Kevättä kohti
Nyt eletään maagisia hetkiä, ensimmäisen kevätkuukauden ensimmäisiä viikkoja.
Maailma on täynnä valoa pitkälle iltaan asti, räystäiltä tippuu ohuina noroina vettä, järven pinnalla veden olomuodot taistelevat voitosta, aurinkoisilla kadunpätkillä tulee jo lämmin, on saatu vuoden ensimmäiset kaatosateet ja muutamia katujakin on jo puhdistettu hiekasta.
Vaikka lunta ja jäätä edelleen riittää kinoksina talojen pihoissa, joka puolella on niin vahva lupaus keväästä, että kuivat kadut, talvivaatteiden varastointi ja terassikauden alkaminen ovat vain ajan kysymys.
Itse asiassa eräänä iltana kotiin kipittäessä huomasin, että terassien osalta peli on jo avattu, sillä siellähän ne Paapan kapakan tuolit kököttivät vesisateen keskellä. Asiakkaat vain puuttuivat, mutta kunhan aurinko kunnolla paistelee, niitäkään ei pitkään tarvitse odotella.
Minä en puolestani malta odottaa sitä, että toppatakit uskaltaa vihdoin siirtää syrjään kevyempien takkien tieltä ja villaneuleet saa unohtaa vaatekaapin ylimmäisen hyllyn perukoille. Ei kestä enää kauaa!

Täällä toinen kuka odottaa kevättä! :) Onpa kauniita nuo kuvat jääpuikoista! Kevät aurinko on jo onneksi, vielä kun voisi alkaa pukeutumaan kevätvaatteisiin <3
VastaaPoistaKiitos Niina! :) Nyt alkaa jo olla niin lämpöistä, että kevätvaatteetkin voi kaivaa kaapista esiin. Aurinkoa viikonloppuun!
PoistaIhanan valoisia kuvia! Vaikka välillä meinaa usko loppua tän talven kanssa, niin ihanaa että on edes aurinkoista <3
VastaaPoistaKiitos Katariina! Nyt on kevät jo onneksi aika pitkällä, viikossakin tapahtuu ihmeitä :)
PoistaIhanat kuvat. Tampereella ainakin on ollut kauniita kevätpäiviä ja niin täälläkin tänään. Uusi muuttolintulaji, josta voi tarkkailla kevään edistymistä: Terassilla istujat :)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua <3
Kiitos Kirsti! :) Haha, terassilla istujat ovat todellakin laji, joka ilmestyy kevään myötä ja josta voi tarkkailla kevään merkkejä :)
PoistaUPEITA kuvia!! <3 Jotenkin niin ihana fiilis näissä :)
VastaaPoistawww.hennam.fi
Kiitos Henna <3
PoistaMinä myös odotan kevättä ja tosiaankin sitä, että pääsee paksuista vaatteista (ja LUMESTA) eroon!!! Eilen kärräsin jo toiveikkaana paksuimman talvitakin varastoon, samoin karvavuoriset kengät. Tervetuloa kevät ja kesä! :)
VastaaPoistaNyt alkaa olla tosiaan hyvä hetki viedä talvivaatteet varastoon, pikku hiljaa alkaa pärjätä kevätvaatteilla - ihanaa!
PoistaIhania kuvia, näistä välittyy tosi hyvin alkavan kevään fiilis<3
VastaaPoistaKiitos Elli <3
Poista