Eka kerta oopperassa
Elämä on täynnä ensimmäisiä kertoja, ja niin oli muutamia viikkoja sitten meidän - kovaa vauhtia kulttuurinörteiksi muuttuvien - aika mennä ensimmäistä kertaa oopperaan. Ensimmäinen kerta missä tahansa aktiviteetissa on aina jännittävä - eihän tiedä, mitä odottaa, mitä on tulossa, miltä tuntuu ja tykkääkö ylipäätänsä.




Teatteri on pitkään kuulunut vapaa-ajan perusaktiviteetteihini, mutta ooppera, se on tuntunut kaukaiselta korkeakulttuurilta, paikalta, jossa varakkaat, vanhemmat pariskunnat juovat kuohuviiniä turkispuuhkineen ja kultakäätyineen. Ooppera on musiikkiopistotaustakin huolimatta tuntunut vieraalta ja etäiseltä, vaikka monet klassikko-oopperat ovat olleet tarinaa myöten tuttuja.
Kuten ennakkoluulot yleensä ovat, olivat nämäkin ennakko-oletukset täysin väärässä. Ooppera oli kaikkea muuta kuin varakkaamman kansanosan kulturellia pönötystä ja kovaa ja korkealta laulavia sopraanoja. Ainoa, missä olin oikeassa, oli kuohuviini, mutta yhtään turkispuuhkaa en nähnyt.
Kuten ennakkoluulot yleensä ovat, olivat nämäkin ennakko-oletukset täysin väärässä. Ooppera oli kaikkea muuta kuin varakkaamman kansanosan kulturellia pönötystä ja kovaa ja korkealta laulavia sopraanoja. Ainoa, missä olin oikeassa, oli kuohuviini, mutta yhtään turkispuuhkaa en nähnyt.

Vuonna 1993 valmistunut oopperatalo on arkkitehtoonisesti upea - avara ja moderni. Samaa linjaa jatkoi oopperailtamme näytöskin, Japaniin sijoittuva ja yksi maailman eniten esitetyistä oopperoista, Puccinin Madama Butterfly, joka oli toteutettu minimalistiseen ja raikkaaseen 2000-luvun henkeen.
Taitavat laulajat, vaikuttava orkesteri, upea laulu- ja orkesterimusiikki sekä Madama Butterflyn traaginen tarina vangitsivat huomioni täydellisesti yli kolmen tunnin ajaksi. Esityksen pitkähkö kesto hieman arvelutti etukäteen, mutta tämäkin huoli osoittautui turhaksi; väliajan alkaessa tuntui kuin olisin vasta istahtanut penkkiini, ja viimeisen kohtauksen jälkeen, kun aplodit kumahtelivat täpötäydessä salissa, olisin vain halunnut jäädä paikoilleni ja jatkaa oopperasta nauttimista toiset kolme tuntia.


