Marrasmelankolian nujerrus
Marraskuussa päivien pimenemisen, hiljaa pois varisseen ruskan ja kellojen kääntämisen yhteisvaikutuksena arki saattaa ruveta tuntumaan ankean tahmealta. Kaamosmasennuksen oireet ovat usein pahimmillaan juuri marraskuussa, ja myönnän kyllä itsekin, että sateisen harmaat tai synkeän loskaiset päivät vaikuttavat helposti vireystilaan.
Olen kuitenkin tietoisesti päättänyt ottaa vastuun mielialastani ja olla lähtemättä mukaan kaikkialla vallitsevaan melankoliaan. Asiaa toki helpottaa se, että jollakin tasolla pidän pimeydestä hyvinkin paljon. Hämärään kääriytynyt kaupunki, pimeät pellot ja järven pintaan piirtyvät valot ovat todella tunnelmallisia.
Lisäksi nautin siitä, että pimeys rauhoittaa koko elämänrytmin. Syys- ja talvi-iltoina ei tule tunnetta, että tarvitsisi sinkoilla paikasta toiseen samalla tavalla kuin niinä kauneimpina kesäiltoina, joina ei halua menettää sekuntiakaan mistään.

Muistatteko, kun luettelin alkusyksyllä syitä, miksi pidän syksystä ja viime kuussa vinkkasin ideoita sateisten päivien varalle? Nämä samat ajatukset ja asiat toimivat oivallisesti myös marrasmelankolian selättämisessä.
Lisäksi apuna voi käyttää seuraavia ajatuksia:
1. Valo ei ole kadonnut mihinkään, se on vain muuttanut muotoaan. Vaikka aurinko laskee koko ajan yhä aikaisemmin, valoa löytyy edelleen niin ulkoa kuin sisätiloista. Kaupunkien ja kylien valot, parvekkeille ja ikkunoille viritetyt talvi- ja jouluvalot, kynttilät, lyhdyt, kirkasvalolamput.. Valoa siis riittää!
2. Uusi projekti piristää ja energisoi vuodenajasta riippumatta. Oli se sitten vanhan harrastuksen kaivaminen naftaliinista tai uuden aloittaminen, piristävä vaikutus on taattu. Vaihtoehtoja on aika lailla rajattomasti dreijauksesta seinäkiipeilyyn, ja kotosallakin voi harrastaa vaikka mitä avoimen yliopiston verkkokursseista öljyvärimaalaukseen.

3. Aloita joulufiilistely! Jos olet jouluihmisiä, joulufiilistelyn voi ehdottomasti aloittaa viimeistään nyt, ja tunnelmointiin saa käytettyä rajattomasti aikaa. On joululauluiltoja kirkoissa, joulutorit ja -tapahtumat, jouluvaloja, -koristelua ja -musiikkia, pipareita, joulutorttuja, kukkia, lahjojen ostamista.. Kaikki eivät toki joulusta innostu, ja jos kuulut tähän joulusta ahdistuvien joukkoon, ehkä tänä vuonna asiaa voisi ruveta työstämään.

4. Väriterapia toimii. Mitä pidemmälle vuosi etenee, sitä tummanpuhuvammaksi vaatteiden värit käyvät. Se tuntuu hieman nurinkuriselta, sillä väreillä on oikeasti vaikutusta mielialaan, ja nyt jos koskaan tarvitsisimme piristäviä värejä. Jos et halua tehdä isompia vaatehankintoja, kokeile ainakin räiskyvää kynsilakkaa tai huulipunaa, tai osta värikäs huivi. Kotiinkin voi tuoda lisää väriä sisustustyynyillä ja -tekstiileillä sekä kynttilöillä.
5. Juhli! Pikkujoulukausi käy jo kuumana, joten ota kaikki ilo irti asujen suunnittelusta, laittautumisesta ja hyvästä seurasta. Jos pikkujoulut eivät jaksa innostaa, älä huoli - juhlia voi muutenkin, vaikka teatterissa, konsertissa tai ihan kotona villasukat jalassa. Juhliminen on oikeastaan vain asennekysymys, ja kuohuviinipullon voi korkata tavallisena keskiviikkonakin.

