Villakangasta & karuselleja
Mitä tarvitaan rankan työpäivän jälkeen, kun vapaa-ajallakin olisi tuhat ja yksi asiaa hoidettavana, ja vuorokauden tunnit uhkaavat loppuvat kesken?
Tietysti pitkä takki, joka suojaa viimalta, pehmoinen huivi, jonka alle piiloutua ja suljetun huvipuiston karuselli, jossa istua ja hengitellä kirpeää syysilmaa - ja vähän myös kuvitella, että olisi huvipuistopäivä kesällä.
Kun stressi alkaa puskea pintaan, tulee helposti kiristettyä tahtia, mutta silloin pitää tehdä juuri päinvastoin - pysähtyä. Kiertää kotiin mutkan kautta, olla ulkona, katkaista kiireen kehä. Tällaiseen hetkeen sopii loistavasti iltapäiväkävely Särkänniemessä, joka on vaipunut lopullisesti talviunilleen Karmivan karnevaalin jälkeen.

Huvipuisto pitää edelleen oviaan auki kaikille eksyneille vaeltajille, sillä Näsinneulaan, SuperParkiin ja Akvaarioon pääsee ympäri vuoden. Pieni osa aluetta on auki, ja tältä alueelta löytyi tämä talviteloillaan oleva suloinen karuselli.
Kierros karusellissa, vaikkakin suljetussa, piristää kummasti.


Huvipuisto pitää edelleen oviaan auki kaikille eksyneille vaeltajille, sillä Näsinneulaan, SuperParkiin ja Akvaarioon pääsee ympäri vuoden. Pieni osa aluetta on auki, ja tältä alueelta löytyi tämä talviteloillaan oleva suloinen karuselli.
Kierros karusellissa, vaikkakin suljetussa, piristää kummasti.


Vanhoissa karuselleissa on jotakin kaunista entisaikojen viehätystä, loistava kuvauspaikka tuo Särkänniemi!
VastaaPoistaVanhat karusellit ovat kyllä hurmaavia! :)
PoistaOlen käyttänyt lapsia usein Särkänniemessä, enkä ole tajunnut, miten kaunis tuo karuselli on. Kaunis on neitokin karusellissa. En ole myöskään tiennyt, että kauden päätyttyä Särkänniemessä voi vaellella. Hyvää, kiireetöntä torstaita sinulle.
VastaaPoistaTuo karuselli on todella suloinen, se vain tahtoo jäädä alueella sijaintinsa vuoksi vähän piiloon ja vähemmälle huomiolle. Alue on tosiaan osittain auki, itse huvipuiston puoli on suljettu, mutta tämä karuselli sattuu onnneksi olemaan siinä Neulan lähellä :)
PoistaIhania asukuvia! Oletpa kauniina<3
VastaaPoistaKauniit syksyiset kuvat ja ihana tuo takki!
VastaaPoistaKiitos Kaisa!
PoistaVoi kun ihania kuvia, toi takki on superkiva! :)
VastaaPoistaVoi kiitos Kristiina! :)
PoistaIhania kuvia, kaunis syysneito♥ Mukavaa päivää!
VastaaPoistaKiitos <3 Mukavaa päivänjatkoa sinulle!
PoistaOi miten ihania kuvia!! :) ja tuo takki, vau!
VastaaPoistaKiitos Sini! :) Takki on kyllä siitä kiva, kun se on vähän pidempi, niin se pitää lämpöisenä.
PoistaLovely casul outfit and beautiful photos!
VastaaPoistahttp://julianacheva.blogspot.rs/
Thank you Julia!
PoistaTosi kivoja kuvia!<3 Ihana idea kuvailla karusellissa :)
VastaaPoistaKiitos Elli! <3 Karusellissa tulee harvemmin otettua asukuvia :D
Poista