SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Aamun nopein terveyspommi


Minun elämässäni on kahdenlaisia aamuja.

Toiset aamut ovat seesteisen raukeita ja hitaita hetkiä, joina valo siivilöityy lempeästi makuuhuoneen verhojen läpi. Ei ole kiire mihinkään, maailma on jo valmis. Voi vain keittää ison mukin kahvia ja pyöräyttää suosikkiraaka-aineistaan smoothien selaillen samalla naistenlehtiä, blogeja tai sanomalehtiä. Nuo aamut ovat ihania, ja jos kaikki aamuni olisivat sellaisia, julistautuisin oikopäätä aamuihmiseksi.


Mutta sitten on niitä toisenlaisia aamuja. Niitä, joina minuuttiakaan ei ole hukattavaksi. Aamuja, joina ryntään töihin hiukset puoliksi märkinä, korkolappu toisesta kengästä irroneena ja paita väärinpäin puettuna, ja huomaan vasta lounasaikaan unohtaneeni evääni kotiin. Ne ovat niitä tosielämän inhorealistisia aamuja, minkä vuoksi joskus toivon, ettei aamuja olisi keksittykään.

Tuollaisina hetkinä, kun minuuttiakaan ei ole hukattavaksi ja on tunti aikaa hankkiutua työpaikalle, käydä suihkussa, meikata, pukeutua muuhun kuin aamutakkiin, kuivata hiukset sekä syödäkin ehkä jotain, nopean, mutta samalla terveellisen ja ravitsevan aamiaisen kehittely on haastavaa.


Puurosta en koskaan onnistu tekemään herkullista ja smoothien valmistaminen tuntuu vaivalloiselta, etenkin kun likainen kannu jää odottamaan tiskialtaaseen. Aikaisemmin herääminenkään ei ole vaihtoehto, sillä arvostan muutenkin vähiin jäävää yöuntani enemmän kuin aamiaisen valmistamista pitkän kaavan kautta.

Näihin kiireisiin aamuihin olen kehitellyt erittäin yksinkertaisen ratkaisun, jonka nopeus-terveyssuhde on enemmän kuin kohdillaan: maitorahka, marjat, hedelmät, leseet ja mysli. Yhdistele ja sekoita haluamallasi tavalla. Kaikessa vanhanaikaisuudessaan ja epätrendikkyydessään nopein, ravitsevin ja helpoin aamiainen ikinä.


Tarvitset vain syvän lautasen tai kulhon, maustamatonta, rasvatonta maitorahkaa ja oman valinnan mukaan esimerkiksi kiiviä, banaania, mansikkaa, tyrniä, puolukkaa, mustikkaa, musta- ja punaherukkaa, karpaloita, vadelmia, leseitä (ruis-, kaura-, pellava-) ja mysliä (iso suositus Finaxin Alkuvoima-mysleille, joissa on paljon kuitua ja vitamiineja).

Maanantaiaamuina tarvitaan lisäksi nokare sokeritonta vadelmahilloa tai omenasosetta. Jos haluat vielä vähän hifistellä, sekoita joukkoon Voimaruoka 25 -pussi, joka on jauheseos 25 superfoodista (muun muassa spirulina, klorella, nokkonen, villijuolukka, pinaatti, lehtikaali ja kukkakaalin idut).




Mitä sinä syöt aamiaiseksi? Mikä on kiireisten aamujen suosikkiaamupalasi?

8 kommenttia

  1. Namii nää näyttää kaikki ihan superherkullisilta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ja niin ne kyllä ovatkin! Kannattaa testailla :)

      Poista
  2. Mun arkiaamujen pika-aamiainen ei ole läheskään noin esteettisesti miellyttävä, mutta terveellinen ja täyttävä kyllä. Lisään mikropuuron joukkoon turkkilaista jogurttia, pakastemarjoja/hedelmiä ja toisinaan myös makeuttamatonta maapähkinävoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä yhdistelmältä! En olekaan itse keksinyt, että puuron joukkoon vosi laittaa jogurttia! (Ja niinä kiireisimpinä aamuina nämä rahkakulhot eivät kyllä näytä yhtä näteiltä kuin näissä kuvissa :D)

      Poista
  3. Ai jumalauta ku näyttää jokainen lautanen syötävän hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Nuo kaikki annokset näyttävät niin hyviltä ja näteiltä, ettei edes raskisi syödä! :o Itse syön aamuisin tuorepuuroa. Se valmistuu yön aikana jääkaapissa ja aamulla ei tarvitse tehdä muuta kuin ruveta syömään.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Tuorepuuro pesee sitten ajankäytöllisesti nämä rahkakulhot 10-0 :) Pitää itsekin testata, olen tähän mennessä syönyt tuorepuuroa vain Valion purkista.

      Poista

© La La Lilja • Theme by Maira G.