SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua ja Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja karvaisena assistenttina häärää cockerspanieli Sulo.

05 syyskuuta, 2020

Saariston Rengastiellä: Kustavi - Iniö - Houtskari


Heinäkuun lomapätkän ohjelmassamme oli merellinen road trip Saaristomerelle. Saariston Rengastietä on kehuttu Suomen kauneimmaksi matkailureitiksi, ja se onkin varmasti yksi kotimaamme legendaarisimpia matkailuteitä. Tämä reitti on ollut mielessämme ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten, ja arvottuamme hetken Hangon, Rengastien ja Ahvenanmaan välillä, vei Rengastie vihdoin voiton.

250 kilometrin mittainen, 12 siltaa ja 9 lossimatkaa sisältävä reitti mutkittelee kapeilla saaristoteillä merellisten pitäjien läpi. Maisemaa hallitsevat vuoroin käppyrämännyt, vuoroin vehreät tammilehvästöt. Meri on alati läsnä - vähintään suolaisena tuoksuna ilmassa. Reitti olisi mahdollista kiertää autolla periaatteessa yhdessäkin päivässä (jos onnistuu ajoittamaan osumisensa Dalen - Mossala -lautalle nappiin), mutta jos on aikaa, miksi kiirehtiä?

Me käytimme matkaan viisi päivää ja neljä yötä, jotta saimme rauhassa fiilistellä punaisia venevajoja, kallioluotoja ja keltaisia losseja. Liikenteen ja lauttojen puolesta yhden päivän rykäisykin olisi onnistunut - lomalaiset kotimaassa pitävästä koronasta huolimatta liikennettä oli kohtuullisesti, eikä losseihinkaan tarvinnut jonottaa tuntikaupalla, vaan pääsimme kaikkiin lauttoihin ensiyrittämällä. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että kiersimme reitin vastapäivään etenemällä Taivassalosta kohti saaristoa emmekä myötäpäivään Paraisilta, mikä on suositumpi suunta. Siinä onkin ensimmäinen vinkkini Rengastielle: tee kierros vastapäivään!

Näkemistä, kirjoitettavaa ja kuvattavaa kertyi matkan varrella sen verran, että pätkin reitin kolmeen osaan. Hyppää mukaan matkaan ja poimi meidän parhaat vinkit ja löydöt reitin varrelta!

rengastie2

rengastie3

Taivassalo - Kustavi - Iniö - Houtskari, 60 km (41 km ajoa), 5 lauttaa

Tälle osuudelle osuu Dalen (Iniö) - Mossala (Houtskari) -lautta, m/s Antonia, joka liikennöi ainoastaan neljästi päivässä kesä-elokuun ajan sekä syyskuun viikonloput. Jos siis mielit vielä tänä vuonna kiertämään koko Rengastien, aikaa on vielä tämän kuun loppuun.

Muut lossit kulkevat säännöllisesti tai tarvittaessa vuoden ympäri, joten oma aikataulu kannattaa ajoittaa m/s Antonian mukaisesti. Lautta-aikataulut saa muuten kätevästi tarkastettua Lautta.net -reittioppaasta

rengastie4

Matka Taivassalosta Houtskariin on lossien ja lokkien sekä saarten ja purjeveneiden täplittämän meren fiilistelyä. Lautoilla kannattaakin ehdottomasti nousta autosta tuoksuttelemaan merituulta ja ihailemaan maisemia. Luodoilta voi bongailla siipiään kuivattelevia merimetsoja, ja jos on oikein tarkkana, saattaa jopa nähdä kaukana taivaalla liitelevän merikotkan.

Jos kahvihammasta kolottaa tai olisi evästauon paikka, suuremmilla lautoilla on kahvilat, joissa myös korttimaksu onnistuu.

rengastie5

M/s Antonian aikataulujen vuoksi huristelimme kylmästi ohi Taivassalon Pyhän Ristin kirkon ja Muntin kivisillan, joka näyttää kuulemma kuin suoraan hobittikylän lavasteista irrotetulta. Myös Iniön maamerkki, 1800-luvun kivikirkko, ja suloinen Cafe Gamla Banken vilahtivat nopeasti auton ikkunasta lautalle kiiruhtaessa. 

