Lopullisesti arjessa

Lopullisesti arjessa

• 14 elokuuta, 2017

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Työpaikan ovi tuntuu tavallista raskaammalta, yleensä nopeasti ohi sujahtava työpäivä yllättävän pitkältä. Yhtäkkiä onkin pitänyt muistaa sellaisia lomalla yhdentekeviä asioita kuten päivämäärä, viikonpäivä tai kellonaika.

Ajatus arkeen palaamisesta on tuntunut ankealta jopa minusta, joka yleensä olen tavallisesta arjesta nauttimisen puolestapuhuja ja maanantaimelankolia saa minusta niskalenkin aniharvoin. Lomailu vain yksinkertaisesti tuntuu liian hyvältä, liian vapaalta, jotta arkeen palaaminen voisi olla sellainen lempeä lasku, johon naistenlehdet antavat kymmenen kaunista vinkkiä. Ei, arkeen palaaminen on vapaapudotusta kovaa ja korkealta.

Sisäinen lapseni, joka edelleen kohta 30 vuoden kynnyksellä on vahvasti elossa ja voi hyvin, tekee nyt pientä välikuolemaa toimistotuolissaan ja joutuu tyytymään siihen, että tylsä aikuinen minä uppoaa jälleen länsimaiseen oravanpyörään, jossa me konttorirotat kuljemme aamukahdeksaksi töihin, aamukahville kymmeneltä, lounaalle puoliltapäivin ja kotiin iltapäiväneljältä. Sisäinen lapseni kun haluaisi juosta päivät pitkät kukkaniityillä, sitoa seppeleitä voikukista, letittää hiukset ja antaa auringon paahtaa ihoa.

Kaipaan vapautta ja aikatauluttomuutta, vaikka samalla tiedän, ettei kukaan voi ikuisesti olla oman elämänsä Peter Pan. Aikuisuuteen kuuluu väistämättä velvollisuuksia ja aikatauluja, ja loputon vapauskin muuttuu ajan myötä sietämättömäksi.

Vapaudenkin suhteen pätee vanha sanonta; ikuinen auringonpaiste tekee hiekkaerämaan. Tämän vuoksi olenkin kiitollinen siitä, että minulla on arki, josta lomailla ja työ, johon loman jälkeen palata.