SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Tammikuu paketissa


Vaikka kuukausi vaihtuikin jo pari päivää sitten, tammikuu tuntuu loppuneen vasta nyt, kun työviikkokin on päättynyt. Asiat useimmiten positiivisen kautta näkevänä ihmisenä en edes haluaisi kirjoittaa seuraavaa lausetta, mutta rehellisyyden nimissä on pakko.

Olen nimittäin melkein onnellinen, että tammikuu on vihdoin ohi.

tammikollaasi2

Noin puolet kuukaudesta meni sairastellessa - ensin kuumeessa ja vatsataudissa, sitten vetämättömäksi tekevässä flunssassa - ja taudeista toipuessa, ja kuukauden aikana tuli harjoiteltua armollisuutta ja pysähtymistä koko vuoden edestä.

Sairasteluiden vuoksi tapahtumaköyhä tammikuu tuntuu pitäneen sisällään lähinnä kotoilua sekä vitamiinien, kirjojen ja Netflixin suurkulutusta. Blogikin oli etenkin alkukuusta vähän hunningolla, mutta nyt olen pikku hiljaa saanut taas postaustahdista ja -inspiraatiosta kiinni.

tammikollaasi3

Onneksi nenäliinavuorten ja päivätorkkujen väliin on mahtunut kivojakin, arkisia juttuja, kuten muun muassa:

3 mainiota alelöytöä H&M:ltä (pari kympin pörröneuletta ja ruudullinen neulejakku)

ainakin 4 piipahdusta kirjastossa ja 5 luettua kirjaa (Kun mieheni katosi, Me emme elä samassa maailmassa kuin te, Äärimmäisen onnen ministeriöHyvin eletty, Lujasti Lempeä)

muutama minuutti äänestyskopissa ja myöhemmin yksi ilta tuloksia jännittäessä - vaikka eipä siinä paljoa jännittämistä ollutkaan

uusi kalenteri Personal Plannerilta

puoli tuntia kampaajan tuolissa ja kuivahtaneiden hiustenlatvojen eliminointi

tammikollaasi4

15 rullaa take-away -sushia pitkästä aikaa

5 hyvää elokuvaa (ajankohtainen dystopia The Circle, visuaalisesti upea Sota apinoiden planeetasta, koskettava The Promise, vuoden parhaaksi kauhurainaksi hehkutettu It Comes at Night sekä mukiinmenevä toimintatrilleri Unlocked)

muutama tunti kahvilassa pakkasta paossa

kympin lasinen vesipullo Clas Ohlsonilta - kuukauden paras löytö!

monta kuvaushetkeä kuuraisten puiden alla ja paljon kauniita pakkaspäiviä

uusi sarjaihastus, Netflixin Stranger Things, josta kahlattu läpi kuukauden aikana kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Addiktoituneena jäämme odottelemaan kolmatta kautta saapuvaksi.

tammikollaasi5

Tällä postauksella osallistun Pieni Lintu -blogin tammikuun kollaasihaasteeseen.

30 kommenttia

  1. Kauniit kollaasit! <3 Mutta hyvä, että tammikuu vaikeuksineen on nyt takana päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Toden totta, tammikuu oli sairasteluineen vähän haastavampi kuukausi :)

      Poista
  2. Lasinen vesipullo olis täälläkin ostoslistalla! Täytyy varmaan siis käydä kurkkimassa, josko Clas Ohlsonilta löytyis. ;) Ja Stranger things on ihan huippu!! Me koluttiin koko sarja poikaystävän kaa viime vuoden puolella ihan älyttömän nopeesti läpi ja nyt vaan ootellen taas seuraavaa kautta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin odotellaan kolmatta kautta, toivottavasti saataisiin se Netflixiin vielä tänä vuonna! :) Lasinen vesipullo on kyllä hyvä, eipä irtoa veteen mitään myrkkyjä.

