SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Yhden päivän talvi


Marras- ja joulukuun vaihteessa syksyn ja talven rajat hämärtyvät. Vuodenajat sulautuvat yhteen säätilan pysyessä viikko toisensa jälkeen juuri ja juuri plusasteiden puolella, ja taivaalta sataa kaikkea mahdollista vedestä lumeen.

Tällaisina hetkinä tulevat yhden päivän talvet. Hetket, jotka yllättävät autoilijat kerta toisensa jälkeen, saavat joukkoliikenteen poikkeuksetta ongelmiin ja taikovat hiljaa leijailevine lumihiutaleineen kovin värittömäksi muuttuneen ympäristön joulumaaksi.

Lumentulo alkaa yhtäkkiä, kuin monsuuni kuivan kauden päätteeksi. Pyryn jälkeen maailma on valkoinen päivän pari, kunnes jossakin tuhansien kilometrien päässä ilmavirtaukset kääntyvätkin ja sulattavat nietokset pois.

yhdenpäiväntalvi1

Ensimmäisen kerran yhden päivän talvi tuli, kun puissa ja pensaissa oli ruskan jäljiltä vielä muutamia vihertävänkellertäviä lehtiä. Lumi vain tulla tupsahti, ja loppusyksyn harmaus muuttui puhtaaksi valkeudeksi yhdessä yössä.

Kahlasin heti ensimmäisen päivänkajon aikaan keskelle puiston nilkkoihin asti yltäviä nietoksia, ja kipitin hangessa nilkkureissani välittämättä kenkien sisälle sujahtavasta lumesta. Jossakin kaukana heiteltiin jo lumipalloja, ja koko kaupunki oli kuin yhtä suurta jouluelokuvan lavastetta.

yhdenpäiväntalvi2

Jos valkean maan miljoonine lumihiutaleineen haluaa ikuistaa, on oltava nopea. Yhden päivän talvi ei nimittäin ketään odottele, ja muutamissa tunneissa se on jo kadonnut, antanut tietä vesisateen ja lämpöasteiden voimin paluuta tekevälle syksylle.

Ja niin ne vuorottelevat, syksy ja talvi.

yhdenpäiväntalvi3

yhdenpäiväntalvi4

yhdenpäiväntalvi5

yhdenpäiväntalvi6

yhdenpäiväntalvi7

yhdenpäiväntalvi8

yhdenpäiväntalvi9

yhdenpäiväntalvi10

yhdenpäiväntalvi11

yhdenpäiväntalvi12

yhdenpäiväntalvi13

yhdenpäiväntalvi14

yhdenpäiväntalvi15

yhdenpäiväntalvi16

24 kommenttia

  1. Voi, miten kauniit puhuttelevat kuvat taas kerran. Meilläkin taitaa olla jo viides pikatalvi tämän vuoden loppupuolella. Ihanaa joulukuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti! Täälläkin on pikatalvia ollut jo ainakin neljä, toivottavasti kohta saataisiin pysyvä lumi. Ihanaa joulunodotusta!

      Poista
  2. Mua äsyttää tää vaihtelu! Eilen päivällä satoi lunta, oli ihanan valkoista! Yöllä satoi vettä, nyt on taas "kivan" harmaata. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä vähän ärsyttävää pukeutumisenkin kanssa, ikinä ei etukäteen tiedä, tarvitaanko toppa- vai villakangastakki.

      Poista
  3. Ihastuttavia yhden päivän talvikuvia! Täällä Turussa ei ole lainkaan lunta. Olimme Roomassa, kun tännekin oli tullut pariksi päiväksi lunta. Joten on kiva katsoa lunta kuvissa. Toivotaan, että tulee valkoinen joulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Minäkin toivon kovasti, että jouluksi saataisiin pysyvä lumi.

      Poista
  4. Upeita kuvia, aivan ihania <3 Mukavaa alkavaa joulukuuta <3

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka nätiltä näyttääkään kun on lunta!<3

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia♥ Kovin on tosiaan vaihtelevaa tämä talven tulo..Tulisi vain sitä lunta niin että pysyisikin:) Mukavaa marraskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti pysyvä lumi tosiaan tulisi pian! Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  7. Kaunis postaus - niin kuvien kuin tekstinkin osalta. Mukavaa marraskuun viimeistä!

    VastaaPoista
  8. Nää kuvat on niin ihania! <3 Vuodenaikojen rajat on just tällaisia, häilyviä. Mutta niinhän elämäkin joskus etenee harppauksin eteenpäin, sitten taas vähän taakse. (Mutta jos sen loskan voisi välttää, niin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, ja hyvin sanottu! Sellaista se on elämän ja vuodenaikojenkin kanssa, häilyväistä.

      Poista
  9. Kauniita kuvia syksyn ensimmäisistä lumista. Meillä lumi näyttää nyt pysyvän. Ainakin toistaiseksi. Välillä tulee kyllä räntääkin. Pilvet roikkuvat alhaalla vieden lopunkin valon. Metsässä alkaa olla lunta jo hiihtämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Ihanaa, että teilläpäin on jo noin paljon lunta :) Hiihtokelejä odotellessa!

      Poista
  10. Sä kirjotat aina niin kauniisti ja nää kuvatkin on (taas kerran!!) ihania! <3 Tulispa talvi ja lumi pian jäädäkseen. Mä intopiukeena eilen kattelin Forecan sivuilta, että koko täks päiväks olis luvattu lumisadetta, mutta eipä oo näkyny. Ehkä se kunnon talvi vielä jostain tulee ainakin toivottavasti! Harmi, jos nää viimeset viikot ennen talvipäivänseisausta menee vieläkin pimeempänä ilman lunta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3 Toivottavasti tosiaan saataisiin ihan pysyvä lumi tänne, ainakin jouluun mennessä! :)

      Poista
  11. Kauniita lumisia kuvia Tampereelta,minun synnyinkaupungista <3
    Katselen niitä aina mielelläni 🙂

    VastaaPoista

© La La Lilja • Theme by Maira G.