SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Kolme asiaa...



3 asiaa, joista pidän...
... pitkät junamatkat, ohikiitävien maisemien tuijottamisessa ja haalenneen kahvin hörppimisessä on jotakin hyvin terapeuttista ja rentouttavaa.
... luonto- ja historiadokumentit, näitä voisin katsella Netflixista jatkuvalla syötöllä.
... yömyöhään valvominen niin, että koko ympärillä levittäytyvä kaupunki tuntuu nukkuvan eikä kaduilla liiku ristin sielua.


3 asiaa, joista en pidä...
... konservatiivisten sukupuoliroolien mukainen ajattelu ja pelkästään sukupuolen perusteella tehdyt oletukset esimerkiksi henkilön persoonasta ja tulevasta käytöksestä.
... suvaitsemattomuuden, ennakkoluulojen ja rasismin yhdistelmä.
... kastikkeeseen hukutettu salaatti tai valmiissa lounassalaateissa nököttävä sitruunanpuolikas.

kolmeasiaa2

3 asiaa, joita tein viikonloppuna...
... köllöttelin kainalopaikalla sohvalla viinin, juuston & Stranger Thingsin kanssa, melko täydellinen lauantai-ilta.
... tapitin Yleltä presidentinvaalien tulosseurantaa ja iloitsin lopputuloksesta.
... vaatimattomasti maailman maukkainta liha-kasvispataa, josta ohjetta luvassa lähiaikoina.


3 asiaa, jotka osaan...
... ainakin jonkinasteinen luovuus ja musikaalisuus ovat vahvuuksiani, sillä viulun ja pianon soittaminen sekä laulaminen luonnistuvat kivutta.
... ajatella asiat myönteisen kautta, ainakin suurimman osan ajasta. Synkissäkin pilvissä on hopeareunus, joita koetan positiivisuuden kiikareilla tähyillä.
... olla yksin, mikä on hyvä taito vuorotyöläisen puolisolle. Yksin omien ajatusteni kanssa oleminen ei ahdista minua, ja toisinaan kiireisen päivän jälkeen kaipaankin hetken hengähdystaukoa aivan omassa rauhassa.

kolmeasiaa3

3 asiaa, joita en osaa...
... ommella, siinä puuhassa olen aivan surkea ja ompelukone onkin pahin painajaiseni. Kenties meistä olisi tullut paremmat kaverit, jos ompelupuuhat eivät olisi jääneet pelkästään yläasteen käsityötunteihin.
... tehdä kalanruoto- ja ranskanlettiä tai muita minun mittapuussani monimutkaisia kampauksia. Tässä on ehdottomasti harjoittelun paikka!
... toisinaan stressaamatta oleminen ja kaiken hyvin menemiseen luottaminen on hyvinkin vaikeaa.

kolmeasiaa4

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
... ranskaa, venäjää, espanjaa, italiaa - ylipäätään enemmän kieliä, omat taitoni kun rajoittuvat tällä hetkellä ruotsi-englanti-saksa -kombinaatioon.
... olla täsmällisempi, viime tingassa oleminen ja kiire ärsyttävät itseäkin.
... smoky eyes -silmämeikki, joka näyttää aina muilla coolilta, mutta itsellä lähinnä siltä kuin olisi kävellyt päin ovenkulmaa.

kolmeasiaa5

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
... järjestää vaatekaapit, nyt makuuhuoneen tuolilla lojuu taas epämääräinen vaatekeko, joka kallistelee uhkaavasti.
... opetella säästämään, yhteinen ikuisuusprojektimme.
... viedä vihdoin muutama olohuoneen seinää vasten nojaileva taulu kehystettäväksi. Tällaiset asiat jäävät niin helposti tekemättä!


3 asiaa, joista stressaan...
... tekemättömistä ja jo tehdyistä töistä, pienistä arkisistakin asioista
... yöunet, jotka tahtovat aina jäädä liian lyhyiksi, vaikka niihin kuinka koettaisi panostaa.
... ajanpuute ja kiire. Minne vuorokauden kaikki tunnit aina häviävät?

kolmeasiaa6

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
... luonnossa liikkuminen. Oli kyseessä sitten puistopläntti, mökkimetsä tai merenrannan kalliot, rauhoittava vaikutus on hetkessä taattu.
... pianomusiikki, joka parhaimmillaan on balsamia sielulle.
... lukeminen, se vie ajatukset hetkessä aivan muualle!


3 asiaa, joista puhun usein...
... kulloinkin mielessä oleva juttu, oli se sitten kesken oleva kirja, elokuva tai sarja - tai vaikka kiinnostava uutuusmeikki
... arkiasioista, kuten vaikkapa töistä, viikonlopun suunnitelmista, säästä ja blogista
... maailman tapahtumat ja politiikka kuuluvat ehdottomiin suosikkiaiheisiini keittiöpsykologian ohella

kolmeasiaa7

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
... mekot, kestosuosikkini. Mitta voi vaihdella ministä maxiin ja materiaalinkaan kanssa en ole nuuka, kunhan se ei vaadi silittämistä.
... neuletakit, maailman helpoin vaate. Syksystä kevääseen neuletakki, mielellään iso ja väljä, on töissä univormuni. Alle vaikka pitsitoppi tai satiini- tai sifonkipusero, ja helppo asu on valmis.
... kaikki kukkakuviollinen.


