Lomailun sietämätön keveys

Lomailun sietämätön keveys

• 07 heinäkuuta, 2017

Siinä se on. Loma. Viimeinkin.

Maagiset neljä kirjainta, joihin tiivistyy surullisen usein tuikitavallisen oravanpyöräänsä jääneen palkkatyöläisen ainoa aikuisiällään kokema vapaus.



Minuutti sitten suljin työpaikan raskaan oven takanani. Ovi sulkeutui hitaasti päästäen matalan kumahduksen, aivan kuin alistuneen huokaisun joutuessaan hetkeksi luovuttamaan yhden pienen ahkeran työläisen elämälle.

Takanani ovat tietokoneen näytöt ja paperipinot, edessäni on täydellisen rikkumaton vapaus. Kaksi viikkoa on revittynä eteeni auki, mahdollisuuksia täynnä. Näinä loman toiveikkaina ensi henkäyksinä, kun kaikki tuleva on vasta suloinen aavistus, voisi kuvitella olevansa onnea täynnä ja hypähtelevänsä vaaleanpunaiselta pumpulipilveltä toiselle.

Autuaan onnen ja odotuksen hehkun sijaan monen työmyyrän olo on loman alkumetreillä kuin piestyllä koiralla, joka on juuri juossut vuoden mittaisen maratonin. Samaan aikaan suorituspaineita ja riittämättömyyden tunteita luo oman mielen ohella sosiaalinen media. Kaikki kanavat täyttyvät lomahehkutuksesta, kuohuviinilaseista ja reissukuvista oman elämänsä supernaisten ja -miesten kilpaa kertoessa, mitä kaikkea ovat lomalla ehtineet tehdä. Aurinkoisten kuvien takana saattaa kuitenkin olla stressaantunut lomasuorittaja.

Ensin suoritetaan töitä ja sitten lomaa. Tämä on toisaalta täysin inhimillistä, sillä vain kerran vuodessa toistuessaan loma asettaa valtavasti paineita niin ihmissuhteille, ajan- ja rahankäytölle kuin itse lomalle. Vuosittaiseen lepohetkeen kohdistuu valtavasti odotuksia ja toiveita. Pitäisi olla, mennä, suorittaa, tehdä, puuhastella - ja tietysti nauttia. Jos olet vain ollut, et ole tehnyt mitään ja suorastaan haaskannut lomasi, mutta jos teet, olet loman jälkeen niin puhki, että töihin paluu tuntuu lähinnä huojentavalta.



Avioerotilastojen perusteella loma luo paineita eritoten parisuhteelle, sillä kesälomien jälkeen avioerohakemuksia jätetään jopa 15 prosenttia enemmän. Lomalla ne kasvot, joita olet iltaisin katsonut uneliaan verhon läpi tummat varjot sameiden silmien alla, ovatkin siinä vieressäsi tauotta. Kaksi ihmistä, jotka illan tullen etäältä sivuuttavat toisensa kuin rahtilaivat yön pimeydessä, saavatkin viettää yhteisiä päiviä ja viikkoja. Ihanaa, ja samalla pelottavaa, jos arkena parisuhde on jäänyt työn, harrastusten ja muiden kiireiden jalkoihin.

Yhteisen loman pitäisi olla täydellinen, suoraan kuin romanttisesta Hollywood-elokuvasta. Pitäisi juosta kukkakedoilla käsi kädessä, istua rantakallioilla suukottelemassa, hieroa toistensa jalkapohjia takkatulen loimussa ja nostaa auringon paahtamat sääret auton konepellille ja ajaa auringonlaskuun. Entä, jos todellisuudessa päätyykin keskelle korpea vesisateeseen koleaan mökkiin mököttämään omiin poteroihinsa? Ja jos hyttysmyrkkykin loppuu eikä grilli syty?



Lomalla meidät irrotetaan arkisesta viitekehyksestämme. Mitä siellä alla on? Kun työ on hetkeksi riisuttu meistä pois, mitä jää jäljelle? Kuka minä olen ja kuka tuo toinen tuossa, parransängessään tai punatuin huulin, vähän vanhemman näköisenä kuin viime kesänä?

Loma on monille myös itsetutkiskelun aikaa - tai ainakin olisi syytä olla, mikäli tunnet eläväsi vain lomalla. Jos elät sitku-elämää viikonlopusta viikonloppuun ja lomasta lomaan, ainutkertainen elämäsi jää kovin lyhyeksi. Omasta arjestaan nauttimaan oppiminen parantaa myös lomien laatua. Jos iloitset jo arjestasi, lomaa kohtaan ei enää synny kohtuuttomia odotuksia.

Sen ohella, että loma luo suorituspaineita ja voi asettaa monenlaista painetta elämän eri osa-alueille, loma on vaikeaa aikaa myös sen vuoksi, että vaikka olet lomalla töistä, et pääse lomalle omasta elämästäsi ja ajatuksistasi. Sinun pitää jaksaa olla lomalla itsesi ja oman pääsi kanssa, ja tämä on minulle henkilökohtaisesti lomailun suurin haaste. Oma partasuuni kanssa koleatkin sadepäivät ovat juhlaa, mutta kuinka ihmeessä minä jaksan itseäni?

Minussa on kaksi, vastakkaista lomapersoonaa. Toisaalta olen se, joka ottaa matkavakuutuksen paria päivää ennen reissua ja miettii vasta satamassa, tarvitaanko matkalle passia. Se tyyppi, joka lähtee matkalle lukematta yhtäkään vinkkiä tai opaskirjasta, ja se, joka istuu autossa mieluiten silloin, kun määränpäänä on tuntematon. Se, joka saa loma-aamuisen kahvin juomiseen kulutettua kaksi tuntia ja rakastaa pitkään nukkumista.

Mutta sitten, kaiken tämän  go with the flow- ja carpe diem- loma-ajattelun takaa päätään nostaa se perfektionistinen ja ryppyotsainen stressi-Piia, joka rakastaa listoja, taulukoita, karttoja ja suunnitelmia. Se, joka muistaa ulkoa varausvahvistusten numerot ja laatii pahimmillaan minuuttiaikatauluja sekä metrintarkkoja matkareittejä. Se, jolla on uuvuttava lista asioista, joita lomalla täytyy tehdä, ja joka pettyy, kerta toisensa jälkeen, itseensä. Stressi-Piian suunnitelmat ovat tehokkuudessaan hyviä, suorastaan loistavia, mutta stressi-Piia ei niissä kuitenkaan pysy. Sillä stressi-Piia unohtaa inhimillisen tekijän. Omat voimavaransa.

Seuraavan kaksiviikkoisen tavoitteenani onkin vaimentaa stressi-Piia ja laittaa hänelle suukapula. Aion istuttaa stressi-Piian mökkilaiturille, iskeä hänen varpaansa veteen ja käskeä tuijottamaan vastapäistä saarta niin kauan, ettei päässä ole mitään muuta suunnitelmaa tai kysymystä kuin se, milloin lämmitetään sauna.