Talven kauneimmat hetket

. Tuesday, February 20, 2018 .

Nyt kannattaa varata pieni hetki ja kaataa lisää kahvia tai teetä, sillä rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että luvassa on aikamoinen kuvatulva. Kovalevy pullistelee julkaisemattomista talvikuvista, sillä aikaa on ollut liian vähän ja kuvia puolestaan liian paljon - toisaalta aika positiivinen ongelma.

Talvi on ollut täynnä kauniita hetkiä, ja vaikka vähäinen valo ja pimeys ovat haitanneet kuvailuja, on muistikortille silti tallentunut kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia talvisesta luonnosta.

kauneimmathetket2

Nämä kuvat nappasin kaikki yhden ja saman maagisen kauniin iltapäivän aikana. Pääsin lähtemään töistä niin, että ennätin juuri sopivasti pakkasessa höyryävälle suvannolle, jonka hiljalleen laskeva aurinko väritti oranssin eri sävyihin. Viiteentoista asteeseen kiristyvä pakkanen nipisteli poskia eikä ulkona kulkenut juuri muita kuin nopeasti koteihinsa kiiruhtavia ihmisiä huppujensa ja myssyjensä suojissa.

Minunkin piti suunnata kotiin, mutta tallustelinkin Laukonsillalle ihailemaan jäätyvää suvantoa, jonka reunassa polskivia sorsia hyytävä kylmyys ei näyttänyt haittaavan. Jatkoin pakkaskävelyäni kohti Pyhäjärveä pysähtyen kuvaamaan lumisia, jääpuikolta näyttäviä havuja ja jäätyneitä kasveja, jotka näyttivät talven omilta taideteoksilta.

Lopulta, muutamia pysähdyksiä ja kymmeniä kuvia myöhemmin, olin vihdoin järven rannassa. Jossakin kaukana, kaiken sen tyynen, koskemattoman valkeuden päässä taivaanranta hohti punaisena mailleen painuvan auringon värjäämänä. Tuolla hetkellä koko luonto oli kuin elävä taideinstallaatio.

kauneimmathetket3

kauneimmathetket4

kauneimmathetket5

kauneimmathetket6

kauneimmathetket7

kauneimmathetket8

kauneimmathetket9

kauneimmathetket10

kauneimmathetket11

kauneimmathetket12

kauneimmathetket13

kauneimmathetket14

kauneimmathetket15

kauneimmathetket16

kauneimmathetket17

kauneimmathetket18

kauneimmathetket19

kauneimmathetket20

30 comments

  1. Harmaiden viikkojen jälkeen on huikeaa kuvata auringon säteiden leikkiä lumisessa maisemassa. Kauniissa maisemassa olet kuvaussessiosi viettänyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viime viikkoina on tosiaan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta! :)

      Delete
  2. Kauniita talvisia kuvia, talvi onkin nyt näyttänyt parhaat puolensa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Carola, helmikuussa talvi oli tosiaan varsin kaunis :)

      Delete
  3. Nyt on ollutkin harvinaisen upea talvi ainakin täällä meidän korkeuksilla ♥ Ihania kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hannele! Talvi on kyllä ollut todella kaunis tänä vuonna :)

      Delete
  4. Aamukahville oli kauniit kuvat. Kiitos :)
    Ihanaa päivää <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sinulle :) Leppoisaa alkavaa viikkoa! <3

      Delete
  5. Onpa upeita kuvia, samoin edelliset! Meilläkin on ollut tänä talvena upeita talvipäiviä, jopa minäkin nautin, vaikka en ole yhtään talvi-ihminen.

    ReplyDelete
  6. Kaunista on! Minullekin on kerääntynyt kuvia muistikortille vaikka miten. Aina mietin, tuleeko niitä mihinkään käytettyä mutta sitten yleensä löytyy joku käyttökohde postaukseen tai jäävät muuten vain muistoiksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Samaa tulee pohdittua omien kuvien kanssa, kun tuntuu, että kuvia tulee otettua aina paljon enemmän kuin mitä ehtii julkaista. Onneksi niille tosiaan löytyy myöhemminkin käyttöä :)

      Delete
  7. Niin kaunista ja upeita kuvia <3 Tampere on kyllä aivan ihana kaupunki. Olenpas muuten asunutkin siellä(kin) jossain vaiheessa elämääni, lienee siksikin niin lähellä sydäntäni :)

    Aurinkoisia talvipäiviä, Piia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anu! :) Tampere on tosiaan kaunis kaupunki. Mukavaa maaliskuun jatkoa sinulle!

      Delete
  8. Mahtavia talvikuvia olet ottanut ja ihanaa silmänruokaa näin kevään kynnyksellä.. luonnon taidetta parhaimmillaan <3

    ReplyDelete
  9. Ihania kuvia jälleen kerran!

    ReplyDelete
  10. Oih..voi hyvä tavaton näitä sinun postauksia ovat niin äärettömän kauniita♥ Aivan upeita kuvia!! Kyllä vaan talvi on kaunis vuodenaika! Mukavaa keskiviikko iltaa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos <3 Mukavaa maaliskuun jatkoa <3

      Delete
  11. Kauniita hetkiä tosiaankin! <3 Nyt on muutenkin ollut todella kaunista kun aurinko on paistanut ja on ollut joka päivä auringonlaskuja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Niina <3 Nyt on tosiaan ollut tosi nättejä päiviä, kun on ollut niin aurinkoista :)

      Delete
  12. Onpa todella kauniita kuvia! Tässä alkaa ihan kaivata talvea takaisin tän loskan keskelle.

    https://elinakatariinam.blogspot.is/

    ReplyDelete

newer older Home