Alkukevään helpoin asu
Alkukevään helpoimman asun resepti on onnellisen yksinkertainen:
matalakorkoiset nilkkurit
kapeat housut
lyhyt musta villakangastakki
Näistä palikoista asuni ovat viime viikkoina pitkälti koostuneet. Pikku hiljaa nilkkurit on voinut jo vaihtaa tennareihin ja takinkin vähän kevyempään, mutta vielä viime viikolla töiden jälkeen Kalevan kirkon puistossa piipahtaessa olin sen verran viluinen, ettei yhtään kevyemmällä varustuksella olisi pärjännyt.
Kevät on pukeutumisen kannalta hieman haasteellista aikaa. Ollaan vuodenaikojen vaihteessa, ja kevätvaatteet tuntuvat koleina päivinä turhan heppoisilta, mutta talvitamineetkin on jo raivattu pois näkyviltä. Nilkkurit ja lyhyt, ohut villakangastakki ovatkin mainioita välikauden vaatteita.

Tämä asu on oikea tavallisten arkiasujeni prototyyppi - niin tavallinen asu kuin olla ja voi, sellainen jonka vetää päälle, kun on jo vähän myöhässä, jossa istutaan toimistolla ja kipaistaan hoitamassa asioita töiden jälkeen.
Tavallisuudestaan huolimatta pidän tällaistenkin asujen ja kuvien julkaisemisesta, sillä suurimman osan ajastahan kuitenkin pukeudun näin. Arkena simppelit ja helpot vaatteet pelastavat aamut, ja turha kunnianhimo pukeutumisen suhteen on unohtunut jo vuosia sitten. Vaikka rakastankin kukkakuosia, pitsiä ja mekkoja, tavallisina työpäivinä olen loppujen lopuksi yksinkertaisuuden ystävä, ja pukeudun kyllästymättä mustaan ja harmaaseen vuodesta toiseen.

Kauniita kuvia. Minusta on hienoa, että esittelet myös näitä arkiasuja. Sitäpaitsi sinä olet kaunis, olipa ylläsi, mitä vaan. Tosiaan kevät on haasteellista aikaa. Usein aamuisin on kylmä ja sitä etsii mielellään jotain lämmintä ylleen. Iltapäivällä samoissa vaatteissa onkin jo kuuma. Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti, Kirsti! Arkiasuista tulee suuremmalla todennäköisyydellä otettua kuvakin, ja ne ovat kuitenkin sitä realismia pukeutumisen suhteen :)
PoistaKevät on vuoden vaikein aika pukeutumisen suhteen. Yhtenä päivänä on liikaa päällä ja toisena liian vähän. Vaikeaa.
VastaaPoistaToden totta, kiteytit kevätpukeutumisen vaikeudun kommenttiisi! Aamulla on kylmä ja päivällä lämmin, joten jossain vaiheessa tulee kylmä tai kuuma.
Poista