      Poista
  3. Herkullisen kauniit kollaasit. Paljon olet ennättänyt, vaikkei sinusta itsestäsi siltä tunnu. Oikein hyvää tätä kuuta.

    VastaaPoista
  4. Ihania hetkiä tammikuussa, vaikka sairastelut jylläsi. Tiedätkö, joskus on hyvä pysähtyä ja jos sitä ei itse hoksaa tehdä niin universumi hoitaa sen jollain tavalla... <3
    Ihanaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, universumi varmaan pakotti minut pysähtymään heittämällä muutamat sairastelujaksot tänne. Ihanaa helmikuun jatkoa sinulle <3

      Poista
  5. Tuo ensimmäinen kollaasi on kertakaikkisen upea punaisen ja harmaan sävyjen sekoitus!
    Ja mullakin on personal plannerin kalenteri, ihan paras :)
    Toivottavasti helmikuu on terveyden kannalta parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Personal Plannerin kalenterit on kyllä tosi kivoja, ehdottomasti ostan sieltä jatkossakin. Toistaiseksi helmikuusta on selvitty ilman isompia flunssia, joten hyvältä näyttää :)

      Poista
  6. Kauniit kollaasit ♫
    Mulla myös tammikuun mentyä tunne, että kohtahan se alkaa kevättää ☺
    Mukavaa viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevät on jo ihan nurkan takana, ihanaa! :)

      Poista
  7. Mekin ahmittiin molemmat Stranger Things -kaudet tammikuun aikana. Itse tykkäsin todella paljon, mies innostui sarjasta ehkä vähän vähemmän, mutta ihan mielellään katsoi kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan jäädään odottelemaan kolmatta kautta saapuvaksi! :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, hyvää helmikuun jatkoa sinulle! :)

      Poista
  9. Niin kauniit kollaasit♥ Kuukaudessa kerkiää kyllä tapahtua paljon, niin iloisia kun niitä vähemmän iloisiakin asioita.. Leppoisaa alkanutta helmikuuta, toivotaan että se tuo mukanaan vain niitä mukavia asioita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tammikuuhun mahtui tosiaan paljon erilaisia asioita, niitä kurjempiakin, mutta toistaiseksi helmikuussa on vältytty onneksi flunssilta :) Ihanaa helmikuun jatkoa <3

      Poista
  10. Kauniit kollaasit!<3 Kivoja juttuja ja ihana postaus lukea<3 Minullakin tammikuu oli (jälleen kerran) sellainen kuukausi että huokaisen helpoituksesta sen ollessa nyt ohi. Ihanaa helmikuun alkua! Nautitaan upeista pakkaspäivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! <3 Ihanaa helmikuun jatkoa sinulle, kevätkin on jo ihan nurkan takana :)

      Poista
  11. Onpa taas ihanat kollaasit <3 Tammikuu meni jotenkin ihan hetkessä ohi myös täällä, onneksi. Nyt jos jaksais keskittyä vähän paremmin omaan elämään... Oikein ihanaa helmikuuta, älähän enää sairastele :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru <3 Toivottavasti sinulla on ollut antoisa helmikuu tähän mennessä :) Itse olen ainakin flunssilta välttynyt nyt tässä kuussa.

      Poista
  12. Ihanat kollaasit, kauniisti väriä harmautta vasten!

    VastaaPoista
  13. Mukavia juttuja, kauniita kuvia! Toivotaan helmikuusta terveempää ♥ Pientä matalalentoa ollut tammikuu täälläkin, mutta eiköhän se tästä kun valokin on lisääntynyt niin hurjasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Kevät on onneksi jo ihan nurkan takana :)

      Poista
  14. Täälläkin tammikuu veti jotenki jumiin koko ihmisen. Yks viisas sano, että ei keskellä sydäntalvea toinna riekkasta - luontokin lepää silloin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu taitaa yleisesti ottaen olla vähän hankala kuukausi. Toivottavasti helmikuusi on sujunut paremmin :)

      Poista

© La La Lilja • Theme by Maira G.