Pitkien hiusten salaisuus
En ole näköjään kovin markkinointihenkinen, sillä aloitan heti kättelyssä tunnelmaa latistavasta faktasta: hiusten kanssa, kuten kaiken muunkin, iso osa on kiinni genetiikasta, valitettavasti. Geenimme määrittelevät muun muassa sen, ovatko hiukset suorat vai kiharat, minkä väriset ja kuinka paksut ne ovat, milloin harmaantuminen alkaa, kuinka nopeasti hiukset kasvavat ja kuinka kauan kasvun aktiivivaihe kestää ennen kuin hiustuppi siirtyy lepovaiheeseen.
Toivoa kuitenkin on, vaikka geenilotossa kohdalle ei olisikaan osunut seitsemän oikein lisänumeroiden kera. Hyvienkin hiusgeenien positiivisen vaikutuksen voi tuhota vääränlaisilla rutiineilla ja elintavoilla. Leijonanharja muuttuu hiirenhännäksi, jos elimistö ei esimerkiksi saa riittävästi tarvittavia hivenaineita. Myös ikääntyminen ja hormonaaliset muutokset vaikuttavat vääjäämättä hiuksiin.
Miten siis toimia niin, että hiukset pysyisivät mahdollisimman hyväkuntoisina (ja pitkinä)? Miten estää se, että hiustenkasvatusprojekti päättyy siihen, että hiukset on pakko pätkäistä, kun latva on hamppua? Kuinka edistää päänahan ja näin koko hiusten hyvinvointia?
Alla parhaat vinkkini hiustenhoitoon. Monen kohdan kanssa minullakin olisi vielä tekemistä, joten toimikoot nämä hyvänä muistutuksena minullekin.

1. Ole hellä
Ehdoton ei suoristusraudoille, kihartimille ja muulle voimakkaalle lämpökäsittelylle. Päänahka palaa ja hiukset kuivuvat liian kuumien käsittelyiden myötä. Vaurioita voi ehkäistä kunnon lämpösuojatuotteilla.
Märkää hiusta ei tulisi koskaan harjata, sillä hiukset ovat hauraimmillaan silloin, kun ne ovat täynnä vettä. Tällöin hiuksen suojaava pintakerros on koholla, ja hiukset venyvät ja taipuvat helpommin, mikä johtaa hiusten katkeiluun. Tämän vuoksi hiukset kannattaisi harjata (tai ainakin selvitellä pahimmat takut) ennen suihkua, ei sen jälkeen.
Märkien hiusten ohella myöskään voimakkaasti lakattua hiusta ei kannattaisi harjata, sillä harjaus katkoo hiuksia, jos lakkakerros on paksu.
Ainakaan kovin solmussa olevia hiuksia ei koskaan tule harjata tyvestä kohti latvaa, koska se vain tiukentaa takkuja. Kannattaa mieluummin aloittaa latvasta ja edetä takku kerrallaan kohti tyveä.
Hiusten kuivaaminenkin on oma taiteenlajinsa, sillä hiuksia ei saisi hieroa tai pörröttää kovakouraisesti pyyhkeellä, vaan vain kevyesti painella.

2. Pese ja hoida oikein
Kuivashampoiden aikakautena tuntuu aivan liian houkuttelevalta säästää aikaa muutenkin kiireisistä aamuista ja lykätä hiustenpesua päivällä suihkauttamalla tyveen kuivashampoota. Liian pitkiä taukoja hiusten pesussa tulisi kuitenkin välttää, sillä lika, tuotejäämät ja öljy voivat tukkia päänahan huokoset. Hiusten kasvu häiriintyy, jos päänahkaan kertyneet hiustuotteet tukkivat hiustupet.
Hiukset kannattaa pestä esimerkiksi joka toinen päivä, etenkin, jos käytät paljon hiustuotteita tai urheilet. Vaikka höyryävän kuumassa suihkussa lotraaminen onkin ihanaa etenkin kylminä talviaamuina, kuuma vesi tekee hiuksille hallaa, sillä se kuivattaa hiusta. Tämän vuoksi hiukset olisi hyvä pestä tai edes lopuksi huuhdella viileämmällä vedellä.
Hiustenhoitotuotteita on nykyään tarjolla valtava määrä. Tuoteviidakossa navigoiminen voi välillä aiheuttaa kirjaimellisesti päänvaivaa, mutta sopivien tuotteiden löytämistä helpottaa huomattavasti oman hiustyyppinsä ja sen erityistarpeiden tunnistaminen.
Kirjoittelen käyttämistäni hiustenhoitotuotteista enemmän seuraavassa postauksessa, joten pysyhän kuulolla, jos asia kiinnostaa!