Reitin ensimmäisen kunnon pysähdyksen teimme Mossalan näköalatornille, jonka parkkipaikka on heti Mossalan lauttasataman vierestä. Tornista aukeavat upeat maisemat tulosuuntaan kohti Iniötä, ja tunnin lauttamatkan jälkeen tuntui mukavalta saada tennareiden alle hiekkaista mäntymetsää.

Näkötornin ohella Mossalassa on myös leirintäalue, mökkejä sekä matkamuistomyymälä.

rengastie6

rengastie7

Houtskarin keskustassa kannattaa käydä kurkkaamassa ainakin saariston tunnelmaan täydellisesti istuva punamultainen Houtskarin puuristikirkko (1700-luvulta) sekä Houtskarin vierasvenesatama, jossa on idyllinen rantaravintola Skagen. Houtskarissa saimme myös auton ruokittua, kun marketin pihassa myytiin onneksemme myös 95-bensaa. Saaristossa ajellessa kannattaakin tankata auto heti kun mahdollista eikä odottaa mittarin painumista keltaiselle, sillä tankkauspisteitä on harvakseltaan eikä kaikissa välttämättä myydä joka laatua.

rengastie8

rengastie9

Ennen Houtskar - Korppoo -lautalle suuntaamista Houtskar tarjoaa vielä lisää nähtävää. Borgbergin näköalatorniin kivutaan jyrkkää kalliorinnettä pitkin, mutta lopputulos palkitsee, sillä tornista aukeaa kirkkaalla säällä näkymät aina Ahvenanmaalle asti. Saman tien varrella on myös pienen ajomatkan päässä ihastuttava pikkukylä, Hyppeinen, venevajoineen. Ehdottomasti kokemisen arvoisia molemmat!
  rengastie10

rengastie11
2 kommenttia

01 syyskuuta, 2020

8 x lukuvinkki syksyyn



Ane Riel: Pihka

Pihka on piinallinen, jännittävä, surullinen ja realistisuudessaan pelottavakin kuvaus siitä, kuinka aivan tavallinen perhe voi vahingossa luisua sivuraiteille. Kun kukaan ei huomaa, vauhti alkaa kiihtyä, ja lopulta katastrofia ei voi enää pysäyttää. Lopputuloksena on yhden suvun suuruinen tragedia. Romaanin keskiössä on alle kouluikäinen Liv, joka elää perheensä kanssa eristyksissä pienen saaren kärjessä, tavararöykkiöiden täyttämässä Päässä.


Anne Swärd: Vera

Painostavasta tunnelmastaan huolimatta Anne Swärdin kolmas romaani lumoaa lukijan välittömästi. Toisen maailmansodan jälkeisessä Tukholmassa valmistaudutaan varakkaan perheen esikoispojan, Ivanin, ja hänen morsiamensa, Sandrinen, häihin. On vuoden kylmin päivä, ja meri on jäätynyt Suomeen asti. Juhlaväki kuljetetaan kauas saaristoon jäänmurtajan tekemää kapeaa väylää pitkin. Kesken hääjuhlien Sandrinen synnytys käynnistyy - syntyy Vera. Vera on ennen kaikkea kirja omista peloistamme ja syyllisyydestämme - siitä, ettei pystykään rakastamaan lastaan eikä voikaan itse päättää elämästään.


Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Lestadiolaisen nuoren parin elämästä kertonut Taivaslaulu nosti Rauhalan koko kansan tietoisuuteen, ja Synninkantajissa Rauhala jatkaa saman teeman äärellä. Synninkantajat kertoo moniäänisen tarinan 1970-luvun lestadiolaisyhteisöstä Pohjois-Pohjanmaalla ja keskittyy kuvaamaan sitä, mitä tapahtuu ihmisen sisimmässä - siellä, minne näkee ainoastaan Jumala itse. Upea ja mykistävä romaani, joka jää ajatuksiin pitkäksi aikaa. 


Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Napoli-sarjansa ansiosta maailmanmaineeseen singahtaneen italialaiskirjailijan varhainen romaani käsittelee jätetyksi tulleen naisen tunteita. Paahteiseen Torinoon sijoittuva tiivis romaani avaa intensiivisesti hylätyn kotiäidin erokokemuksen ja sitä seuraavan väistämättömän romahduksen, kun elämää raamittanut paketti - mies, lapset, yhteinen koti ja koira - romahtavat kertojan ympäriltä.


Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

Pulkkisen kuudes kirja on eroromaani. Tässä romaanissa avioero hoidetaan fiksujen ihmisten välillä hienostuneesti ja sivistyneesti, vailla draamaa ja suuria tunteita, mutta siitä huolimatta kaunista eroaminen ei ole koskaan. Lasten planeetta on hieno kuvaus suunnan etsimisestä elämälleen ja minuuden rakentamisesta uudelleen.


Minna Rytisalo: Rouva C.

Lempi-teoksessaan vangitsevalla kerronnalla ihastuttanut Rytisalo kuvaa uusimmassa romaanissaan Minna Canthin nuoruutta sekä poikkeuksellista avioliittoa Ferninad Canthin kanssa. Romaani kuljettaa lukijansa 1800-luvulle, ja näyttää, kuinka muotoutuu meidän tuntemamme Minna Canth, esikuva ja taistelija. Rouva C. on kauniisti kirjoitettu kuvaus aikansa normit kyseenalaistavasta rohkeudesta ja hiljalleen lämpenevästä rakkaudesta.


M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Koskettavan menestysteoksen puitteina toimii yksinäinen, tuulen ja meren piiskaama majakkasaari 1900-luvun alun Australiassa, jonne ensimmäisen maailmansodan pitkät varjot ylettyvät. Juonen ydin paljastuu jo etukannesta: yksi lapsi, kaksi äitiä. Kirjan teema kietoutuukin pitkälti vaikean moraalisen ongelman ympärille, mutta Valo valtameren yllä on myös liikuttava kertomus rakkaudesta. Ps. Kannattaa myös katsoa romaanin pohjalta tehty elokuva.


Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme 

Kevyempää viihdekirjallisuutta edustava Valo jonka kadotimme kuvaa omien unelmien ja itsensä toteuttamisen jalkoihin jäävää ensirakkautta, joka saa vielä vuosia myöhemmin uuden mahdollisuuden - mutta onko silloin jo liian myöhäistä? Romaani pohtii oman uran, lapsien ja aviopuolison merkitystä sekä rakkautta eri olomuodoissaan.
1 kommentti

11 elokuuta, 2020

Elonmerkkejä



Neljän kuukauden mittainen marraskuu on päättymässä, ja yhä pidemmille venyvissä ilta-auringon säteissä on vahva lupaus keväästä. Pahin alkaa olla takana, niin ikuiselta marraskuulta tuntuneen talven kuin omien elämänmuutosten suhteen.

Kotona viimeisetkin listat ovat paikoillaan ja pienestä piraijasta on kasvanut kelpo koirakansalainen, mitä nyt remmikävelyssä on vielä harjoittelemista. Olo on helpottunut. Ehkä nyt, viimeinkin, löydän taas aikaa muuhunkin kuin perusarjen pyörittämiseen.

Mutta mitään en lupaa. 

Toivottavasti teille kuuluu hyvää.

Näin kirjoitin maaliskuussa, postauksessa, joka ei ikinä ehtinyt siirtyä luonnoksista julkaistuihin. Tuli korona ja loputon uutislähetysten virta. Tuli etätyöt ja ilta, jona kiskoimme viidenteen kerrokseen pöytää, jotta voisin siirtyä työkamppeineni keittiön pöydän äärestä toisen huoneen rauhaan. Tuli poikkeustila, enkä nähnyt viikkoihin muita ihmisiä kuin mieheni ja etupihalla päivystävät eläkeläiset.

Lopulta tuli myös kesä ja varovainen lupaus siitä, että asiat voisivat palautua hieman lähemmäs normaalia. Ehkä, jos malttaisimme vielä hetken.

