SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Erään kesäillan mekko


Kerroinko jo, että rakastan iltakävelyitä aurinkoisen kesäpäivän päätteeksi? Taisinpa kertoa, mutta joskus on vain pakko toistaa itseään, sillä maailmassa ei ole yhtään liikaa kesäisiä iltoja, joina kulunut päivä on enää menneiden aikojen haamu ja seuraava päivä on vasta kaukainen aavistus, tulevaisuuden kohinaa, johon ei juuri nyt tarvitse kääntää katsettaan.

kesäilta2

kesäilta3

On iltoja, joina aika pysähtyy, ja kesän parhaat illat ovat juuri sellaisia. Lempeitä iltoja, joina puiden lehvästöjen välistä siivilöityy kultainen hohde ja tunnelma on unenomaisen rauhallinen. Iltoja, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin ja joita ei raportoida Facebookiin eikä suunnitella etukäteen.

Ne vain tulevat, ja yhtäkkiä huomaat olevasi keskellä pysähtynyttä, ihmeellistä iltaa, jonka yllä leijailee hieman surumielinen, haikea sävy. Vaikka huominen on vasta huomenna, ilta väistämättä loppuu joskus, valuu tyhjiin kuin hiekka tiimalasissa ja koetat epätoivoisesti takertua viimeisiin auringonsäteisiin.

Niitä hetkiä tulee ikävä, kun Näsinkallion puut ovat tiputtaneet lehtensä ja kesäiltojen pehmeä, kullanhohtoinen valo on vaihtunut syyspäivien kirpeän siniseen kajoon. Mutta nyt, nyt ei ole vielä oikea aika murehtia, sillä juuri tämä ilta voi olla se täydellinen kesäilta.

kesäilta4

kesäilta5

(Ps. Näyttääkö muuten kuvien mekko tutulta? Jep, heinäkuun helpoin mekko kukkakuosin sijaan paisleykuvioisena.)

kesäilta6

kesäilta7

kesäilta8

kesäilta9

10 kommenttia

  1. Kaunis nuori nainen nätissä mekossa kesäisissä maisemissa. Kuvat suorastaan henkivät kesäillan lumoa, mutta tekstissä on jo syksyn aavistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti! Ajatukset alkavat pikku hiljaa siirtyä kohti syksyä.

      Poista
  2. Ihania kuvia, kera kauniin tekstisi

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia :) Kesäillat on kyllä niin parhaita. Nautitaan niistä nyt kun vielä voidaan. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Toivottavasti tulisi vielä paljon ihania, lämpöisiä iltoja. Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Ihania kuvia!<3 Upea on tämäkin mekko😍

    VastaaPoista
  5. Upea valo näissä kuvissa! Kesäillan taikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Satuttiin paikalle valon kannalta juuri oikeaan aikaan :)

      Poista

© La La Lilja • Theme by Maira G.