Jouluhengen herättelyä


Kaiken joulufiilistelyn keskellä aion olla rehellinen.

Joka vuosi joulukuu tulee nimittäin vähän liian aikaisin enkä kunnolla ennätä orientoitua talven ja joulun tuloon. Innokkaimmat ostelevat jo marraskuun alussa lahjoja, suklaita ja hyasintteja, mutta minä puolestani mietin konvehtirasiavuorien ja koristemerien keskellä, miten tässä taas kävi näin, joulukuu tulla tupsahti nurkan takaa ja yllätti minut jälleen täydellisesti.

Jos sinäkin tarvitset lisää potkua jouluhengen herättelyyn, seuraavaksi luvassa on muutama hyvin perinteinen, mutta hyväksi havaittu keino, jolla jouluun laskeutuminen sujuu sutjakammin. Näistä ideoista voi olla myös hyötyä, jos joulustressi tahtoo ottaa vallan ja joulumieli jää odotusten, kiireen ja paineiden alle.

jouluhenki2

Joulukalenteri

Tämä on aivan must! Kalenterin luukkujen avaaminen on olennainen rituaali matkalla kohti jouluaattoa, ja parhaimmillaan kalentereita on meillä useampi kappale. Jos perinteinen suklaakalenteri ei nappaa, tarjontaa on vaikka millä mitalla kosmetiikasta koruihin, ja luovimmat tekevät kalenterin tietysti itse. Blogeissa ja Pinterestissä on näkynyt aivan ihania ideoita omatekoisiin joulukalentereihin, ja kenties jonain vuonna innostun itsekin tekemään meille kalenterin.


Puitteet kuntoon

Kodin koristeleminen ja joulukukkien (muun muassa tulilatva, joulutähti, hyasintti, jouluruusu, amaryllis, atsalea) ostaminen ovat ehdottomasti toimivin tapa nostattaa joulutunnelmaa. Valonauhat ovat tuikkineet parvekkeen lyhdyissä ja tekotuijissa heti iltojen pimettyä, ja joulukuusi on päässyt kunniapaikalleen  olohuoneeseen pari päivää sitten. Koristelutalkoot ja kodin somistaminen talveen ja jouluun kohottaa tunnelmaa välittömästi. Koristeet, kukat ja valot ilahduttavat joka päivä vielä pitkään jouluaaton jälkeenkin.



Joulutapahtumat

Kauneimpia Joululauluja lauletaan ympäri Suomen, eikä ole parempaa tapaa rauhoittua kaiken hälinän keskellä ja herätellä joulun henkeä kuin tunnelmallinen hetki kirkossa joululauluja laulaen. Viime vuonna kävin laulamassa joululauluja ensimmäistä kertaa, ja kokemus oli niin ihana, että tänä vuonna otetaan ehdottomasti uusiksi.

Hyvänä kakkosena tulevat muut joulutapahtumat, etenkin joulutorit ja -markkinat, joita järjestetään todella monissa kaupungeissa. Kannattaa siis tutustua oman kotikunnan ja lähiseutujen tarjontaan. Omat suosikkini, Tuomaan Markkinat ja Tampereen Joulutori, avautuivat tänään ja ovat auki 22.12. saakka. Jos suuntaat Tampereen Joulutorille, kurkista samalla myös Tallipihalle, joka on näin joulun alla aivan ihastuttava.

jouluhenki3

Ulkoilu

Jos säät vain sallivat, pulkkamäki, luistelu ja hiihtäminen ovat ihanaa puuhaa kirpeänä, aurinkoisena päivänä, kun pakkanen nipistelee poskia ja hanget kimaltelevat. Viime joulut ainakin täällä Tampereella ovat tosin olleet harmillisen lumettomia, mutta käveleskely kaupungilla valoja ja tavaratalojen jouluikkunoita ihaillen saa joulumielelle lumitilanteesta riippumatta.


Ruoka & juoma

Ruoka on olennainen osa juhlaa kuin juhlaa. Joulun aikaan kuuluvat päivänselvästi piparkakut sinihomejuustolla ja viikunahillolla, suklaakonvehdit sekä joulutortut, jotka voi perinteisen luumuhillon ohella täyttää kirsikka-puolukka- tai omena-kaneli-hilloilla, tai kokeilla tämän vuoden hittiä, vihreitä kuulia. Joulutortuista voi tehdä myös suolaisia versioita täyttämällä ne esimerkiksi valkohomejuustolla tai maapähkinävoilla.