3. Katkaise värjäyskierre
Hiusten värjäys, eritoten vaalentaminen ja värinpoistot kuluttavat ja vahingoittavat hiuksia voimakkaasti. Jos haluat kuitenkin värjätä tai raidoittaa hiuksiasi;
- Mene aina kampaajalle.
- Jos värjäät hiuksesi tummemmaksi, kannattaa suunnata kampaamoon, jossa värjäys voidaan tehdä luonnonmukaisilla kasviväreillä tai ammoniakittomilla kevytväreillä. Hiusten vaalentaminenkin onnistuu ilman ammoniakkia, joten kannattaa haastatella kampaajaa eri vaihtoehdoista.
- Vältä värin kerrostamista. Tämä pätee sekä hiusten raidoittamisessa että koko tukan värjäämisessä. Jos latva on jo halutun värinen, sitä on turhaa värjätä aina vain uudelleen. Väri vain kerrostuu latvaan ja kuluttaa niitä entisestään. Latvan sävyä voi halutessaan ylläpitää värinaamioilla ja sävytteillä.
- Älä pese hiuksiasi samana päivänä, kun olet menossa kampaajalle. Hieman rasvoittunut hiuspohja suojaa päänahkaa.
Minun hiuksiani ei ole koskaan värjätty kokonaan, mutta viimeiset kymmenisen vuotta niihin on laitettu vaaleita raitoja noin kahdeksan viikon välein. Viime aikoina raitoja on laitettu aina vain vähemmän ja vähemmän, ja tarkoituksenani olisikin lopulta olla siinä tilanteessa, että hiuksissa olisi vain muutamia raitoja ja oma värini pääsisi näin paremmin esille. Värjäyskierteen lopettaminen on siis työn alla!
4. Vaihtele kampausta
Pidätkö hiuksiasi aina tiukalla poninhännällä? Ei kannata, sillä tiukat kampaukset vaurioittavat karvatuppia ja luovat niihin arpia. Arpien vuoksi tupit voivat tuhoutua kokonaan, jolloin hius ei enää kasva normaalisti.
Kannattaa siis pitää hiuksia auki niin usein kuin mahdollista. Jos laitat hiukset poninhännälle, vaihtele ponnarin paikkaa ja koeta tehdä kampauksesta sen verran löysä, ettei se kiristäisi ihoa. Palmikko on kampauksista ehkä hiusystävällisin, sillä kiinnityskohta tulee latvaan.

5. Jos kasvatat, älä leikkaa (liian usein)
Kumotaanpa tässä vaiheessa yksi hiuksiin liittyvä myytti. Jotkut uskovat hiusten kasvavan nopeammin, jos niitä leikkaa säännöllisesti. Hiukset eivät kuitenkaan kasva latvoista, vaan hiuspohjasta, joten latvojen leikkaaminen ei nopeuta hiusten pituuskasvua.
Hius kasvaa noin 0,5-1,5 cm kuukaudessa. Jos haaveilet pitkistä hiuksista, mutta käyt kampaajalla parin kuukauden välein ja pyydät joka kerran kampaajaa napsaisemaan huonot päät pois, hiuksesi pysyvät samanmittaisina tai jopa hiljalleen lyhenevät. Tämän vuoksi kasvatusprojektin aikana hiuksia ei kannata leikkauttaa liian usein, ainoastaan silloin, jos latvat oikeasti hapsottavat.
Tiesitkö muuten, että yhden hiuksen kasvukausi saattaa kestää jopa kuusi vuotta? Tämän jälkeen hius putoaa pois hiustupesta ja tekee tilaa uudelle hiukselle. Hiusten enimmäispituus riippuukin tämän luonnollisen uusiutumiskierron pituudesta.
6. Hiukset kuntoon syömällä
Terveellinen ruokavalio on kaiken hyvinvoinnin perusta, myös hiusten. Hiusten rakennusaineina ovat vain ravinto ja vesi, joten ruokavaliolla on merkittävä vaikutus hiusten kuntoon. Jos hiukset alkavat esimerkiksi kuivumaan tai ohenemaan, syynä voi olla rasvan tai veden puute.
Yksipuolinen ravinto heikentää hiusten kuntoa, kun hiukset eivät saa tarvitsemiaan rakennusaineita. Hiusten hyvinvointia edistävää monipuolinen, terveellinen ruokavalio, johon kuuluu muun muassa:
- hivenaineita kuten rautaa, sinkkiä, rikkiä, C-vitamiinia, B-vitamiinia (erityisesti biotiinia), foolihappoa ja mangaania
- runsaasti proteiinia (kananmunat)
- hyviä rasvahappoja (kala, pähkinät)
- vihreitä vihanneksia, palkokasveja ja avokadoa

7. Onneen ei ole oikotietä
Kuten kaikesta voimme päätellä, hiusten hyvinvoinnin ylläpitäminen ei ole mikään helppo juttu, jos asiat tekee huolella. Tässä vaiheessa pitkää leijonanharjaa havittelevalle voi tulla kiusaus turvautua hiustenpidennyksiin ja -tuuhennoksiin, niillä kun saa taiottua pitkät, silkkiset hiukset muutamassa tunnissa.
