Toukokuun kirja: Veriruusut

. Monday, May 21, 2018 .
Viime vuoden puolella lukemani Anneli Kannon Lahtarit teki minuun pysyvän vaikutuksen, ja kun sain käsiini Kannon aikaisemman sisällissotaa käsittelevän romaanin Veriruusut, odotukset olivat todella korkealla. Nämä odotukset vaikuttava ja koskettava Veriruusut todella lunasti.


Vaikka sisällissotamme punaisten puolella taistelleita naiskaartilaisia käsittelevä Veriruusut ilmestyi kymmenen vuotta sitten, se on tänä vuonna ajankohtaisempi kuin koskaan. Sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, ja edelleenkin tuntuu käsittämättömältä, mitä Suomessa on tapahtunut vain vuosisata sitten. Veriruusut vie lukijan takaisin sadan vuoden päähän keskellä näitä järjettömiä, sielua riipiviä tapahtumia ja traagisia ihmiskohtaloita, keskelle sotaa ja luokkayhteiskuntaa, jossa jokainen on vain koettanut selviytyä parhaaksi kokemallaan tavalla.

Siinä missä Lahtarit oli miesten, eritoten valkoisten vapaussoturien kirja, Veriruusut nostaa keskiöön köyhälistön nuoret naiset. Teos keskittyy kuvaamaan sisällissotaa erityisesti yhteiskunnassa heikompiosaisten työläistyttöjen näkökulmasta, niiden rohkeiden nuorten, jotka kaipaavat niin kovasti itsenäisyyttä ja omaa ääntään kuuluville, että ovat valmiita pukemaan housut, kantamaan kivääriä ja liittymään kapinaan. Naiskaartilaiset toivoivat, että kaikilla olisi työtä ja leipää, ja että he olisivat tasavertaisia ja täysivaltaisia juuri itsenäistyneen Suomen jäseniä.

Ilman sotaakaan naiseksi kasvavan tytön elämä ei ollut helppoa vastaperustetussa valtiossamme. 14-tuntisia työpäiviä tehtaassa, hyväksikäyttäviä työnjohtajia, lapsista ja perheestä huolehtimista, miehiä pienemmällä palkalla selviytymistä. Pula-ajan ravinto oli köyhää ja talot olivat kehnosti rakennettuja, ihmiset sairastelivat. Onneksi oli myös iloa. Flirttailtiin, rakastuttiin, teetettiin ensimmäisistä palkkarahoista uusi musliinihame, tanssittiin työväentalon illanvietoissa ja ystävystyttiin muiden tyttöjen kanssa.

Veriruusut kuvaa naiskaartien syntyä ja toimintaa seuraamalla kahta tarinaa, yhtä Valkeakoskelta ja yhtä Tampereelta. Valkeakoskelainen, 15-kesäinen Sigrid liittyy työväenliikkeeseen tutustuttuaan topakkaan Marttaan, joka tuo valoa paperitehtaan muuten karuun arkeen. Vaikka Sigridin äiti vastustaa päätöstä voimakkaasti, on kapinan aikaansaama kihelmöivä jännitys, lapsekas innostus ja joukkopainettakin aiheuttava yhteishenki niin väkevää, että ne vievät nuoren tytön mennessään.

Teiskon maaseudulta Tampereelle Amurin vaatimattomiin työläiskortteleihin muuttanut Lempi lähtee myös mukaan työväenliikkeeseen ja puolustaa punaista Tamperetta viimeisten joukossa. Kun tapahtumat etenevät vääjäämättömästi kohti punaisten tappiota, Sigridin, Lempin ja muiden naiskaartilaisten kohtalot yhdistyvät hetkeksi. Lopulta jäljelle jää pilkahdus toivoa, mutta myös Lahden Hennalan vankileirille päättyneitä elämiä ja surullisia ihmiskohtaloita.

Tuli mikä tuli. Onpahan edes kerta oltu ihmisiä mekin.

Koska naiset eivät juuri pääse rintamalle, kerronta liikkuu kotien keittiöissä, kaupunkien kaduilla ja työväentaloilla, ja valottaa näin mielenkiintoisesti ja monipuolisesti sodan arkea. Kanto onnistuu kaiken julmuuden ja raakuuden keskelle luomaan elävän kuvan Valkeakosken kylänraitista ja köyhistä Amurin työläiskortteleista, joissa ihmiset koettavat selviytyä sodan ja yleislakon kurimuksessa. Tamperetta tuntevalle nämä värikkäät Tampereen kuvaukset tutuista kaduista, rakennuksista ja kaupunginosista tuovat lisää syvyyttä lukukokemukseen.

Kanto maalaa taitavasti kuvan sisällissodasta absurdina ja traagisena. Hän ei asettaudu kenenkään puolelle, vaikka teoksen näkökulma onkin punaisten. Ymmärrystä saavat kaikki sodan kauheat kohtalot, sillä voittajia tai sankareita ei ole, on vain hävitystä, kuolemaa ja syvää inhimillisyyttä - niin hyvässä kuin pahassa. Lahtareiden tavoin Veriruusut osoittaa, kuinka sodan epäinhimillisissä ja sekasortoisissa oloissa ihmiset ajautuvat käsittämättömiin tekoihin.

