54 neliömetriä



Tänään kesken työpäivän pöhinän muistin erään asian. Tärkeän asian. Olen sormet syyhyten naputellut tekstiä, räpsinyt kuvia ja miettinyt, millä voisin ilahduttaa itseni lisäksi jonkun tänne eksyneen elämää, mutta enhän minä ole vielä esitellyt itseäni. Ettehän te edes tiedä, kuka täällä näiden sanojen ja kuvien takana on. Nyt on korkea aika korjata tämä vääryys.

On 54 neliötä, jossa asuu virka-aikaan toimistotyöläiseksi muuttuva haaveilija, joka on valmis tekemään hyvän valokuvan eteen (melkein) mitä tahansa. Se olen minä. Ikäni pyöristyy uhkaavasti lähemmäs 30- kuin 20-ikävuotta ja vaivihkaa kylpyhuoneen peilikaappiin on ilmestynyt kummallisia purtiloita, joiden kyljessä lukee anti age.


Niiden vuosien aikana, kun ihoa kosteuttavat tuotteet ovat vaihtuneet iän ensi merkkejä häivyttäviksi, olen tehnyt töitä, opiskellut ja tehnyt töitä, ja sitten taas tehnyt töitä. Siinä välissä on myös remontoitu omaa ja muiden koteja, järjestetty ja juhlittu häitä, luettu satoja kirjoja, koluttu kirpputoreja päivätolkulla, etsitty omaa vaate- ja sisustustyyliä ja elelty päivä kerrallaan.


Minua ilahduttaa maailmassa moni asia kuten leikkokukat, koskettavat elokuvat, kaunis musiikki, kirpputorilöydöt, antikvariaatit, kaikki pörröinen ja pehmoinen koiranpennuista huiveihin, pitsipuserot, kukka- ja paisleykuvioiset asiat, pitkään nukkuminen ja kiireettömät aamut, valvominen viinilasin äärellä maailmaa parantaen, päämäärätön vaeltelu metsäpoluilla ja kaupungin kaduilla, keväällä saapuvat joutsenet, auringonnousut ja -laskut, kesäyöt, kasteiset ja usvaiset aamut sekä leveät ikkunalaudat.


Seuranani näissä neliöissä ovat muun muassa ruokaa rakastava harrastelijapianisti, yksi orkidea (elinajan ennuste edellisten yksilöiden perusteella noin kuukausi), isoäidiltä peritty piano ja 230 kilometriä matkannut, kunnioitettavan 30 vuoden iän saavuttanut kirjahylly, joka toimii allekirjoittaneen antikvariaattiaddiktion temppelinä.

Vanhat kirjat ovat yksinkertaisesti lumoavia. Niiden hieman tunkkainen, menneiden vuosien tuoksu sekä käytön ja ajan patinoimat sivut, jotka käännettäessä hiljaa rahisevat, johdattavat maailmaan, johon voi uppoutua ja eksyä. Sanoista tulee virkkeitä, joista syntyy kokonaisia kappaleita ja lukuja ja lopulta kokonainen universumi, joka mahtuu niin pieneen tilaan. Hyllyllä vaatimattomana nököttävä kirja voi sisältää maailmoja, jotka muistaa koko elämänsä ajan.


Tässä vaiheessa täytynee myöntää, että nämä 54 neliötä ovat äärimmäisen epämuodikkaasti sisustettu. Täällä ei ole valkoista, maalaisromanttista eikä yksiäkään sisustustikkaita. Tuollaisten kotien katselu herättää minussa syvää ihailua, mutta jos ollaan aivan rehellisiä, minulta sisustaminen luonnistuu parhaiten tummalla puulla ja kullanvärisellä metallilla.

Paitsi tarkemmin ajateltuna, onhan täällä sentään jotakin valkoista seinien lisäksi. Pilkkahinnalla vuonna 2009 ostamamme ruokailuryhmä, jonka juuri ja juuri saimme tungettua pieneen autonkotturaamme, on valkoinen. Tuo pöytäryhmä oli ensimmäinen ostamamme huonekalu, joten siihen liittyvän tunnearvon vuoksi en ole vielä(kään) pystynyt sitä hylkäämään. Muistan yhä ilmielävästi, kun risti-istunnassa kökötin vuokra-asuntomme lattialla tukalan kuumana heinäkuisena päivänä ja kokosimme tuoleja.


54 neliöön mahtuu liikaa koristetyynyjä, joiden pölyttöminä pitäminen aiheuttaa vuodesta toiseen samanlaista tuskaa. Tyynyjä on vähän joka puolella, ainoastaan keittiö ja kylpyhuone ovat toistaiseksi niiltä säästyneet. Indiskassa käyminen pitäisi kieltää minulta näiden tyynyjen vuoksi. Luoja matkaseuralaisiani varjelkoon, jos joskus matkustan Aasiaan. Siihen sisustustekstiilien määrään, jonka haluaisin sieltä kotiin rahdata, ei muutama matkalaukku riittäisi.


Kerrottakoon pienenä yksityiskohtana nyt, kun olen jo antanut sisustusmaustani kyseenalaisen kuvan ja mitään menetettävää ei enää ole, että muutamia vuosia takaperin haalin tyynyjen lisäksi vimmaisesti myös koriste-esineitä. Mitä kirjavampia ja kummallisempia esineet olivat, sen parempi. Olin erityisen ihastunut erilaisiin norsu- ja Buddha-patsaisiin ja tein kirpputoreilta löytöjä, jotka salaa kauhistuttivat asuinkumppaniani.

Vahinko laitettiin myöhemmin kiertämään ja kaikki (tosin yksi Buddha säästyi) aikanaan rakkaat esineet löysivät uudet, toivottavasti onnelliset kodit. Tämän vuoksi minulla ei ole esittää kuvamateriaalia näistä veikeistä norsuista ja lempeistä Buddhista. Tällä haavaa olen ollut tyytyväinen hieman tyhjempiin hyllyihin ja lasiesineistä pölyjen pyyhkiminen sujuu paljon nopeammin.


Paras asia näissä neliöissä, vaikka kovasti näistä pidänkin, ei kuitenkaan ole näiden sisällä vaan siinä, mitä olohuoneemme ikkunoista näkyy. Takapihallamme on vanha, 1900-luvun alun tiilirakennus, jonka seinän ovat valloittaneet viiniköynnökset, muratit ja muut köynnöskasvit. Kesäisin pikkulinnut pesivät köynnöksen kätköissä ja syksyn tullen köynnöksen lehdet muuttuvat tulipunaisiksi. Sinä syksynä, jona tänne muutimme, lehdet olivat värjäytyneet tumman punaisen eri sävyihin ja minä tiesin, että tästä tulee hyvä.

2 comments