Ammattitaidolla tehdyn pidennyksen tai tuuhennoksen ei pitäisi vahingoittaa hiuksia ainakaan huomattavasti, mutta väärin laitettuna lisähius voi saada aikaan suurta tuhoa omissa hiuksissa. Ammattitaitoisestikin laitetut pidennykset tai tuuhennokset rasittavat hiuksia ja hiuspohjaa, ja sen vuoksi huoltovälit pitäisi pitää säännöllisinä ja huoltojen välillä olisi pidettävä tauko.
Pidennys- tai tuuhennuskierre yhdistettynä vääränlaisiin kiinnityksiin ja huoltoaikojen laiminlyöntiin saattaa aiheuttaa hiusten vaurioitumista ja irti repeämistä, takkuuntumista sekä tulehduksia ja hilseilyä hiuspohjassa. Pidennykset saattavat myös vahingoittaa hiusten juuria, ja liian pitkään pidetyt pidennykset voivat jopa aiheuttaa kaljuuntumista, traction alopeciaa.
8. Sekalaiset vinkit
- Päänahan hieronta aktivoi päänahan verenkiertoa ja voi edistää hiusten hyvinvointia.
- Älä käytä samaa harjaa toisen henkilön kanssa ja pese harja riittävän usein, sillä siihen kertyy likaa ja muotoiluaineita.
- Älä käytä metallisia solkia tai ponnareita, joissa on metallia, ne katkovat hiuksia.
- Laita hiukset tuulelta suojaan takin sisään ja huolehdi, ettei olkalaukun hihna kulje hiusten päältä.
- Suojaa hiukset ja päänahka auringolta. Auringonotto voi pahimmillaan polttaa päänahkasi ja kuivattaa hiuksesi. UV-säteily kuluttaa hiuksia, ja heikentää sekä rikkoo niiden rakennetta.
Tämä oli mielenkiintoinen postaus! :) Itsellänikin on aina ollut tooosi pitkät ja paksut hiukset, mutta omalla kohdallani perintötekijöillä lienee suurin rooli, sillä en tee pahemmin mitään hiusteni eteen. Okei, en lämpömuotoile tai käytä kovin usein mitään muotoilutuotteitakaan, enkä myöskäään ole ikinä värjännyt, mikä varmasti vaikuttaa asiaan, mutta noin muuten kohtelen niitä vähän miten sattuu: pesen ja harjaan vain harvakseltaan, pesen aina tosi kuumalla vedellä, en käytä hoitoainetta, pörrötän pyyhkeellä ja rullaan tiukan pyyheturbaanin pesun jälkeen, harjaan märkänä, annan tuulen sotkea ja auringon korventaa, pidän päiväkausia samaa kampausta (usein ihan täysin samaa, sillä en aina jaksa avata hiuksia yöksi) jne. :D
VastaaPoistaviikarivartti.blogspot.fi
Sinulla on kyllä sitten ihan superhyvät hiusgeenit! :) Ihanaa, jos hiukset pysyvät hyväkuntoisina ilman ylimääräisiä toimenpiteitä!
PoistaTää oli hauska postaus :D Itte tuskailen omien hiusten kanssa, kun haluisin pitkät ja kauniit hiukset, ja omat on... tällaset puolipituiset ja nyt jo kuivuneet käppyrät :D
VastaaPoistaVoi, ei se kuivuus ainakaan kuviisi asti välity! :) Ja sekin onneksi korjaantuu helposti mm. hoitoöljyjä käyttämällä.
PoistaHyviä vinkkejä! Itse sorrun samoihin kampauksiin ja hiusten vaalentamiseen... noi vikat kohdat oli loistavia, erilaisia kuin mihin oon muuten törmännyt! :)
VastaaPoistaKiva jos näistä löytyi sinulle uusiakin vinkkejä! :)
PoistaHyviä vinkkejä. Tällä hetkellä kamppailen sen kanssa että oppisin pitämään hiukset auki ja harjaamaan vasta kylmänä. Giusten pituus on kasvanut runsaasti kun lopetin kemikaalien käytön tukkaan ja aloin käyttämään ruohonjuuresta saatavaa savea shampoon sijasta :) Lisäksi haluan opetella pois huonosta tavasta tupeerata hiuksia.
VastaaPoistaKiva kuulla, että näistä oli hyötyä! :) Minullakin on paljon tekemistä tuon hiusten aukipitämisen kanssa, liian usein ponnari tai nuttura tuntuu helpommalta vaihtoehdolta. Savi kuulostaa mielenkiintoiselta, pitää tutustua!
Poista