Ja tässä minä taas olen, kun illat hiljalleen alkavat kietoutua pimeyteen yhä aikaisemmin. Tällä kertaa muistan klikata 'Julkaise'.

elonmerkkeja2
8 kommenttia

29 marraskuuta, 2019

Noin puolen vuoden kuulumiset


Viimeistä puolta vuotta elämässäni kuvaisi varmaan parhaiten sana kaoottinen.

Sellaista tämä nimittäin on ollut, kaaosta, positiivista kaaosta kylläkin, mutta kaaosta silti yhtä kaikki. En tiedä, mikä kuningasajatus oli ajoittaa koiranpennun ottaminen, remontti ja muutto juuri samalle ajanjaksolle. Molempia, pentua ja muuttoa, oli mietitty jo jonkin aikaa, ja kun asiat lähtevät etenemään, niillä on tapana tapahtua kerralla. Jälkeenpäin ajateltuna en tajua, missä välissä ehdin vielä hoitaa päivätyönikin kunnialla.

kuulumiset2

Kymmenen vuotta keskustan ytimessä sai kaipaamaan väljemmille vesille, hieman lähemmäs metsäisiä lenkkipolkuja, vapaina aaltoilevia järvenrantoja ja rauhallisia, uneliaita lähiökortteleita. Uuteen osoitteeseen muuttaminen ei käynyt pelkästään kantamalla tavarat sisään, vaan se vaati yhden miehen ja naisen kaikki remonttitaidot sekä kaiken sen ajan ja energian, mitä vain voi kuvitella tee se itse -remonttiin menevän.

Olisi helppoa sanoa, että koko mennyt kesä ja alkusyksy oli remonttia, niputtaa kaikki yhteen loputtomiksi tunneiksi tapetteja irroittaen, kaapistoja kilpailuttaen ja seiniä hioen, maalipöniköiksi ja nauloiksi, kaatopaikkakuormiksi  (joita kertyi yhteensä 11) ja kuormalavalliseksi laattapaketteja.

Näihin kuukausiin on onneksi mahtunut hieman muutakin, pieniä remontilta varastettuja hetkiä - helteisiä sunnuntaipäiviä Vehoniemessä, elokuun lämpimiä iltoja Arboretumissa, pitkiä kävelylenkkejä ruskan värjäämissä metsissä, viidettä hääpäivää (!) ja maailman ihmettelyä vauhdilla kasvavan pennun kanssa.

kuulumiset3

Mutta tässä sitä vihdoin ollaan, joitakin listoja ja välitilan laatoitusta vaille valmiina, pentu on tässä sivussa pikku hiljaa oppimassa kunnon koiran tavoille ja keskellä yötä ajetut muuttokuormatkin alkavat olla jo hauska muisto. Päivän neljännen muuttokuormallisen kantamisessa viidenteen kerrokseen tai hissiin asettelussa (kuin tetristä olisi pelannut) ei tosin itse tilanteessa ollut mitään hauskaa.

Toivottavasti löydän taas aikaa ja energiaa niille kivoille asioille, jotka ovat olleet kuukausikaupalla syrjässä - joogalle, valokuvaukselle, romaaneille ja ehkäpä tälle pitkään horroksessa olleelle blogillekin.

kuulumiset4
3 kommenttia

31 elokuuta, 2019

Ihana kamala pentuarki


Pentukuplaan kadonnut bloggaaja tässä taas hei!

Kolme kuukautta koiranomistajan arkea on takanapäin, ja tänä aikana olen tehnyt seuraavia havaintoja karvakuonon kanssa elämisestä:

... karvoja, niitä on kaikkialla. Margariinipaketissa, jogurtissa, aamukahvissa, yövoiteessa... Tarrarullalle ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä paljon käyttöä, ja odotan vähän kauhulla sitä aikaa, kun alan taas syksyllä pukeutua mustaan, mustaan ja vielä kerran mustaan - rupean varmaan muistuttamaan elävää tarrarullaa.

