SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

2017 - Parhaat palat


Vuosi 2017 alkaa olla loppuun kulutettu, enää muutama tunti jäljellä tätä vuotta. Aivan kohta saamme kippistellä uudelle vuodelle ja uusille seikkailuille. Vuosi on kulunut supernopeasti. Aika on suorastaan valunut käsistä, ja ajankulu on vain kiihtynyt sen jälkeen, kun vihdoin rupesin pitämään tätä blogia.

Blogitaipaleeni alkoi maaliskuussa, joten bloggaamisen suhteen tästä ei tullut aivan täyttä vuotta, mutta eipä se haittaa, aloitetaan blogivuoden parhaiden palojen kanssa viime keväästä. Alle listasin kuukausi kuukaudelta luetuimmat postaukset. Nappaa tästä lisää luettavaa ja kerro, mikä on ollut sinun suosikkipostauksesi?

parhaatpalat2

Maaliskuu
54 neliömetriä - Kurkistus kotiini ja elämääni
Postikortteja Helsingistä - Kauneimmat kuvat Helsingistä
Hyvästit talvelle - Rosendahlin auringonlaskut mykistävät

Huhtikuu
Lauseita onnellisuudesta - Onnea käsitteleviä suosikkilainauksiani
Eksyin Etsyyn ja noviisin muita tunnustuksia - Parhaita ohjelmia ja sovelluksia bloggaamisen avuksi
Yhä jäässä - Kyrösjärven jäinen kauneus

Toukokuu
Tulitikkutehdas - Kuvia ja sanoja Tampereen legendasta
Kirjahylly vastaa: 16 kysymystä - Mitä kirjahyllyni kertoo minusta?
Västäräkistä vähäsen - Kaunis, keväinen Tampere

parhaatpalat3

Kesäkuu
Tampereen parhaat kirpputorit - Tampereen kirpputorisuosikit
Kirppismyynnin lyhyt oppimäärä - Kaikki, mitä pitää tietää kirpputoreilla myymisestä ja ostamisesta
Kielletyssä kaupungissa - Katsaus Vapriikin Kiina-aiheiseen näyttelyyn

Heinäkuu
Kaksi kertomusta maailmalta - Kirja-arvostelussa muutama lukemisen arvoinen teos
Pitkien hiusten salaisuus - Parhaat vinkkini hiustenhoitoon ja -kasvatukseen
Tutkimusmatka Hiedanrantaan - Yksi Tampereen mielenkiintoisimmista paikoista

Elokuu
Peikonlehti tuli taloon - Peikonlehden hoito-ohjeita
Suomen kauneimmat maisematiet - Paloja Suomen kauneimmilta reiteiltä
Vanha kulkutautisairaala - Kiehtova kulkutautisairaala Tampereen Papinkadulla

parhaatpalat4

Syyskuu
Seikkailu Santalahdessa - Kuvissa Santalahden vanhat, hylätyt tehtaat
Syyskuun kirjavinkki: Lahtarit - Syksyn koskettavin lukukokemus
3 kk mikroneulausta - kuinka kävi? - Kokemuksia mikroneulauksesta

Lokakuu
Kun blogimaailma väljähti? - Ajatuksia blogimaailmasta ja #metoo -kampanjasta
Robert Longon mustavalkoinen maailma - Katsaus Robert Longon näyttelyyn
Hiedanrannan graffititaivas - Tampereen upeinta katutaidetta

Marraskuu
Harrastelijabloggaajan viikko - Ajankäyttöni yhdeltä viikolta
Hyvästit Tulitikkutehtaalle - Mustavalkokuvia Tulitikkutehtaasta
Jännitystä pimeneviin iltoihin - Jännityskirjoja ja dekkareita loppusyksyn iltoihin

Joulukuu
20 x Netflixin paras elokuva - Poimintoja Netflixin leffatarjonnasta
60 x joululahjaidea - 60 joululahjaideaa eri budjeteille ja kohderyhmille
Onko elämää joulun jälkeen? - Pohdintaa joulun jälkeisestä olotilasta

parhaatpalat5

Vuoden viimeinen postaus, joten tässä vaiheessa toivotan oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta teille kaikille! Palaillaan ensi vuonna uudella innolla ja tarmolla!

20 kommenttia

  1. Aluksi täytyy sanoa, että luulin sinun bloganneen pitempään. Blogisi on niin viimeistelty, että kuvittelin sinut lähes ammattilaiseksi. Minä olen tykännyt laadukkaista kuvistasi ja kypsästä tekstistäsi. Ehdoton suosikkini on; Seikkailu Santalahdessa. Mukavaa uudenvuoden päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Kirsti! Blogin parissa on kyllä tullut käytettyä valtavasti aikaa. Santalahti -postaus on yksi omistakin suosikeistani :)

      Poista
  2. Ihana kooste♥ Vuoteen mahtuu niin paljon:)Tuokoon tämä uusivuosi tullessaan sinne kaikkea mukavaa♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥

    VastaaPoista
  3. Upeat kollaasit! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi miten ihanalta vuodelta kuulostaa :)! Ja siis noi kollaasit on aivan ihanat! Mulle aina tuottaa vaikeuksia tehdä kollaaseja. Mun on tosi vaikea laittaa samantapasia kuvia yhteen kollaasiin :D Mutta ihania! ❤ Ja hyvää uuttavuotta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ella! <3 Itse taas tykkään väkertää kollaasien kimpussa, PhotoScapella niitä on helppo tehdä :) Mutta tunnistan kanssa tuon, että välillä sitä on kriittinen ja mitkään kuvat ei tunnu sopivan yhteen.

      Poista
  5. Kirjavinkkisi ovat aina hyviä. Lisäksi pidin eniten Eksyin Etsyyn ja noviisin muita tunnustuksia-, Kirjahylly vastaa: 16 kysymystä- ja Kun blogimaailma väljähti? -kirjoituksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika, kiva kuulla, että kirjavinkit ovat olleet hyviä! Niitä siis lisää jatkossakin :)

      Poista
  6. Sinulla on ihana blogi mitä on mukava lukea ja nauttia kauniista kuvistasi <3
    Ihanaa vuoden ensimmäistä päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Ihanaa tammikuun jatkoa <3

      Poista
  7. Mustavalkokuvat tulitikkutehtaalta, siinä suosikkini. Kuvasi ovat hienoja ja postauksesi viimeisteltyjä. Mukava lukea. Mukavaa minusta on myös, että sinun kuviesi ja kirjoitustesi maailma on erilainen kuin omani maaseudulla. Mukavaa alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuulikki! :) Kuvat hylätyistä rakennuksista ja tehtaista omat omiakin suosikkejani postausten joukosta.

      Poista
  8. Kiva idea tehdä postausta viime vuoden postauksista! :) Kävinkin lukemassa noita vanhempia postauksia, joita en ollut vielä lukenutkaan :) Hyvää uutta vuotta myös sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Ja kiva kun bongasit tuosta lisää luettavaa :)

      Poista
  9. Sun kuvat on vaan aina niin upeita <3 Rakastan!

    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Mä oon nauttinut sun blogin lukemisesta tosi paljon, ja tuolla olikin monia postauksia jotka muistin! :) Pakko myös heittää sellainen kehu, sä otsikoit sun tekstit ihan mahtavasti<3

    VastaaPoista

© La La Lilja • Theme by Maira G.