Maustehylly 2.0


Ruokakauppojen hyllyiltä tutut Santa Marian siniset ja Meiran vihreät maustepurkit ovat mielestäni auttamattoman tylsiä ja epäesteettisiä. Vuosikaudet jouduin kuitenkin tyytymään niihin, sillä ankarasta etsinnästä huolimatta en löytänyt persoonallisempia, kohtuuhintaisia maustepurkkeja.


Vuosien etsintä ja odottaminen tuottivat lopulta tulosta, tosin aivan vahingossa. Olin jo melkein luovuttanut koko asian suhteen ja tyytynyt kohtalooni, kun olin etsiskelemässä Sokokselta valkoista pöytäliinaa. Pöytäliinan sijaan löysinkin purkkeja. Niinhän ne parhaat asiat yleensä löytyvät, sattumalta.

Purkkeja oli sekä harmaalla että vaaleanturkoosilla kannella, ja yhdelle purkille jäi hintaa 1,90 e. Hamstrasin hyllystä 12 kappaletta arkena peruskäytössä oleville mausteille, eikä tällaisellekaan satsille tullut hintaa kuin reilu parikymppiä.


Toistaiseksi luotan siihen, että tunnistamme mausteet koostumuksen ja tuoksun perusteella, mutta purkkeihin voisi myös jossain vaiheessa kehittää jonkinlaisen nimilappusysteeminkin. Asian tiimoilta otetaan siis mieluusti vastaan hyviä ideoita.


Koko maustehyllyn ilme tuntui raikastuneen, rauhoittuneen ja keventyneen uusien purkkien myötä. Tykkään!



Miten sinä säilytät mausteita? Jaa kommenttiboksiin parhaimmat ideasi!

14 comments

  1. Mulla oli viime syksynä vielä omillaan asuessa samaisia mietelmiä kaupan maustepussukoista sun muista ja säästelinkin pitkään pilttipurkkeja, joista olis pitäny ajan kanssa ja hyvän pesun jälkeen sprayata kansi ja pistää niihin mausteet, mutta koskaan en saanut moista aikaseks... Ehkä sit, kun muuttaa uudestaan täältä äidin ja isän nurkista pois. ;) Mutta ehdottomasti niin paljon miellyttävämmän näkönen on toi teidän maustehylly nyt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, olen ihan samaa mieltä! :) Pilttipurkeista tulisi varmasti kivan näköisiä maustepurkkeja juurikin kannet spreijaamalla!

      Delete
  2. Vautsi! Noi näyttää kyllä paljon kivemmilta kuin noi alkuperäset purkit :) Meillä pidetään mausteet ihan noissa tylsissä alkuperäsissä, mutta jossain vaiheessa (ainakin viimeistään omakotitaloon muuttaessa :D) on munkin pakko hommata hieman kauniimmat purkit mausteille! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Milla! :) Meilläkin mausteet oli alkuperäisissä purnukoissa monta, monta vuotta, kunnes bongasin nämä purkit.

      Delete
  3. Onpas ihanat maustepurkit - pitää ehkä suunnata Sokokselle! Vinkki: itsellä on eri sorttiset vitamiinit pienissä lasipurkeissa - niitten kirkuvat muovipurkithan ovat vielä kamalampia kuin maustepurkit. Olen laittanut varmuuden vuoksi pohjiin pienet nimitarrat, eivät pilaa visuaalista ulkonäköä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ja kiitos myös hyvästä vinkistä, vitamiinipurkit ovat tosiaan aika kamalia.. Siinähän on minulle seuraava projekti! :)

      Delete
  4. Näyttää tosi kivalta! Pitää ehkä itsekin käväistä Sokoksella ja ehdottaa tyttöystävälle tällaista ratkaisua - keittiöhän on täysin hänen valtakuntansa, mutta kun niin kovasti haluaisin sielläkin sisustaa... :D Alkuperäiset maustepurkit ovat kyllä epäesteettisiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Haha, kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla ehdottaa, josko hänkin innostuisi! :)

      Delete
  5. Kiva kun kävit jättämässä kommentin blogiini, sitä kautta minäkin osasin eksyä tänne. Ja kyllä kannattikin tulla, täältä löytyi ihana blogi <3 Jään ehdottomasti lukijaksi.
    Mulla oli vähän samanlainen rumien maustepurkkien dilemma. Ratkaisin sen niin, että tungin kaikki purkit valkoisiin koreihin kaappiin piiloon. Poissa silmistä, poissa mielestä... Mutta nuo harmaakannelliset olisivat kyllä harkitsemisen arvoiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Merita, kivaa, että tulit kurkkamaan ja jäät seurailemaan! :)

      Tuo oli kyllä ihan pätevä ratkaisu myöskin, kaapista ne eivät ainakaan näy ja häiritse!

      Delete
  6. Hyvä idea nuo yhtenäiset purkit. Kiitos! Minä kasvatan yrtit itse ja maustan lähes pelkästään niillä. Osan pakastan, osan kuivaan. Niille kuiville nuo purkit olisivat kauniit. Joskus kokeilin pilttipurkeilleni yrtin nimeä hyllyn reunassa, mutta eiväthän purkit meidän huushollissa koskaan menneet sille paikalle, josta se oli otettu, joten suhrasin yrtin nimen purkin pohjaan. Mukavaa viikonloppua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuivatuille mausteille purkit olisivat varmasti kätevä ratkaisu.

      Onpa hienoa, että kasvatat yrtit itse! Tämä minullakin on haaveissa, mutta se on jäänyt vielä ajatuksen tasolle. Olisi niin ihanaa, että voisi napsaista basilikat ruokaan ihan omasta yrttitarhasta :)

      Delete
  7. Kiva, kun kommentoit blogiini.
    Tulin vastavierailulle.
    Tosi kivat maustepurkit. Ajatuksissa on ollut maustepurkkien uusiminen.
    Mutta en ole saanut sitä tehdyksi.
    Aurinkoista viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, kun tulit kurkistamaan tänne! :)

      Tällaiset pienet projektit tuppaavat usein venyä, minullakin tämä oli ollut mielessä jo monta, monta vuotta.

      Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!

      Delete