Oopperanoviisin vinkit ensimmäiseen vierailuun oopperassa:
- Tutustu Ooppera-Baletin sivuihin, sieltä löytyy kaikki tarpeellinen info kävijälle esimerkiksi lipuista, pysäköinnistä ja esteettömyydestä.
- Nähdäkseen hyvin ei tarvitse istua kalleimmilla paikoilla. Linkin takaa voi tutkailla, kuinka näyttämölle näkyy eri paikoilta. Esimerkiksi 2. parvella olleet paikkamme olivat oikein mainiot ja näyttämöstä orkesterimonttuineen sai täyden kokonaiskuvan.
- Ole ajoissa (puoli tuntia ennen näytöksen alkua). Mikään ei ole inhottavampaa kuin etsiä kiireessä vieraasta ja suuresta rakennuksesta narikkaa (kuuluu lipun hintaan), oikeaa katsomonosaa ja omaa paikkaansa 1300-paikkaiselta päänäyttämöltä. Ovilta saa katsomokarttoja ja henkilökunta auttaa varmasti ongelmatilanteissa. Omaa katsomonosaa etsiessä kannattaa myös bongata, missä naisten- ja miestenhuoneet ovat.
- Osta käsiohjelma. Oopperoiden esityskieli on usein italia, ja näyttämön yläreunassa kulkee tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Näyttämön ovilta saa viidellä eurolla käsiohjelman, ja suosittelen ehdottomasti ohjelman ostamista. Etenkin, jos oopperan tarina on ennestään vieras, käsiohjelmasta näkee helposti juonen ja näin pääsee paremmin esitykseen sisälle.
- Varaa ja maksa väliaikatarjoilut etukäteen. Näin ne odottavat valmiina sinulle varatussa pöydässä väliajan alkaessa, ja vältät jonot ja ryysiksen. Väliaika kestää 20-30 minuuttia esityksestä riippuen. (Lisäinfoa Oopperaravintolasta löytyy täältä.)
- Älä stressaa pukeutumisesta. Tästä otin ehdottomasti eniten paineita! Näin jo mielessäni iltapukuja ja hienoja kampauksia, mutta tämä(kin) oletus oli täysin vanhentunut. Ihmiset olivat pukeutuneet kuin mihin tahansa teatterinäytökseen, joten kannattaa valita siistit vaatteet, joilla on myös mukava istua useampi tunti. Miehillä näkyi paljon pukuja, naisilla puolestaan kaikkea pikkumustista jakkupukuihin. Itse luotin mustaan, pitkähihaiseen samettimekkoon ja piikkikorkoihin.
- Jos haluat purtavaa vasta oopperan jälkeen ja näytös päättyy klo 22:00, Helsinki tarjoaa yllättävän vähän mahdollisuuksia (jos haluat suunnata muualle kuin Hesen jonoon). Viimeinen vinkkini onkin aivan oopperatalon lähellä Töölössä sijaitseva Ravintola Kuu, joka on pieni, sympaattinen fine dining -paikka. Vaikka ennätimme paikan päälle vasta klo 22:30, ehdimme rauhassa nauttia pää- ja jälkiruoat. Muita pitkään auki olevia ravintoloita saa vinkata!
Kauniilla kuvilla varustettu hieno postaus. Tuo huomiosi väliaikatarjoilusta pätee myös useimpiin teatterin esityksiin Pitkään, pitkään aikaan en ole Oopperassa Suomessa käynytkään. Tästä postauksesta sain inspiksen. Kiitos. Mukavaa illan jatkoa.
VastaaPoistaKiitos Kirsti ja kiva kuulla, että ooppera alkoi taas innostaa :) Tuo on kyllä aivan totta, teattereissakin pääsee paljon helpommalla, jos varaa väliaikatarjoilut etukäteen. Etenkin jos on suosittu näytös, jonotukseen menee helposti suurin osa väliajasta.
PoistaKiva postaus ja hyvät vinkit. Oopperassa käyminen on usein hieno kokemus.
VastaaPoistaKiitos :) Ainakin näin ensikertalaiselle ooppera oli kyllä huikea kokemus!
PoistaVau mikä postaus. Mä haluaisin ehdottomasti käydä myös oopperassa joskus vielä!
VastaaPoistainkanitta.fi
Kiitos! :) Minullakin se oli pitkään aikeissa ja haaveissa, kunnes vihdoin saatiin aikaiseksi.
PoistaOoppera on itseltänikin käymättä ja totta, että moni mieltää kyseisen kulttuurielämyksen juuri kuvailemasi luonteiseksi; ikäihmisistä pönöttämässä väliajalla kuohuviinilaseineen ja turkispuuhkineen:) Mutta kiva, että oioit meitä siellä käymättömiä nykytilanteesta.
VastaaPoistaJuuri näiden ennakkokäsitysten vuoksi itselläkin ooppera jäi vuosien ajaksi vain harkinnan asteelle ja lisäksi olin vielä vakuuttunut, etten ymmärtäisi itse näytöksestä itään - mutta mitä vielä! Onneksi pönötys taitaa olla jäänyt jonnekin menneisyyteen :)
PoistaKiva postaus ja ihana kokemus! En ole koskaan oopperassa käynyt, mutta kuva olisi joskus päästä käymään:) Kiitos vinkeistä! Mukavaa alkavaa viikonloppua❤
VastaaPoistaKiitos! :) Kannattaa ilman muuta ottaa ooppera harkintaan, se on kyllä hieno elämys. Ihanaa alkanutta huhtikuuta <3
PoistaUpeat kuvat ja hyvät vinkit. Madame Butterflyta en ole näyttämöllä nähnyt, muita kyllä. Menepä seuraavaksi katsomaan balettia! Olen pitänyt kovasti Tsaikovskin baleteista.
VastaaPoistaKiitos Riitta :) Baletti onkin minulla kokonaan testaamatta, ja ehdottomasti haluan päästä sitäkin näkemään!
PoistaVarmasti upea kokemus.. pitäisi myös päästä kokemaan joskus!
VastaaPoistaHieno postaus,kiitos!
Mukavaa viikonloppua <3
Kiitos Anu kommentista :) Ja ehdottomasti suosittelen oopperavisiittiä joskus, se yllättää positiivisesti. Aurinkoista huhtikuun alkua <3
PoistaOopperassa en ole minäkään vielä käynyt, mutta kiinnostaisi kovasti. :) Kiitos tästä postauksesta ja mukavaa viikonloppua! :)
VastaaPoistaKiitos kommentista, Hanna, ja ilman muuta kannattaa joskus antaa oopperalle mahdollisuus :) Ihanaa huhtikuun alkua!
PoistaHi! lovely blog:D If you want to follow each other blogs please come to my blog and tell me, ill follow you instantly!
VastaaPoistahttps://leerenlaluna.blogspot.com.es
Hi Bela and thank you :) I'll check out your blog.
Poista