6. Älä hylkää luontoa. Jaksan väsymättä toitottaa tätä suunnilleen joka kolmannessa postauksessani, mutta luonto on oikeasti vastaus (lähes) kaikkiin ongelmiin. Älä anna harmauden hämätä ja hylkää luonnossa liikkumista, sillä lenkkipolut ja metsäreitit ovat kauniita vuoden ympäri, ja ulkoilu piristää ja rauhoittaa vuodenajasta riippumatta.
Jos pimeys ja harmaus tuntuvat näistäkin vinkeistä huolimatta ylitsepääsemättömiltä, muista huolehtia yleisestä vireystilasta ja jaksamisesta ruokavalion ja liikunnan avulla. Pimeinä päivinä suklaan napostelu voi tuntua houkuttelevalta ja käsi voi eksyä konvehtirasiaa kohti joka ilta, mutta sokeriähky itse asiassa pahentaa tilannetta. Vääränlainen ruokavalio voi jopa aiheuttaa alavireistä mielialaa, joten pidä huolta vitamiinien saannista ja terveellisestä ruokavaliosta.

Tässä oli kyllä hyviä vinkkejä, jotka olisi hyvä muistaa joka päivä! :) Kyllä ulkoilu piristää vaikkakin ilmat ovat aika kamalia välillä :D Mä oon iloinen kun mulla on kolmet pikkujoulut tulossa, joten juhlia riittää! Rakastan laittautua kunnolla ajan kanssa. Siitä tulikin mieleen, että laitoin sulle Instagrammissa viestiä :)<3
VastaaPoistaSateella ja tuulella ulkoilu ei ehkä aina tunnu parhaalta idealta, mutta lenkillä tulee tosiaankin ilmoista huolimatta hyvä fiilis! Ja oi että, sulla riittää ihanasti juhlia :)
PoistaKiitti kun vinkkasit viestistä, en olekaan käynyt Instagramissa pariin päivään! Kävin heti kurkkaamassa :)
Mahtavat kuvat. Eivätkä nuo vinkit ainakaan pahenna olotilaa ja mielialaa. Hyvä viikon jatkoa sinulle.
VastaaPoistaKiitos Kirsti :) Mukavaa viikonjatkoa sinullekin!
PoistaMinäpä uskon, että vuosituhantiset selviytymisgeenit pohjoisella alueella vaikuttavat vielä minuun/meihin. Keräilijä- ja metsästäjäesivanhemmat käyttivät valoisan kesäajan tarkkaan hyödyksi. Pimeän syksyn ja talven he lepäsivät ja säästivät energiaa. Kevättalven hankikelit saivat heidät hiihtämään hirvien perässä. Minusta syksyn hiljentyminen ja rauhoittuminen on pohjoisen kansan geeniperimän aiheuttama luonnollinen vuosirytmi.
VastaaPoistaTodella mielenkiintoista pohdintaa, ja tässä on takuulla perää. Olisi tosi kiinnostavaa tietää, onko asiaa jotenkin pystytty tutkimaan!
PoistaSatumaiset kuvat, aivan ihanat. Marrasmelankolia ei ole saanut minua onneksi kiinni :) Omat keinoni: nuku riittävästi, syö suht koht järkevästi ja ulkoile & liiku. Plus mielelle pitää tarjota mielenkiintoisia virikkeitä, sitä mikä kutakin kiinnostaa. Itse tykkään oppia joka päivä jotain pientä uutta. Hyvä kirja auttaa pitkälle!
VastaaPoistaVoi kiitos Riitta! Hienoa, ettei marrasmelankolia ole saanut sinusta otetta. Keinosi sen torjumiseen ovat oikein oivalliset, liikkumisen, nukkumisen ja syömisen oikeanlainen kombinaatio auttaa moneen :) Ja tietysti tosiaan kirjat!
PoistaNämä sinun kuvat on aivan upeita,niin kauniita❤ Ihana postaus ja paljon hyviä vinkkejä! Minä olen jo pikkuisen tuota joulunodotusodotusta aloittanut.. se helpottaa minun marraskuuta:) Mukavaa viikkoa❤