Joulu on leipurin unelma-aikaa, sillä lehdet, kirjat, blogit ja Google ovat pullollaan toinen toistaan herkullisempia joululeivonnaisohjeita. Kannattaa tsekata ainakin Meillä kotona -sivuston, K-ruoan, Valion, Myllyn Parhaiden ja Kotilieden reseptit, eikä sovi tietenkään unohtaa perinteistä riisipuuroa. Pinnalle ripaus kanelia ja kylkiäisiksi kupillinen jouluteetä, ja yksi joulun parhaista herkuista on siinä.


Jouluelokuvat ja -musiikki

Jouluradio soittaa joulumusiikkia tauotta, ja Youtube ja Spotify ovat täynnä soittolistoja. Musiikkia siis löytyy vaikka millä mitalla, ähkyyn asti.

Jouluelokuvistakin on varsin laaja tarjonta. Kannattaa lisätä katselulistalle ainakin Yksin kotona -elokuvat, GrinchElfSaiturin jouluLumiukkoJoulupukki ja noitarumpuRakkautta vainNeljä joulua yhdessä päivässäPerheen jalokiviHoliday ja Päivä ilman sotaa. Vinkkaa omat leffasuosikkisi kommenttiboksiin!


Lahjat & kortit

Joululahjat ovat keskeinen osa joulua. Lahjojen miettiminen, hankkiminen ja paketointi on todella mukavaa puuhastelua, ja joulumieli on taattu. Lahjoja pohtiessa kannattaa pitää mielessä, ettei onnistunut lahja ole aina tavaraa, vaan aineeton lahja saattaa olla tavaraa tarpeellisempi ja ilahduttaa enemmän. Perinteinen joulukortti kuuluu ilman muuta myöskin jouluun, ja korttien tekeminen tai ostaminen on edelleen olennainen osa jouluvalmisteluitani.

jouluhenki4

Miten sinä herättelet joulufiilistä?


Ps. Tämä postaus on mukana Pieni Lintu -blogin joulukuu-teemassa. Linkin takaa löytyy lisää jouluaiheisia postauksia.

30 comments

  1. Ihana joulupostaus! :) Itsellä hyvinkin paljon samaa, että se oikea kunnon joulufiilis saapuu aina vähän jopa myöhässä, joten tästä oli ihan jopa hyötyä tästä postauksesta. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Henna :) Kiva kuulla, että meitä myöhäänherännäisiä löytyy muitakin, ja ihanaa, jos tästä postauksesta oli apua joulufiiliksen herättelyyn :)

      Delete
  2. Tuomaam markkinat tänään ja Espan puiston jouluvalot, niistä löytyi jouluspirittiä, leipomiset, koristelut,joulukorttien kirjoittaminen ja joulutekstiilien vaihtaminen kotiin luovat joulutunnelmaani.Glögi ja kynttilät samaten.Samoilla näytetään menevän ja se asioiden ja tehtävien suunnittelu, niin joulu ei pääse yllättämää :) mukavaa adventtia Tampereelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa ihanalta, Tuomaan markkinat & Espa ovat todella tunnelmalliset nyt :) Mukavaa joulunodotusta!

      Delete
  3. Musiikki ja koristelu auttavat luomaa joulufiilistä :) Ajattelin myös muutamassa joulutapahtumassa käydä, jotta saisi hiukan sitä fiilistä. Se on ollut mulla pitkään kadoksissa.. :/ Todella hyviä vinkkejä tässä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Niina ja ihana kuulla, että vinkeistä on hyötyä! Musiikki & koristelu ovat tosiaan oivallinen yhdistelmä joulufiiliksen nostattamisessa.