... en ole ikinä ennen elämässäni pessyt, luutunnut, vahannut ja imuroinut lattioita yhtä usein - ja silti ne ovat koko ajan jostakin vähän likaiset. Lisämausteen siivoukseen tuo pahimmassa iltavillissä oleva rasavilli pentu, joka nappaa voimalla kiinni varpaista juuri, kun on siivoamassa viimeisintä vahinkoa parketilta.

sulo2

... siisti ja järjestyksessä oleva koti on vain muisto. Sanomalehtiä lattioilla, koirannameja vähän joka vaatteen taskussa, leluja siellä täällä, talutinkeriä eteisessä, puoliksi pureskeltuja talouspaperirullia keittiössä, lenkkivaatteita tuolien selkänojilla...

... yökukkuja muuttuu yhdessä yössä aamuihmiseksi, kun pentu istuu aamuneljältä sängyn vieressä ja teputtaa. Kun on mentävä ulos, silloin mennään, oli kello mitä hyvänsä (ja näytti miltä hyvänsä).

... edellisestä tuli mieleen, että pennun kanssa myös turhat ulkonäköpaineet karisevat. Kun pentu on vietävä ulos, sinne rynnätään hauva kainalossa (tosin tätä yli 7 kiloista jässikkää ei enää niin vain kainaloon napata) siitä välittämättä, miltä sattuu juuri sillä hetkellä näyttämään. Lisäkertoimia tähän tuo se, että ydinkeskustassa asuessa ensimmäiseen ihmiseen törmää heti alaovella. Naapurit ovat jo tottuneet siihen, että paukkaan ulos milloin missäkin asussa outoihin kellonaikoihin.

sulo3

... käsitys parisuhteen laatuajasta pyörähtää päälaelleen. Ei enää kuohuviini- ja juustoiltoja kynttilänvalossa, ei rauhallisia koti-iltoja sohvalla Netflixin parissa - ei ainakaan ilman jaloissa hyörivää ja vikisevää hauvaa. Juuri nyt parhaita parisuhdehetkiä ovat iltakävelyt lähipuistossa, kynsienleikkuuoperaatiossa (paino sanalla operaatio) onnistuminen tai pennun suosikkilelulla leikkiminen. Myös yhteiset puheenaiheet ovat muuttuneet. Esimerkiksi työasioiden märehtimisen sijaan keskustelemme hyvin seikkaperäisesti siitä, mitä koiruus on tehnyt sillä aikaa, kun toinen on ollut poissa.

... rahankäytön prioriteetit muuttuvat. Yhtäkkiä tuntuu täysin validilta laittaa eläinlääkäriin enemmän rahaa kuin omaan hammaslääkärikäyntiin tai ostella koiralle sadevaatteita, heijastinliivejä, aktivointileluja ja ties mitä.

... rahan lisäksi myös oma ajankäyttö muuttuu. Kaikki töiltä liikenevä aika uppoaa tehokkaasti syömään-ulos-leikkimään-ulos-nukkumaan-ulos-syömään -sykliin, eikä aikaa jää Zalandossa surffailuun, vaatekaupoissa pyörimiseen tai HBO:n selailuun (mikä kyllä säästää rahaa).

... ohi lyllertävä pentu muuttaa kanssaihmiset todella sosiaalisiksi. Jos pysähtyisimme jutustelemaan kaikkien pentua ihastelevien ohikulkijoiden kanssa, emme etenisi kävelyillämme metriäkään. Hauvan kasvaessa tämä ilmiö on onneksi alkanut vähentyä, kun poju ei ole enää ihan niin pieni ja söpö.

sulo4

Pennuntuoksuinen arki on ollut todella ihanaa - ja myös tasan niin raskasta, kärsivällisyyttä vaativaa ja väsyttävää kuin voi vain kuvitella elämän olevan pienen piraijan kanssa, joka tahtoo purra kaikkea ja kaikkia, ja useimpina aamuina on sitä mieltä, että herätys on viimeistään kuudelta - myös viikonloppuisin.
5 kommenttia

12 heinäkuuta, 2019

10+ ideaa kesäreissuun kotimaassa

3 kommenttia
© La La Lilja • Theme by Maira G.