VastaaPoistaKiitos kovasti <3 Joulunodotus helpottaa varmasti monien marraskuuta, kun on niin ihanaa odotettavaa. Kivaa viikonjatkoa!
PoistaTänä vuonna oon ollu normaalia väsyneempi, mutta toisaalta paljon energiaa oon saanu jo juurikin joulun suunnittelusta! ;D Oottelen jo innolla, että millon saa pystyttää joulukuusen, joten sen odottelun voimalla mennään ainakin tää marraskuun loppu. :) Täytyy toivoo, että energiaa sais pian edes inasen enemmän ja kyllähän kotoilupäivissä on aina oma tunnelmansa. <3 Hyviä vinkkejä muutenkin tässä postauksessa ja tosi tärkeitä toi luonto ja terveydestä huolehtiminen. :)
VastaaPoistaJoulufiilistely tuo varmasti tosi paljon lisäenergiaa :) Terveydestä huolehtiminen on kyllä kaiken perusta, huonot unet/liikunta/ravinto laskee yleistä vireystilaa. Tsemppiä loppukuuhun, kohta ollaan jo joulukuussa! <3
PoistaIhana postaus tärkeästä aiheesta ja kauniit kuvat <3 Minun tärkein ajatukseni on olla läsnä <3
VastaaPoistaHalit uuteen päivään <3
Kiitos paljon! <3 Läsnäololla on valtava voima. Haleja sinulle tähän viikkoon <3
PoistaKiitos ihanasta postauksesta, kiitos upeista valokuvista ja hyvistä vinkeistä. Itsekin liputan erityisesti luonnon puolesta.- Mukavaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista, Anneli! Kivaa tiistai-iltaa!
PoistaOi, kiitti näistä! Joulufiilistelyn olen jo ottanut käyttöön, mutta monta hyvää uutta vinkkiäkin sain tästä listasta :) Minulla tuntuu ottavan tämä loka-marraskuu todella koville. Jaksaminen on todella haastavaa :/ Kaikki keinot käyttöön siis!
VastaaPoistaTosi kauniit kuvat! Ihana valo!
Kiitos, ja tosi kiva kuulla, että vinkeistä löytyi uusia ideoita! Paljon tsemppiä ja voimia sinulle, onneksi kohta on jo joulukuu ja voi aloittaa joulufiilistelyn toden teolla :)
PoistaIhana postaus ♥ Vuosi vuoden jälkeen opin aina vain enemmän nauttimaan myös näistä pimeistä syystalven llloista. Jos ei muu, niin joulufiilistely auttaa aina :)
VastaaPoistaKiitos Hannele! Joulufiilistely valoineen, kynttilöineen ja herkkuineen tuo kyllä iloa pimeyden keskelle :)
PoistaLuonto todella on lääke ihan kaikkeen! Ihanan syksyiset kuvat!!
VastaaPoistaKiitos Carola! :)
PoistaKaunis postaus ja mielettömiä kuvia! <3 Aivan totta joka sana; onko pakko lähteä sen masennuksen matkaan vai voisiko omalla asenteella pyrkiä vaikuttamaan asiaan? Ihania syksyisiä päiviä ja joulunodotusta sinulle Piia! :-)
VastaaPoistaKiitos kovasti <3 Asenne ratkaisee tässäkin asiassa! Ihanaa joulunodotusta ja loppukuuta sinullekin <3
PoistaIhanat vinkit! Mulla tänä vuonna on tainnut jäädä syysmasennus täysin välistä, ja kiitän siitä Englannin pitkään jatkunutta syksyä, kun täällä on nyt vasta alkanut tulla se pimeys ja kylmyys :)
VastaaPoistaKiitos Elli! Siellä Englannissa tämä aika vuodesta on varmasti ihan erilainen, kun ollaan jo kuitenkin etelämmässä ja päivät on pidempiä :)
Poista