      Delete
  4. Minulla on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt koko joulua ajatella. Mutta pakko myöntää, että joulupostauksia lukiessa alkaa tunnelma nousta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Blogien joulupostaukset herättelevät tosiaan tunnelmaan! Ihanaa joulunodotusta sinulle :)

      Delete
  5. Hyviä vinkkejä. Minun jouluvalmistelut ovat vuosi vuodelta kutistuneet, kun nuoret ovat ottaneet aina enemmän ja enemmän vastuuta niistä. Nyt on aikaa lukea toisten jouluvalmisteluista lehdistä ja blogeista. Tunnelmaan näemmä pääsee ilman valtavaa hössötystäkin. Hyvää adventin aikaa sinulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kirsti! Ihana kuulla, että nuorempi polvi on ottanut enemmän järjestelyvastuuta :) Mukavaa viikonjatkoa!

      Delete
  6. Ihania joulumielen virittely vinkkejä! Käytän noista montaa itsekkin.. Minusta on ihanaa kaikki se joulu"hössöttely":)♥ Mukavaa ensimmäistä adventtia♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos <3 Ihanaa joulunodotusta sinulle <3

      Delete
  7. Kiitos Piia ♥
    Samoja joulufiilistelyjä sinulla kuin minullakin. Jouluvalot loistavat jo ulkona ja sisällä ja uusi glögimaku on löytynyt ♥

    Mukavaa joulukuun alkua ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa ihanalta <3 Jouluvalot on ehdottomasti yksi minunkin lempparijutuista, voisin polttaa valonauhoja vaikka ympäri vuoden :) Mukavaa joulunodotusta!

      Delete
  8. Tampereen joulutori ja Tallipiha täytyy käydä tsekkaamassa heti kun Suomeen pääsen! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä suunnitelma! :) Joulutori on tänä vuonna taas entistä suloisempi, Tallipihalla en ole vielä itsekään kerinnyt käymään.

      Delete
  9. Joulu yllättää minutkin joka vuosi. Nyt täytyisi vähän päästä joulutunnelmaan. Ajattelin tänään askarrella joulukortteja ja laittaa postiin. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joulukorttien askartelu kohottaa varmasti joulutunnelmaa! :) Ihanaa joulunodotusta!

      Delete
  10. Joululeivonnaiset ja vähitellen esille laitettavat joulukoristeet tuovat joulun tunnelmaa, samoin lasten harrastusten joulujuhlat, joihin koko perhe on tervetullut. Joulutorilla on myös kiva käydä. Ihanaa joulunodotusta sinulle! P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikenlaiset joulujuhlat ovat kivoja tapahtumia näin joulun alla, nekin virittävät hyvin tunnelmaan :) Ihanaa joulunodotusta sinullekin!

      Delete
  11. Joulun yllättämiin kuulun minäkin. Pääsisin ehkä jouluun paremmin mukaan jos se olisikin vasta tammikuussa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minustakin tuntuu välillä, että joulu saisi olla vasta tammikuun puolella! Ehtisi paremmin virittäytymään ja valmistelemaan kaiken :)

      Delete
  12. Kiitos kivoista vinkeistä.
    Joulukalentereita eli adventtikalentereita on kaksinkin kappalein ja tietysti KAUNEIMMAT JOULULAULUT laulamme! Leipomukset on jo aloitettu. Ja amaryllis odottelee avautumistaan. Ja joululahjojen neulonta vauhdissa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista! :) Kuulostaa ihanalta, ja kauneimpien joululaulujen laulaminen on ehdottomasti yksi tunnelmallisimmista hetkistä joulukuussa.

      Delete
  13. Samoja fiiliksiä. Tänä vuonna olin kerrankin ennakoinnut, niin kaaduin marras-joulukuun vaihteessa niin, että toipilaana kaikki suunnitellut aikataulut ovat menneet mönkään. Eli taas olen jälkijunassa. :) Mutta postauksestasi on hyvä aloittaa, niin jospa se kadonnut joulufiilis jostain löytyisi.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmin paikka, paranemisia sinulle ja ihanaa joulunodotusta kaikesta huolimatta! :)

      Delete
  14. Aivan ihana joulupostaus! Itse rakastan joulua ja kuulun juuri niihin, jotka valmistautuvat jouluun jo marraskuun alusta asti.. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Ella! Joulustressi ei ainakaan iske, kun aloittaa hyvissä ajoin :)

      Delete
  15. Tuli niin jouluinen olo, kun luin postauksesi. Hyvää joulun odotusta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, siinä tapauksessa postauksella oli toivotunlainen vaikutus :) Ihanaa joulunodotusta <3

      Delete