Räpsöö

Räpsöö

• 07 syyskuuta, 2017

Muutama viikko sitten teimme koko perheen voimin päiväreissun Reposaareen, eli tuttavallisemmin Räpsööhön.

Porilaisille ja lähiseudun asukkaille Reposaari on varmasti jokseenkin tuttu, mutta muille kerrottakoon, että kyseessä on pieni saari Porin edustalla Meri-Porissa. Pian Yyterin jälkeen tie muuttuu merenlahden halki kulkevaksi pengertieksi, ja jatkuu saarien ja luotojen kautta perille Selkämeren rannalle.

Aktiivisesta satamatoiminnastaan huolimatta Reposaaressa on hieman pysähtynyt tunnelma. Saari on vähän syrjässä ison maailman menosta, ja se on hurmaavan ränsistynyt idyllisine puutaloineen - eli juuri sellainen kuin pienen saaristolaiskylän kuuluu ollakin.





Reposaaresta löytyy kilometritolkulla kivikkoista merenrantaa, joka vuoroin peittyy ja paljastuu aaltojen ja vuoroveden loputtoman kiertokulun mukana. Tyytyväisesti ruotsia puheessaan viljellyt isoäitini eli lapsuutensa näillä Itämeren pieksemillä kallioluodoilla kuten muutama sukupolvi laivanrakentajia ja merenkävijöitä ennen häntä. Ehkä näitä peruja on suuri rakkauteni mereen.





Mitä muuta Reposaaressa on kuin mittaamattomasti aaltojen sileiksi hiomia kiviä, veneitä veneiden perään, suolaisen tuulen riepottelemaa männikköä, siivillään ilmaa halkovia tuulivoimaloita, pieniä puutaloja ja hiekkainen kylänraitti?







Kylältä löytyy yksi ruokakauppa, yksi kioski, yksi pieni saaristolaiskirkko ja tietysti Merimesta, josta saa Itämeren kalaherkkuja joka päivä. Historiasta kiinnostuneiden kannattaa käväistä tutustumassa myös linnakepuiston sodanaikaisiin linnoituksiin.

Paljon muuta Reposaaressa ei sitten ole, mutta ei tarvitsekaan, sillä kuten kaikkialla meren äärellä, itse meri riittää. Se on elementtinä niin intensiivinen ja hallitseva, ettei sen äärellä kaipaa muuta. Meri täyttää mielen ja aistit. Kaikkialla voit nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa ainoastaan merta, se sulkee muun pois.





Reposaaren retkeen kannattaa varat aikaa, sillä meren rannalle ei vain voi ajaa, olkapäitään kohauttaen todeta, että siinä on meri, ja ajaa pois.

Ei.

Meren äärelle on pysähdyttävä ja rauhoituttava, käveltävä merivedestä liukkailla kivillä ja jalan alla painuvalla hiekalla niin pitkälle kuin voimat riittävät. Silloin tuntee itsensä hyvin pieneksi, ja yhtäkkiä kaikki muu elämässä loksahtaa kohdilleen ja asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Reposaaressa jos missä on sopivia rantoja juuri tähän tarkoitukseen.
   







Reposaaressa meri on parhaimmillaan, ollaanhan aivan Selkämeren ulapan äärellä. Siellä se on kylmempi, villimpi, kesyttömämpi ja karumpi, jollakin tapaa aidompi ja raaempi kuin reilun 10 kilometrin päässä Yyterissä.

Siellä meri on erilainen. Ei huonompi, mutta erilainen, helpommin lähestyttävä ja kaupallistettu, jos merta nyt voi kaupallistaa. Yyterissä aallot laineilevat lempeinä ja rauhallisina matalalla hietikolla, josta aukeaa kaistale avomerta hurmaavine auringonlaskuineen.

Niinpä, jos joskut eksyt Meri-Poriin, käy molemmissa, sekä Reposaaressa että Yyterissä, niin näet meren molemmat puolet.