Kerrankin koroissa
Nyt on käsillä harvinainen hetki, sillä olen pitkästä, pitkästä aikaa kipitellyt menemään koroissa. Asian harvinaislaatuisuudesta kertoo se, etten edes muista, milloin viimeksi olen käyttänyt muutamaa senttiä korkeampia korkoja.
Vielä opiskeluaikoinakin kopistelin koulun pitkillä käytävillä melkein aina koroissa (jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä miksi), mutta mitä useampi vuosi on kulunut, sitä useammin valitsen jotakin mukavampaa. Katujen kuivuttua tennarit ja ballerinat juurtuvat kiinni jalkoihini, ja talvisinkin liukastelen mieluummin matalapohjaisissa saapikkaissa.
Silti toisinaan on näitäkin päiviä, kun on korkeat korot ja hiukset auki ilman mitään syytäkään. Tällaisilla asioilla on tuntunut viime aikoina olevan vähemmän merkitystä, mutta ehkäpä vuodenaikojen vaihtuessa skarppaan vähän näissäkin asioissa.

Näille Calvin Kleinin kiilakorkonilkkureille on annettava kyllä tunnustusta, sillä sen lisäksi, että ne ovat palvelleet jo vuosia kuin uuden näköisinä, ne ovat myös mukavan tukevat ja hyvät jaloissa - vaikka korkoa on huimat 12 cm.
Tuntikausien kävely alkaa näissäkin tuntua, mutta lauantai-iltapäivänä rauhallisesti Sorsapuistossa lompsiessa korkeammatkaan korot eivät haittaa. Rauhalliset, hitaat iltapäivät ja iltakävelyt, kuinka olenkaan teitä kaivannut! Kevään myötä elämä ja oleminen alkaa taas siirtyä enemmän ulos, ja sunnuntain suunnitelmissa onkin putsata parveke talven tomuista ja laittaa se taas kevätkuntoon.
Seuraavaksi vielä vähän kahvia ja kuvien käsittelyä, sitten tuunaillaan pizzaa ja hautaudutaan pitkästä aikaa sohvalle katsomaan pari jaksoa Toinen maailmansota väreissä -dokumenttisarjaa (joka on muuten aivan must see kaikille vähänkään historiasta kiinnostuneille). Rentouttavaa lauantai-iltaa!
Voi, mitkä kuvat ja miten tyylikäs nainen. Rentouttavaa lauantai-iltaa ja viikonloppua.
VastaaPoistaKiitos kovasti, Kirsti <3 Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
PoistaKauniit kuvat sorsapuiston maisemista.Vähän sama juttu korkojen kanssa, aiemmin tuli käytettyä, mutta nykyään harvemmin, mukavuus vie tosiaankin usein voiton.
VastaaPoistaKiitos Carola! Sorsapuisto on kiva kuvauspaikka :) Mukavuus on toden totta voittaja, mutta toisinaan korot nostattavat kivasti fiilistä.
Poistatodella tyylikäs asu!
VastaaPoistaKiitos Sussi! :)
PoistaTyylikäs nainen olet <3 Minä en kävele juuri koskaan koroissa, mutta välillä tekee mieli ja oih miten se nostattaa filistä :)
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Korot toden totta nostattavat fiilistä, kun ne harvoin valitsee :)
PoistaOi, ihanan tyylikäs asu! <3 Sorsapuisto on kyllä niin kiva kuvausmiljöö! <3
VastaaPoistaKiitos kovasti! <3 Sorsapuisto on tosiaan mainio paikka kuvailla :)
PoistaTodella kaunis kuvauspaikka ja upea asu! <3
VastaaPoistaKiitos paljon, Niina! <3
PoistaTosi upea ja tyylikäs asu! Mä hurahdin lukion aikana korkokenkiin, mutta nyt niitä ei ole tullut taas käytettyä hetkeen :D Jospa sitä nyt kevään aikana löytäisi jostakin itseä miellyttävät yksilöt :D
VastaaPoistaKiitos Sofia! :) Minullakin olisi hakusessa mukavat kesäkorot (ehkä kiilakorot?), yleensä kun tulee käytettyä ballerinoja tai tennareita.
Poista