5 x maaliskuun paras lukuvinkki

5 x maaliskuun paras lukuvinkki

• 08 maaliskuuta, 2018

Vuoden alkupuoliskolla on tullut luettua monen monta hyvää kirjaa, kiitos sairasteluiden ja sitä myöten viltin alla vietettyjen aikojen. Niinpä nyt on mainio hetki laittaa pitkästä aikaa kehiin lukusuosituksia, ja alta löytyvät lyhyet esittelyt minua eniten sykähdyttäneestä viisikosta.

Seija Ahavan omakohtainen romaani Kun mieheni katoaa on ollut yksi viime vuoden suomalaisista kirjatapauksista. Runsaasti keskustelua herättänyt romaani kuvaa yhden avioliiton ja yhden ihmissuhteen päättymistä ja hajoamista runollisen kauniisti.

Kun mieheni katoaa käsittelee yhden ihmissuhteen kriisiä ja suru-, ero- sekä muutosprosessia, jotka aiheuttaa puolison sukupuolenvaihdos. Tämän tilalle voisi kuitenkin sijoittaa minkä tahansa syyn, jonka vuoksi ihmissuhteet ylipäätään voivat murentua. Kyse ei lopultakaan ole sukupuolen vaihtamisesta, vaan siitä, että toinen onkin jotain aivan muuta, mitä hänen olisi toivottu olevan, siitä, että toinen osoittautuu toiseksi ja katoaa tavoittamattomiin.

Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
- Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.

Nimettömäksi jäävän naisen ja hänen Lili-nimiseksi naiseksi muuttuvan puolisonsa tarinan ja  allegoriana kulkee Kristoffer Kolumbuksen löytöretket vääristeltyine karttoineen ja niin suurine pakkomielteineen Intian löytämisestä, että Amerikkakin kelpaa paremman puutteessa. Intiaa ei ollut siellä, missä Kolumbus kuvitteli sen olevan. Ehkä miehen ja naisen rakkauttakaan ei koskaan ollutkaan, ainakaan aivan sellaisena kuin nainen sen kuvitteli olevan?


Arundhati Royn kauan odotettu toinen romaani, Äärimmäisen onnen ministeriö, on tarinoiden kudelma ja Intia pienoiskoossa: värikäs, kiehtova, väkivaltainen, korruptoitunut ja meidän näkökulmastamme melkein käsittämätön kansallisuuksien, uskontojen, tapojen, kulttuurien, ihmisten ja perinteiden pyörremyrsky.

Miten voi kertoa pirstaleisen tarinan?
Muuttumalla hiljalleen jokaiseksi.
Ei. Muuttumalla hiljalleen kaikeksi.

Kirjan keskiössä oleva intersukupuolinen Anjum on itsekin kuin Intia kaikkine ristiriitoineen ja hautausmaalle rakennettuine hökkeleineen, joista vähitellen muodostuu täysihoitola Jannat, pakopaikka kaikille elämän kolhimille ja haavoittamille sieluille. Näin kuoleman keskeltä löytyykin paratiisi, äärimmäinen onni.

Yhteiskuntakritiikiltäkään ei tässä tarinoiden tilkkutäkissä vältytä, onhan kirjailija Arundhati Roy myös aktiivinen ihmisoikeusaktivisti. Äärimmäisen onnen ministeriössä kritiikistä osansa saavat muun muassa Intian nykyinen pääministeri, kastilaitos, muslimien sorto, ihmisoikeusrikkomukset ja Kashmirin tilanne.

Äärimmäisen onnen ministeriö on syväsukellus Intiaan - niin hyvässä kuin pahassa.

Göran Rosenberg, kahden natsi-Saksan juutalaisvainoista selvinneen puolanjuutalaisen poika, palaa isänsä David Rosenbergin sota-ajan kokemuksiin upeassa ja vaikuttavassa dokumenttiromaanissaan Lyhyt pysähdys matkalla Auschwitzista.

Pienistä tiedonjyvistä ja muistojen sirpaleista piirtyy hiljalleen David Rosenbergin tarina, joka alkaa Lódźin ghetosta, jatkuu Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille ja orjatyöhön kuorma-autotehtaaseen Braunschweigiin ja päättyy lopulta Ruotsiin, näennäisen idylliseen Södertäljen lähiöön. Isänsä matkaa seuratessaan kirjailija koettaa löytää omat juurensa ja ymmärtää omaa identiteettiään.

Jokainen matka Auschwitzista on yksittäinen ihme päinvastoin kuin matka Auschwitziin, mikä on yhtäläinen kollektiivinen matka helvettiin.

Göran Rosenberg kertoo perheensä tarinaa pohdiskelevan runollisesti ja surumieliseen sävyyn, jota eleettömät, numeraaliset faktat ja riipaisevat ihmiskohtalot rytmittävät. Göranin lapsuus, David-isän tarina ja nykyisyys käyvät koskettavaa vuoropuhelua, ja yhden suvun kohtaloon tiivistyy kokonaisen kansakunnan ja Euroopan historia.

Riikka Pulkkinen jatkaa takuuvarmalla, loppuun asti hiotulla tyylillään viidennessä kirjassaan Paras mahdollinen maailma, jonka tapahtumat kietoutuvat nuoren Aurelian ympärille. Romaanin rakenne on kerroksellinen; toisaalla on sairauskohtauksen saanut, saattohoitoa odottava isä, toisaalla taas nuoruuttaan muisteleva äiti, ja kaiken keskiössä Kansallisteatterin suurproduktiota yhdessä itäsaksalaistaustaisen ohjaajan kanssa työstävä Aurelia. Perhesalaisuudet kietoutuvat hiljalleen auki lankakerän tavoin, ja kaikkea yhdistää Euroopan lähihistoria, sillä tapahtumat kiertyvät yhteen Itä-Saksan ja Berliinin muurin viimeisten vuosien kanssa.

Pulkkisen tyyli on tuttuun tapaan viimeisteltyä, tyylikästä ja etäisen viileää. Lauseet ovat kauniita, ja romaanin tematiikka on aiemmista teoksista tuttu; Paras mahdollinen maailma käsittelee perheen vaiettuja salaisuuksia, puhumattomuuden kierrettä, ihmissuhteiden haasteita ja muistin petollisuutta.

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta -kirjassaan Jojo Moyes tarjoilee lukijalle kevyttä ja nopealukuista, mutta mukaansatempaavaa tekstiä, joka pitää otteessaan. Romaani liikkuu kahdessa ajassa; vuoden 1916 Ranskassa ja vuoden 2006 Lontoossa. Ensimmäisen maailmansodan Ranskassa Sophie koettaa huolehtia perheensä ravintolasta saksalaisten miehittämässä pikkukaupungissa ja odottaa rakasta taiteilijamiestään Édouardia rintamalta kotiin.

90 vuotta myöhemmin Sophien muotokuva roikkuu nuorena leskeksi jääneen Livin seinällä, ja Édouardin sukulaiset vaativat taulua takaisin suvulleen. Alkaa moraalisia kysymyksiäkin herättelevä taistelu taulusta. Kepeän viihteen lomassa Ne, jotka ymmärtävät kauneutta koettaakin käsitellä sotien aikana tapahtunutta arvotavaroiden ryöväystä ja alkuperäisten omistajien toivetta saada oikeutta. Moyes rakentaa taitavasti kaksi mielenkiintoista, erilaista ja lopulta yhteen kietoutuvaa tarinaa, jotka viihdekirjallisuusmaisesta otteestaan ja epäuskottavuudestaan huolimatta tekevät kirjasta suorastaan hurmaavan vastustamattoman.