Tampereen Joulutori 10 v


Jos kuljet seuraavan viikon aikana Tampereen keskustan läpi, on yksi paikka, jota et voi ohittaa: Tampereen Joulutori Keskustorilla.

joulutori2

Tampereen Joulutori järjestettiin tänä vuonna 10. kertaa, ja vuosien varrella keskieurooppalaista tunnelmaa henkivästä torista on tullut joulu joululta vain entistä suloisempi. Pelkästään torin läpi kulkeminen nostaa mielialaa, ja tämän vuoksi käpöttelenkin usein kotia kohti torin kautta. 

Upean Raatihuoneen ja Tampereen Teatterin väliin levittäytyvät kymmenet punaiset ja keltaiset mökit, ja niiden välissä mutkittelevat kujat valonauhoineen ja havuineen ovat ihanan tunnelmallinen ympäristö joulufiilistelyyn.

joulutori3

Joulutori on ensi perjantaihin (22.12.) saakka auki joka päivä iltaseitsemään saakka, joten vielä ennätät poiketa syömässä Tampereen parhaita munkkeja, istahtaa glögille, haaveilla paahdetuista kastanjoista sekä tutkailla kotimaisten ja saksalaisten käsityöläisten kojuja - ja vaikka hankkia viime hetken joululahjat.

joulutori4

joulutori5

joulutori6

joulutori7

joulutori8

joulutori9

joulutori10

joulutori11

joulutori12

joulutori13

joulutori14

joulutori15

joulutori16

joulutori17

joulutori18

joulutori19

20 comments

  1. Ihana Tampere! <3 Jos tarkoitat noilla parhailla munkit Pispalan munkkeja, niin ne kyllä on ihan parhaita! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkoitin juuri niitä Pispalan munkkeja! Ne on aivan liian hyviä kyllä :D

      Delete
  2. Oi tuolla täytyy päästä käymään vielä ennen joulua!<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti ehdit piipahtaa tuolla! :)

      Delete
  3. Oih ja voih, en ehdi tuota suloisuutta valitettavasti katsomaan, seuraavan kerran Tampereelle vasta pyhien jälkeen, mutta kiitos kun pääsin torille kuviesi kautta:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista, Carola! Ehkä sitten ensi vuonna? :)

      Delete
  4. Onpa kaunista ja niin kauniit kuvat. Kiva kun pidetään yllä tällaisia perinteitä. Kiva että luntakin näkyy olevan. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anneli! Minustakin on tosi ihanaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään. Ihanaa joulua <3

      Delete
  5. Ihana joulutori! Tuonne pitäisi päästä käymään, mutta enpä taida millään keritä enää tänä vuonna. :) Mukavaa adventtisunnuntain iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä sitten ensi vuonna paremmalla ajalla? :) Ihanaa joulua <3

      Delete
  6. Hienot kuvat jälleen kerran. Niistä välittyy jouluinen tunnelma. Mutta missä ovat ihmiset? Tietenkin on helpompi kuvata kun ei ole ruuhkaa. Tyhjistä kaduista tulee mieleen oma käynti Tallinnan joulutorilla, joka oli sateen vuoksi autio. Hyvää ensi viikkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kirsti! Kuvailin tuolla arki-iltana juuri ennen sulkemisaikaa, joten kuviin ei osunut liiemmin ihmisiä. Muuten tuolla on onneksi kävijöitä riittänyt :) Ihanaa joulua <3

      Delete
  7. Joulutori on ollut ilmeisesti suosittu sekä kävijöiden että kauppijoiden keskuudessa, kun sitä on pidetty jo kymmenen vuotta. Tunnelmalliselta näyttää kuviesi perusteella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joulutorilla on kyllä joka vuosi ihmisiä riittänyt, mikä on tosi kiva juttu - tällaisia tapahtumia kun ei ole Tampereella yhtään liikaa. Ja kiitos :)

      Delete
  8. Upeita kuvia Joulumarkkinoilta!
    Viime vuonna kävimme Tampereen Joulumarkkinoilla, mutta tänä vuonna ei tulla Tampereelle Joulumarkkinoiden aikaan niin ne jää nyt välistä. Mutta kuviesi kautta pääsee hienosti tunnelmaan mukaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Susanne! Ehkä sitten taas ensi vuonna uudelleen? :)

      Delete
  9. Upeita kuvia ja näyttää kyllä niin kivalta tuo tori! Olisipa mukava päästä tuolla käymään:) Ihanaa alkavaa jouluviikkoa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 Kenties ensi vuonna? :)

      Delete
  10. Ihania joulutori kuvia <3 ja olisi kiva käydä siellä kun tampereen reissu on perjantaina edessä! Joko se on 10 vuotta .. kyllä aika menee äkkiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Toivottavasti ennätit piipahtaa torilla :)

      Delete