Kesän viimeinen ilta

Monille se on ollut jo paljon aiemmin, jo viikkoja sitten, mutta minulle se on tänään.

Virallisesti kesän viimeinen ilta. Ei päivääkään aiemmin eikä päivääkään myöhemmin, sillä huomenna heräämme syksyyn, kirpeään ja pihlajanmarjojenpunaiseen.

Kesä, olit aika ihana. Sujahdit ohi kuin pikajuna, mutta luullakseni se on merkki jostakin hyvästä. Olit niin täynnä kaikkea - autossa istumisesta puutuneita takapuolia, jäätelöä, auringonlaskuja, kylmää valkoviiniä ja kuumaa kahvia - että nyt tunnen oloni vähän hengästyneeksi. 

Ja tietysti hieman haikeaksi. Kesä on takana ja pitkä syksy ja sitäkin pidempi talvi on edessä, odottaa huomisaamuna kietoakseen meidät torkkuhuopiin, kynttilöihin ja putoaviin lehtiin, vaanii siepatakseen meidät haikeanmelankoliseen tunnelmaansa, jossa sisällä pysytteleminen tuntuu liian usein liian hyvältä idealta.

Kesän valuessa tyhjiin tunnelma on haikeansuloinen. Aivan kuin hauskojen juhlien loppuessa, kun toivoo, että voisi tanssia vielä yhden kappaleen. Onneksi auringonlaskut eivät lopu, ne vain paranevat. Eikä oikeastaan mikään muukaan lopu (paitsi ehkä mansikkakausi), kaikki vain muuttaa muotoaan.

Kaksi kertomusta erosta

Kirjallisuudessa kaksi aihetta jaksavat kiinnostaa minua vuodesta toiseen: sota ja rakkaus.

Parisuhteita tavalla tai toisella käsittelevät romaanit ovat aina siirtyneet kiireen vilkkaa lukulistalleni, ja alla esittelen kaksi aihepiiristä viimeisimmäksi lukemaani kirjaa, yhden hyvän ja toisen vähän vähemmän hyvän.

Ahmaisin yhdeltä istumalta Geir Gulliksenin romaanin Kertomus eräästä avioliitosta. Neli-viisikymppisten Jonin ja Timmyn, journalistin ja lääkärin, 20-vuotisen avioliiton kaatuminen ja luhistuminen käy pala palalta, vääjäämättä kuin juna, jota ei voida, haluta tai osata pysäyttää. Tämä on riipivää ja raastavaa seurattavaa.

Jon ja Timmy antavat toisilleen loputtomasti vapautta ja tilaa. He uskovat liittonsa olevan niin täydellinen, ettei mikään voi sitä horjuttaa. Jon uskoo rakkauden särkymättömyyteen niin kokonaisvaltaisesti, ettei edes hätkähdä Timmyn alati läheisemmäksi käyvää tuttavuutta toisen miehen kanssa. Sen sijaan Jon fantasioi, miltei härnäten yllyttää, Timmyn vieraan syleilyyn ja leikittelee mustasukkaisuudella.

Avioliiton lopputuleman kannalta juuri edellä mainitut asiat lopulta tuhoavat heidän liittonsa. He kompastuvat omaan vapauteensa ja asioiden muuttuessa konkreettisiksi Jon tajuaa, ettei hän onnistukaan olemaan yhtä idealistinen ja vapaa mustasukkaisuuden kahleista kuin kuvitteli. Sivusuhde, jolla Jon aluksi miltei hekumoi, vaikuttaa väistämättä Timmyyn, ja lopulta heidän parisuhteelleen käy kuin Shakespearen tragedioissa.

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että lähtökohdat Martina Haagin Olin niin varma meistä lukemiselle olivat auttamattoman huonot, sillä Gulliksenin parisuhdekuvauksen jälkeen mikä tahansa kirja olisi tuntunut mitäänsanomattomalta. Se sanottakoot puolustukseksi Haagin teokselle.

Olin niin varma meistä on kertomus 15-vuotisen liiton päättymisestä. Aviomies Anders päätyy suhteeseen kollegansa kanssa ja jättää vaimonsa Petran yhdeltä istumalta - ainakin siten tilanne lukijalle välittyy. Ovatko asiat kuitenkaan todella näin yksinkertaisia kuten Haag ne esittää?

Lukijaa ei päästetä kulissien taakse, sillä romaani keskittyy kuvaamaan shokkieron vaikutuksia jätetyssä osapuolessa, ei todella syvällisesti analysoimaan Petran ja Andersin liittoa. Miksi Anders päätyi sivusuhteeseen? Mikä liitossa meni vikaan? Onko dominoivalta vaikuttava Petra turhan takertuva? Onko Anders jäänyt kokonaan sivuun Petran vetämästä perheteatterista? Voimme vain arvailla.

Olin niin varma meistä liikkuu kahdessa ajassa: juuri ennen ja jälkeen eron sekä nykyisyydessä, jossa erosta on kulunut noin vuoden päivät. Petra lähtee pohjois-Ruotsiin erätuvalle mökkivahdiksi ja oppii vihdoin luottamaan itseensä nousten viimein omille jaloilleen. Ollakseen vakaasti keski-iässä, Petran ajatusmaailma vaikuttaa auttamattoman naiivilta. Syvällinen itsereflektointi kun puuttuu teoksesta kokonaan.

Tuulen viemää

Kesä 2017 alkaa olla tuulen viemää.

