SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

100. blogiteksti


Tässä sitä ollaan, näpyttelemässä sadatta (!) tekstiä tänne blogiin. Huh. Tuntuu aika huimalta, varsinkin kun vielä vuosi sitten en olisi osannut kuvitellakaan, että kehtaisin perustaa blogin, tuutata kuviani nettiin ja vielä olettaa, että joku muu kuin mies jaksaisi tätä lukea.

Kehtaamiskynnys onneksi ylittyi, olikin jo korkea aika. Klikattuani ensimmäisen kerran "Julkaise"-nappia mietin välittömästi, miksen ollut tehnyt sitä jo vuosia aikaisemmin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, ja ehken vuosia sitten opiskelun ja työnteon ristitulessa olisi ollut kovin aktiivinen, luova tai hyväntuulinen bloggaaja.

Olen muutenkin monissa pienissä, elämän suurten linjojen kannalta mitättömissä asioissa tällainen hidas syttyjä, elämäni suuret päätökset olen taas tehnyt noin sekunnissa. Huvittavaa, että blogin perustamista mietin, mietin ja vielä kerran mietin, mutta isojen peruskysymysten äärellä (työ, asuminen ym.) päätös on tehty heti.

100. postaus (1)

Se siitä luonteeni syväanalyysistä, mistä sitten olen kirjoittanut sadan tekstin verran? Olen raapustellut niin hyvästä arjesta, kauneudesta ja hyvinvoinnista, kirjojen maailmasta kuin Tampereesta. Olen kuvannut hylättyjä rakennuksia, kukkia ja auringonlaskuja, ja olenpahan asuineni itsekin päässyt kuvauskohteeksi.

100. postaus (2)

Kiitos juuri sinulle, ihana lukijani, että tulet aina uudelleen vierailulle tänne blogiini. Jos sinulla on kysymyksiä, ideoita tai palautetta, otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan. Kommenttiboksini on aina avoinna ja postaustoiveita otetaan ilolla vastaan!


Ps. Muistithan käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista.

20 kommenttia

  1. Onnittelut virstanpylvään saavuttamisesta! :) Olen itse asiassa jotenkin kuvitellut blogisi olleen pystyssä paljon kauemmin kuin vain sadan postauksen ajan, sillä bloggaustyylisi huokuu sellaista "tietotaitoa", josta tulee se vaikutelma, että olet blogannut jo pitkään. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ennen tätä luin vuosikaudet blogeja, ehkä siitä on ollut jotain hyötyä :D

      Poista
  2. Itse kanssa olin pohtinut aika kausia blogin perustamista, kunnes kesällä viimein rohkenin. Ja ei voi muuta sanoa kuin miksihän sitäkin piti pitkittää niin.. Ehkä aika vain ei ollut oikea enne sitä, ken tietää. Onnea 100. postauksen johdosta ja aurinkoista päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Ehkä tosiaan aiemmin aika ei vain ollut oikea, näin tuumin omalla kohdallakin :)

      Poista
  3. Onnea sadasta tekstistä sinulle ja kauniille blogillesi! <3

    www.ainalahellani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Onnittelut!❤️
    Liityin samalla lukijaksi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos itsellesi, että kirjoitat näin ihanaa blogia!

    VastaaPoista
  6. Huippua! Tää on ollut ihanaa seurata mukana :)

    VastaaPoista
  7. Eipäs, kuin kiitos sinulle ihanasta blogista! ♥

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
  8. Onnea sadannesta postauksesta! :) Samaistun sun fiiliksiin - itsekin arvoin to-del-la pitkään julkisen blogin perustamista. Ajattelin, että enhän mä mitenkään kehtaa ja että kuka sitä edes lukee. No, hyvin meni lopulta, kuten asiat yleensä muutenkin lopulta menevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Kenties aika ei vain ollut aiemmin juuri oikea :)

      Poista
  9. Vaimo huijjasi mut blogeja lukemaan kymmenkunta vuotta sitten.Viikon jaksoin niitä lukea kun tuumasin että niin hirveetä paskaa netissä julkastaan että minä, joka en koskaan ajatellutkaan kirjoittaa, saati julkaista mitään, päätin aloittaa plokin pidon ja onhan sitä tullut kirjoitettua muutama tuhat tarinaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä voi yllättäen innostua aluksi ihan typeränä pitämästään asiasta! :) Bloggailuintoa sinulle!

      Poista
  10. Hei, päädyin tänne jonkun toisen blogin kommenttiboksista (en enää edes muista mistä, kun blogisi vei niin mennessään) vierailulle ja selailin nopeasti läpi muutamia postauksiasi. Ihana, kaunis blogi sinulla! On aina niin kivaa löytää omalle lukulistalle uusi visuaalisesti ja muutenkin inspiroiva blogi. Täytyy tulla joku päivä oikein ajan kanssa selaamaan postauksiasi taaksepäin. Minäkin mietin vuosia oman blogin perustamista ja kolme vuotta sitten vihdoin kehtasin. :)

    VastaaPoista

© La La Lilja • Theme by Maira G.