3 asiaa, joita en pue päälleni...
... ylipäätään vaatteita, joissa en tunne oloani hyväksi tai mukavaksi.
... värikkäät, kuviolliset housut - hienoja muilla, mutta itselläni karsastan.
... säätilaan sopimattomia vaatteita, esimerkiksi näillä pakkaskeleillä on tympeää suotta palella.

kolmeasiaa8

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
... sängynpääty, mielellään vaalean beige, ylellisen muhkea ja tikattu. Mistähän sellaisen löytäisi sopuhintaan?
... koira, ei ehkä juuri nyt, mutta joskus. Koiravauvakuume on kova, ja myös rescue-koira olisi vahva vaihtoehto.
... Ebba Masalin opetustaulut ja muut tuotteet ovat niin sieviä, että vielä joskus retkahdan niihin palkkapäivän jälkeen


3 asiaa, joista unelmoin...
... terveestä, pitkästä loppuelämästä yhdessä rakkaitteni kanssa. Tätä yritän edistää muun muassa kävelemällä portaita, nappaamalla vitamiinini aamuisin ja syömällä avokadoja.
... työelämässä oman intohimoni löytämisestä ja tätä kautta itseni toteuttamisesta.
... omasta puutarhasta piha. kunpa voisikin asua kerrostalossa ja silti omistaa ihan oman pihan

kolmeasiaa9

3 asiaa, joita pelkään...
... ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset. Kaikki pörröinen, suriseva ja piikikäs, apua!
... tulipalo ja hukkuminen ovat absurdeista peloistani isoimmat. Minä olen se, joka palaa vielä ovelta tarkistamaan, olihan se hella nyt varmasti kiinni.
... hammaslääkäriä, ainakin vähän (eli oikeasti aika paljon)


3 asiaa, joita toivoisin tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
... kevät alkaa jo kovasti kutkuttaa, ja toivonkin maalis- ja huhtikuun olevan lämpimiä ja keväisiä
... uuden oppiminen kiinnostaa aina, ja aikeissa olisikin kehitellä uusi harrastus
... jostakin uudesta liikuntalajista innostuminen. Ostin juuri joogamaton, joten ehkäpä hurahdan joogaan?

kolmeasiaa10

17 kommenttia

  1. Upeita kuvia! Mukavaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, johon mustavalkoiset kuvat luovat rauhallisen tunnelman.Tässä tuli paljon uutta tietoa sinusta. Jotain tiesin jo ennestään. Hyvää torstai-iltaa ja helmikuuta.

    VastaaPoista
  3. Kuvien ja tekstien kautta luodaan ihmisestä niiden takana kuva ja tämän päiväinen postauksesi vahvisti kuvaani sinusta; taiteellinen, herkkä runotyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentista, Carola! Kyllä minussa taitaa vähän sellaista runotyttöä ollakin :)

      Poista
  4. Olipas kiva postaus, hauska oli lukea monesta erilaisesta kolmesta asiasta:) Wau..viulun ja pianon soittoa, nuo on sellaisia soittimia joiden soittoa voisi kuunnella vaikka kuinka ja kauan, varsinkin viulu!! Hih..anteeksi kovasti mutta pääsi ihan tahaton nauru,kun luin tuon Smoky eyes kohdan:) Ihanaa alkanutta helmikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! :) Klassinen musiikki on ihanaa, oma suosikkini on piano. Haha, minun luomivärikokeilut ovat kyllä toisinaan aika hymyilyttäviä :)

      Poista
  5. Huh, oletpa miettinyt monia asioita. Mietiskelin, että löytyykö samoja minun listaltani. Jooga rentouttaa ja voimauttaa. Hammaslääkäri ugh. Luonto ja historia jess.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hammaslääkäripelko tai -inho yhdistää varmaan aika monia! :) Luonto ja historia, siinä vasta kestosuosikit.

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja ihanaa oppia tuntemaan sinua paremmin näiden 'kolmen asian' tiimoilta!
    Heleää helmikuuta!

    VastaaPoista
  7. Täälläkin katseltiin vaaleja, muttei kylläkään innostuttu lopputuloksesta... Itse osaan ommella, mutten jaksa. :D Kutomisessa taas olisi parantamisen varaa. Joogan haluaisin aloittaa minäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole ikinä päässyt ompelun makuun, mutta se olisi kyllä hyvä taito, voisi itse lyhentää vaatteet ym. :)

      Poista
  8. Kylläpä oli hieno 'kolmen asian' postaus ja mukava tietää näitä asioita sinusta :)
    Kuvat synnyinkaupungistani sytyttää aina kaipuun Tampereelle <3
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Tätä postausta oli todella mukava lukea! :) Vaikutat jotenkin niin fiksulta ihmiseltä :) Nämä kuvat ovat myös tunnelmallisia <3 Sulla on ihania unelmia, rescue- koira on aina hyvä vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, Niina! <3 Rescue-koira olisi tosi ihana :)

      Poista

© La La Lilja • Theme by Maira G.