Somessa syksyn hehkuttaminen tai vaihtoehtoisesti kauhistelu aloitettiin jo viikkoja sitten, ja kieltäydyin itsepintaisesti liittymästä kuoroon. Sisukkaasti kieltäydyin huomaamasta syksyn tuoksua ilmassa ja näkemästä alati pimeneviä iltoja.

Viimeistään sen jälkeen on kuitenkin pakko nöyrtyä ja luovuttaa, kun on istunut toppatakki päällä grillaamassa Ilmatieteenlaitoksen ilmoittaessa "feels like +6". Vuoden viimeisen grilli-illan ansiosta istuinkin sitten loppuviikonlopun kuumeessa sohvalla ja katsoin Netflixia kyllästymiseen asti.

Kesä on ohi, mutta se ei tunnu yhtään pahalta - itse asiassa yllättävän hyvältä.

Suomen suloisin pappila

On äkkiseltään vaikeaa keksiä suloisempaa ja sympaattisempaa pappilaa ja pitsihuvilaa kuin Mikkelissä sijaitseva Kenkävero. Kenkävero on Suomen suurin puupappila kerrassaan ihastuttavassa miljöössä Saimaan rannalla.









Kenkäveronniemen historia yltää 550 vuoden taakse, jolloin alueelle rakennettin ensimmäinen papin asumus. Kenkävero toimi pappilana viimeisen kerran vuonna 1969. Tämän jälkeen päärakennus oli muutaman vuosikymmenen heitteillä, kunnes se onnistuneesti restauroitiin ajanmukaiseen asuun.

Kenkävero on auki vuoden jokaisena päivänä. Päärakennuksen kahvila-ravintolassa tarjotaan lähiruokaa vuoden ympäri, ja alueella on myös käsityöläismyymälöitä, rantakahvila, kotieläimiä ja hurmaava puutarha.

Näiden kuvien kanssa toivottelen suloista sunnuntai-illan jatkoa! Ensi viikolla lupaan höpöttää jostakin aivan muusta kuin Itä-Suomesta. Ainakin pari kirjaa odottelee arvostelua, ja kesän viimeiset illat auringonlaskuineen ovat käsillä.

Rantasalmen unohtunut helmi

Kun minä olen kartanlukijana (eli koetan tihrustaa navigaattoria Lumian näytöltä), matkaan tulee yleensä mutka jos toinenkin. Ja jos minulla on vielä toisessa puhelimessa Google auki, mikään ei enää voi pelastaa meitä.

Tällä kertaa suoraviivaiseksi tarkoitettuun Savonlinna-Mikkeli -ajoon tuli yli tunnin kurvi, mutta sen verran vaaleanpunainen, ettei kuski pistänyt yhtään pahakseen (kuten ei yleensä muutenkaan).

Rantasalmelle osoittavien kylttien kohdalla nimittäin tajusin, että paikassa on jotakin, joka on ehdottomasti nähtävä. Televisiostakin tuttu Ruusuhovi, vaaleanpuna-valkoinen kartano vuodelta 1926, ulkonäkönsä puolesta savolainen vastine Haikon kartanolle - ellei jopa vielä upeampi.

Elokuisena iltapäivänä ovet olivat tiukasti säpissä. Paikka on ilmeisesti auki tilauksesta ja siellä on edelleen jonkin verran toimintaa, mutta kartano on ollut muutaman vuoden myynnissä. Se valitettavasti näkyi kartanon ulkokuoressa. Ei tarvita enää montaa talvea, kunnes kaunis kartano alkaa rapistua pahemman kerran. Surullista.





Jos pankkitilillä lojuisi muutama ylimääräinen miljoona, kartanosta saisi upean hotellin tunnelmallisella ravintolalla ja taidenäyttelyillä. Hotellissa olisi myös mahtavat puitteet häiden ja muiden juhlien järjestämiseen sekä konserttien pitämiseen.

Loppumatka Mikkeliin sujuikin vaaleanpunaisissa kuvitelmissa keksien paikalle uusia käyttötarkoituksia. Ehkä jonakin päivänä..?

Vuoden 2017 retkikohde: Punkaharju

Tämän vuoden retkikohteeksikin valittu Punkaharju on yksi Suomen ikonisista kansallismaisemista. Kapea, mäntyjen reunustama tie mutkittelee jääkauden muodostaman seitsemän kilometriä pitkän hiekkaharjun poikki, ja molemmilla puolilla välkehtii Saimaa.

Ei ihme, että jo kansalliskirjailijamme ja -runoilijamme Runeberg ja Topelius ihastuivat tähän maisemaan ikihyviksi, ja tsaari Nikolai II julisti maisemat suojeltaviksi jo vuonna 1843, jolloin kaskeaminen ja puuston hakkaaminen kiellettiin.









Upeiden maisemien lisäksi Punkaharjulla on muutakin tarjottavaa: Salpalinjan juoksuhaudat, metsämuseo Lusto, Luonnonvarakeskuksen puulajipuisto ja Johanna Oraksen taidekartano sekä tietysti Suomen vanhin ja vaaleanpunaisin valtionhotelli, Hotelli Punkaharju.

Mikäli kauniiden rakennusten nälkä ei vielä tästä sammu, kannattaa käydä ihailemassa myös Finlandiaa, joka valmistui hotelliksi 1914. Nykyisin rakennus toimii vanhusten yksityisenä hoitokotina.











Kesäisin harjualueeseen voi tutustua niin kävellen, patikoiden, pyöräillen, meloen tai autoillen. Talvisin Saimaan jäällä voi luistella, hiihtää tai lumikenkäillä. Liikuitpa Punkaharjulla miten hyvänsä, voin vakuuttaa, että ihastut - tai peräti rakastut!