Untuvaa & ulkoilua
Untuvaa ja ulkoilua, sitä viime päivät ovat todella olleet. Pakkanen on huidellut jo päiväkausia kymmenen ja parinkymmenen asteen välillä, ja vaikka itsesuojeluvaisto huutaa pysyttelemään tiiviisti sisällä patteriin liimautuneena, olen silti uskaltautunut ulos. Näiden ulkoilujen aikana tehdyt empiiriset kokeilut ovat osoittaneet, että kamera ja minä hyydymme aika lailla yhtä aikaa.


Miksi sitten uhmata kylmää, kun varpaatkin palelevat, kameran akku ei kestä pitkiä valokuvaussessioita ja myssykään ei tahdo pysyä tiiviisti korvilla, vaan nousee aina ärsyttävästi päätä liikuttaessa?
Siellä on nimittäin aika kaunista.
Pelkästään auringonnousussa höyryävät järven virtakohdat ovat niin satumaisia, että toivon vähän väliä, että työehtosopimuksissa tunnettaisiin jonkinlainen valokuvausvapaa. Onneksi iltapäivällä kauneutta riittää edelleen, se on vain muuttunut sinisävyisemmäksi ja jääpiikkien kuorruttamaksi.

Selvästi pidentyneet päivät ovat siirtäneet sinisiä hetkiä juuri sopivasti niin, että vielä töidenkin jälkeen ennättää nautiskella kylmän verhoamista puista ja iltahämärän sinisyydestä. Siitä todella kannattaa nauttia ennen kuin valoa on jälleen luonamme yllin kyllin, ja hiljaa hämärtyvät talvi-illat ovat enää kaukainen muisto.


Pakkassäiden reippailuhetket ovat myös loistava syy ulkoiluttaa untuvatakkia ja talvisaapikkaita ennen kevyempiin tamineisiin siirtymistä. Tämän talven ehkä viimeisen kunnon pakkasjakson aikana ennättää käyttää talvivaatteita kerrankin ihan kyllästymiseen saakka. Yllättävän pian saapikkaat saa vaihtaa nilkkureihin, ja kohta tongimmekin kenkälaatikoista jo tennareita ja ballerinoja.
Kevätkin tuntuu jollakin tapaa erityisemmältä, kun takana on bussipysäkillä värjöteltyjä minuutteja, kuvaushetkiä sormet kylmästä punaisina ja ylipäätään kaikenlaista palelua, kun viima saa pakkasen tuntumaan monta kertaa jäätävämmältä hupusta, huivista ja piposta huolimatta.
Kauniita talvikuvia ja suloinen neito♥ Ulkoilu on mukavaa talvikelilläkin kun on kunnolla vaatetta päällä:) Ihanaa pakkaspäivää sinne♥
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Toden totta, pakkaskeleilläkin on kiva ulkoilla, kunhan on vaan riittävän lämpöisesti päällä :)
PoistaTavattoman upeita kuvia <3 tänään -20 C - on se kivaa ettei asu jossain savutöllissä niin kuin esi-isämme!
VastaaPoistaKiitos Riitta <3 Kyllä voisi tosiaan olla ankeaa näillä pakkasilla ilman nykyajan mukavuuksia :)
PoistaTalven kauneutta ja sinisiä hetkiä...<3
VastaaPoistaIhania pakkaspäiviä sinne, pysy lämpimänä!!
Kiitos! Pahimmat pakkaset ovat toistaiseksi hellittäneet, mutta edelleen saadaan nauttia pikkupakkasesta ja auringonpaisteesta :) Mukavaa maaliskuun jatkoa!
PoistaIltapäiväksi jo onneksi lauhtuu siedettäviin lukemiin. Aurinko lämmittää. Huomasin minäkin, että paljaana kaulassa roikkuvan kameran akku hyytyy nopeasti. Nyt käytän olkareppua. Se osottautui kaikin puolin käteväksi.
VastaaPoistaTotta, aurinko on tosiaan alkanut jo lämmittää, aivan ihanaa! :) Jonkinlainen suojapussi tai reppu olisi kyllä kameralle kehiteltävä, kylmässä varmaan kameran kuin kameran akku hyytyy nopeammin.
PoistaStunning pics!!
VastaaPoistahttps://julesonthemoon.blogspot.it
Thank you Giulia :)
PoistaOi kun on kauniit kuvat! Osaat olla kuvissa tosi luonnollinen. :) Hassua ajatella, että kohta on ihan oikeasti maaliskuu ja kevät on pian täällä! Nyt ehtii vielä nauttia talvesta parhaimmillaan, kun aurinkokin lämmittää päivisin mukavasti!
VastaaPoistaAurinkoa viikonloppuusi! :)
Voi kiitos kovasti, Anna! :) Aurinko tosiaan jo lämmittelee ihanasti ja kovasti on keväinen fiilis. Mukavaa maaliskuun jatkoa!
PoistaTosi kauniit kuvat! Tällainen ihana luminen ja kylmä keli on aina kaunis, mut se huono puoli on just siinä kun kameran akku ei tohdi kestää ja pitää todella nopeesti räpsii kaikki kuvat.
VastaaPoistaKiitos Paula! Tämä akun hyytyminen on kyllä ärsyttävää pakkaskeleillä, ehkä kameran laittaminen laukkuun/suojapussukkaan voisi vähän auttaa.
PoistaTodellakin kannatan valokuvausvapaata :D Erityisesti tänä talvena niitä on kaivattu!
VastaaPoistaKyllä, ehdottomasti pitäisi saada tällainen pykälä TES:iin :D
PoistaKaunista kuvissasi ja ulkona luonnossa ja kaupungillakin on kaunista, kun kuvauksellinen talvi. Sunnuntaiillan iloa! Tuija
VastaaPoistaKiitos Tuija :) Mukavaa maaliskuun jatkoa sinulle!
PoistaIhania kuvia, tosi kaunista! Toivottavasti nämä pakkaset pian helpottaisivat <3 Kevättä kohden, jeee!
VastaaPoistaKiitos <3 Kyllä se kevät on jo ihan nurkan takana! :)
PoistaIhana postauas upeine kuvineen ♫
VastaaPoistaKaunista viikon alkua Sinulle ♥
Kiitos kovasti! Ihanaa maaliskuun jatkoa <3
Poista