31 elokuuta, 2017
Kesän viimeinen ilta
Monille se on ollut jo paljon aiemmin, jo viikkoja sitten, mutta minulle se on tänään.
Virallisesti kesän viimeinen ilta. Ei päivääkään aiemmin eikä päivääkään myöhemmin, sillä huomenna heräämme syksyyn, kirpeään ja pihlajanmarjojenpunaiseen.
Virallisesti kesän viimeinen ilta. Ei päivääkään aiemmin eikä päivääkään myöhemmin, sillä huomenna heräämme syksyyn, kirpeään ja pihlajanmarjojenpunaiseen.
Kesä, olit aika ihana. Sujahdit ohi kuin pikajuna, mutta luullakseni se on merkki jostakin hyvästä. Olit niin täynnä kaikkea - autossa istumisesta puutuneita takapuolia, jäätelöä, auringonlaskuja, kylmää valkoviiniä ja kuumaa kahvia - että nyt tunnen oloni vähän hengästyneeksi.
Ja tietysti hieman haikeaksi. Kesä on takana ja pitkä syksy ja sitäkin pidempi talvi on edessä, odottaa huomisaamuna kietoakseen meidät torkkuhuopiin, kynttilöihin ja putoaviin lehtiin, vaanii siepatakseen meidät haikeanmelankoliseen tunnelmaansa, jossa sisällä pysytteleminen tuntuu liian usein liian hyvältä idealta.
Kesän valuessa tyhjiin tunnelma on haikeansuloinen. Aivan kuin hauskojen juhlien loppuessa, kun toivoo, että voisi tanssia vielä yhden kappaleen. Onneksi auringonlaskut eivät lopu, ne vain paranevat. Eikä oikeastaan mikään muukaan lopu (paitsi ehkä mansikkakausi), kaikki vain muuttaa muotoaan.

Kesän valuessa tyhjiin tunnelma on haikeansuloinen. Aivan kuin hauskojen juhlien loppuessa, kun toivoo, että voisi tanssia vielä yhden kappaleen. Onneksi auringonlaskut eivät lopu, ne vain paranevat. Eikä oikeastaan mikään muukaan lopu (paitsi ehkä mansikkakausi), kaikki vain muuttaa muotoaan.
