5x + 1 toukokuun parhaat

Toukokuu vetelee jo viimeisiään, ja ennen kuin aivot siirtyvät kesäkuun myötä aivan lopullisesti kesämoodiin, kurkataanpas vielä vähän tämän päättyvän kuukauden kulkuun.


Toukokuun aikana meidän molempien työpaikoilla lyötiin lukkoon kesälomien ajankohdat ja - rumpujen pärinää - meillä on kolme viikkoa yhteistä kesälomaa! Kaikkien näiden vuosien aikana meillä on ollut vain yhden kerran yhtä aikaa lomaa, sinä kesänä kun menimme naimisiin ja järjestelimme häitä (eli remontoimme kokonaisen talon) hirvittävällä häslingillä.

Kesälomauutisen kuultuani minun olisi tehnyt mieli poksahtaa onnesta, tämä oli ehdottomasti toukokuun paras uutinen. Sinä päivänä sattui myös olemaan siihen mennessä vuoden lämpimin päivä, joten suloinen auringonpaiste kruunasi uutisen.


Toukokuun suloisin luontohavainto tehtiin eräänä iltana kävellessämme Tallipihan poikki. Valitettavasti aasiherra tai muut eläimet eivät olleet paikalla, mutta cityjänis sentään löytyi kaikkien pienten ja vähän isompien lasten iloksi. Siinä se jänöjussi puputti menemään eikä häiriintynyt yleisöstä. Ihan tavallinen meikäläinen rusakkokin osaa sitten olla söpö!


Aika lailla vuosi sitten sähkömies repi makuuhuoneen katosta aataminaikaista sokerinpalalla varustettua lampunkantaa irti ja asensi lampunkannan tältä vuosituhannelta. Vuoden etsimme, välillä laiskemmin, toisinaan taas suorastaan epätoivoisesti.

Etsintä oli hyvin valikoivaa ja kranttua (vai olimmeko vain tavattoman laiskoja lampunostajia?), sillä tarve ei ollut akuutti, yöpöytien ja kirjoituspöydän valaisimet antoivat valoa aivan riittävästi. Viimein se kuitenkin löytyi, toukokuun paras ostos; kattovalaisin.


Toukokuun paras herkku: ei ole tullut varmastikaan epäselväksi, jäätelö! Jäätelökausi on avattu, mistä olen maininnut jo pariin otteeseen. Mustalahden ja Sorsapuiston Minetti-jäätelökojutkin aukaistiin toukokuun aikana, ja eri makuja on testailtu ahkerasti.


Toukokuun kivoin tapahtuma: menneen viikonlopun Kansainväliset Suurmarkkinat Hämeenpuistossa. Paikalla oli yli 100 kauppiasta 35 eri maasta, ja tapahtuman erikoisteemana olivat kansainvälinen katuruoka ja itseoikeutetusti Suomi 100 vuotta.

Ruokaa ja herkkuja löytyi siis vaikka millä mitalla, mutta minun suosikkini ei ollut brittiläinen fudge, suklaalla kuorrutetut hedelmät eivätkä edes Ruoveden Herkun mausteet, vaan hollantilainen kukkakoju. Vähän haaveilin, josko meidän parvekkeelle olisi mahtunut vielä lisää kukkasia, mutta kesäkukkakapasiteetti alkaa olla tältä erää täynnä.

Jos markkinat alkoivat kiinnostaa, niin ei hätää! Tampere oli tänä vuonna tapahtuman ensimmäinen paikkakunta, ja seuraavana vuorossa ovat Lahti, Vaasa ja Turku. Esimerkiksi Turussa markkinoilla vierailu on aika ihanaa, sillä ainakin pari vuotta sitten markkina-alue levittäytyi Aurajoen molemmin puolin, ja mikäs sen kivempaa kuin istuskella Aurajoen varrella maistelemassa herkkuja.

Lisää infoa löydät tapahtuman kotisivuilta.


+ Sain vihdoin viimein julkaistua blogille Facebook-sivut, joten blogia pääsee jatkossa kätevästi seurailemaan tuotakin kautta. Käy kurkkaamassa ja tykkäämässä!

6 comments

  1. Tervehdys, Sain hetken tehdä salapoliisin töitä, että löysin blogisi. Onnea yhteisen loman ja uuden kattolampun johdosta. Noilla kansainvälisillä markkinoilla olisi ollut mukava piipahtaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Tämä tapahtuma taitaa olla nykyään vuosittainen, joten ensi vuonna sitten!

      Delete
  2. Siis, lähes täydellinen toukokuu!
    Yhteinen loma on niin pop!

    Lempeitä kesäpäiviä sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, aika lailla täydellinen :) Yhteinen loma on kyllä ihana juttu!

      Ihanaa viikon jatkoa!

      Delete
  3. Hihii itsekin kävin noilla markkinoilla, ihanaa kun ihmiset kaivautuvat ulos koloistaan kauniilla säällä ja ne tuoksut ilmassa oli ihan mielettömiä! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, kesällä ja tapahtumien aikana näkyy paljon enemmän hyväntuulisia ihmisiä! Aah, ne tuoksut olivat kyllä niin hyviä! Joka kojulta olisi voinut ottaa maistiaisen :D

      Delete