Lunta tulvillaan
Tänään minulla ei paljoa sanoja, ajatukset ovat täynnä lähinnä hajanaisia lauseenpätkiä. Siitä huolimatta haluan vähän fiilistellä ihastuttavaa, lumista Tamperetta kanssanne, sillä olen ollut viime päivinä niin ilahtunut valkoisesta maasta ja kenkien alla narisevasta lumesta, ja salaa nauttinut myös kunnon pakkasista, joiden ansiosta puiden oksat ovat kauniissa huurteessa. Lumi ja kuura muuttavat kaiken talven taikamaaksi.

Kun ulkona on kaunista, kaikki muukin tuntuu helpommalta. Niin kävi tänäänkin, vaikka työarkeen laskeutuminen tuntui leppoisan sunnuntain jälkeen tavallista tahmeammalta. Lumen kuorruttamilla oksilla tuikkivat valopallot ja kuulaana hämärtyvä ilta ovat kuitenkin niin hurmaavia, ettei niitä katsellessa maanantaikaan tunnu ollenkaan hassummalta.







Ihanat kuvat sinulla tälläkin kertaa. Nautitaan talven kauneudesta. Hyvää viikon jatkoa.
VastaaPoistaKiitos Kirsti! Hyvää viikon jatkoa sinullekin, nautitaan tosiaan talvesta niin kauan kuin se jatkuu.
PoistaOn ihanaa, että viimeinkin koko maassa on lunta! Talvi ilman kunnon lumi- ja pakkasjaksoa tuntuu aina oudolta, eikä kevään odottaminenkaan ole samanlaista, jos ei ole missään vaiheessa ollut yhtään talvista.
VastaaPoistaIhan totta, kevätkään ei tunnu samanlaiselta, jos koko talvi on ollut lumetonta eikä ole ollut kunnon pakkasiakaan.
PoistaVau, ihanalta tuntuu maanantai näitä kuvia katsellessa <3
VastaaPoistaKiitos Anu, ihana, että kuvat ilahduttivat <3
PoistaUpeita talvisia kuvia ja ihana Tampere ❤️
VastaaPoistaMukavaa alkuviikkoa !
Kiitos Anu! Hyvää alkanutta helmikuuta <3
PoistaOi, olet aivan oikeassa! Ja kerrassaan ihastuttavat ovat nuo valopallot!
VastaaPoistaKiitos, ne ovat ehdottomasti omat lempparit Valoviikkojen koristeista :)
PoistaVoi ihanuus miten kauniita talvikuvia♥ En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä miten kauniita kuvia voitkaan ottaa:) Ihanaa talvipäivää♥
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti! Ihanaa alkanutta helmikuuta sinulle <3
PoistaMuuten vihaan talvea, mutta lumi on ihanaa, koska se valaisee kivasti!
VastaaPoistaLumi tosiaan vaikuttaa paljon, luminen talvi on heti huomattavasti synkempi.
PoistaTampere on kyllä ollut niin kaunis - lumisine puineen. Tänään katselin Hämeenpuistoa ihan into piukeena, että kuinka kaunis se on! <3
VastaaPoistaHämeenpuisto on kyllä hurmaava! <3 Harmi, kun Hämeenkadun puut katoavat ratikan tieltä, mutta onneksi meille jää vielä puita muualle :)
PoistaTalvi on kyllä kaunis, vaikka niin hyytävän kylmä:) Upeita kuvia!
VastaaPoistaVoi kiitos Kata! :)
Poista