Kuolemista hän ei ollut aiemmin ajatellut. Vallankumous oli ollut voitokasta riemukulkua, ei ruumisarkkuja ja surua. Se oli ollut rintaa pakahduttavaa elämänhuumausta, ei lohdutonta kuolemaa. Mutta kenties vallankumouksen voitto ja ilo tulivatkin vasta kuoleman ja itkun jälkeen.

Ja lopussa se tulee, itku. Lempi, Sigrid ja muut tytöt ovat tulleet jo rakkaiksi. Häviäjän osa on kova.
Viime vuoden puolella lukemani Anneli Kannon Lahtarit teki minuun pysyvän vaikutuksen, ja kun sain käsiini Kannon aikaisemman sisällissotaa käsittelevän romaanin Veriruusut, odotukset olivat todella korkealla. Nämä odotukset vaikuttava ja koskettava Veriruusut todella lunasti.


Vaikka sisällissotamme punaisten puolella taistelleita naiskaartilaisia käsittelevä Veriruusut ilmestyi kymmenen vuotta sitten, se on tänä vuonna ajankohtaisempi kuin koskaan. Sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, ja edelleenkin tuntuu käsittämättömältä, mitä Suomessa on tapahtunut vain vuosisata sitten. Veriruusut vie lukijan takaisin sadan vuoden päähän keskellä näitä järjettömiä, sielua riipiviä tapahtumia ja traagisia ihmiskohtaloita, keskelle sotaa ja luokkayhteiskuntaa, jossa jokainen on vain koettanut selviytyä parhaaksi kokemallaan tavalla.

Siinä missä Lahtarit oli miesten, eritoten valkoisten vapaussoturien kirja, Veriruusut nostaa keskiöön köyhälistön nuoret naiset. Teos keskittyy kuvaamaan sisällissotaa erityisesti yhteiskunnassa heikompiosaisten työläistyttöjen näkökulmasta, niiden rohkeiden nuorten, jotka kaipaavat niin kovasti itsenäisyyttä ja omaa ääntään kuuluville, että ovat valmiita pukemaan housut, kantamaan kivääriä ja liittymään kapinaan. Naiskaartilaiset toivoivat, että kaikilla olisi työtä ja leipää, ja että he olisivat tasavertaisia ja täysivaltaisia juuri itsenäistyneen Suomen jäseniä.

Ilman sotaakaan naiseksi kasvavan tytön elämä ei ollut helppoa vastaperustetussa valtiossamme. 14-tuntisia työpäiviä tehtaassa, hyväksikäyttäviä työnjohtajia, lapsista ja perheestä huolehtimista, miehiä pienemmällä palkalla selviytymistä. Pula-ajan ravinto oli köyhää ja talot olivat kehnosti rakennettuja, ihmiset sairastelivat. Onneksi oli myös iloa. Flirttailtiin, rakastuttiin, teetettiin ensimmäisistä palkkarahoista uusi musliinihame, tanssittiin työväentalon illanvietoissa ja ystävystyttiin muiden tyttöjen kanssa.

Veriruusut kuvaa naiskaartien syntyä ja toimintaa seuraamalla kahta tarinaa, yhtä Valkeakoskelta ja yhtä Tampereelta. Valkeakoskelainen, 15-kesäinen Sigrid liittyy työväenliikkeeseen tutustuttuaan topakkaan Marttaan, joka tuo valoa paperitehtaan muuten karuun arkeen. Vaikka Sigridin äiti vastustaa päätöstä voimakkaasti, on kapinan aikaansaama kihelmöivä jännitys, lapsekas innostus ja joukkopainettakin aiheuttava yhteishenki niin väkevää, että ne vievät nuoren tytön mennessään.

Teiskon maaseudulta Tampereelle Amurin vaatimattomiin työläiskortteleihin muuttanut Lempi lähtee myös mukaan työväenliikkeeseen ja puolustaa punaista Tamperetta viimeisten joukossa. Kun tapahtumat etenevät vääjäämättömästi kohti punaisten tappiota, Sigridin, Lempin ja muiden naiskaartilaisten kohtalot yhdistyvät hetkeksi. Lopulta jäljelle jää pilkahdus toivoa, mutta myös Lahden Hennalan vankileirille päättyneitä elämiä ja surullisia ihmiskohtaloita.

Tuli mikä tuli. Onpahan edes kerta oltu ihmisiä mekin.

Koska naiset eivät juuri pääse rintamalle, kerronta liikkuu kotien keittiöissä, kaupunkien kaduilla ja työväentaloilla, ja valottaa näin mielenkiintoisesti ja monipuolisesti sodan arkea. Kanto onnistuu kaiken julmuuden ja raakuuden keskelle luomaan elävän kuvan Valkeakosken kylänraitista ja köyhistä Amurin työläiskortteleista, joissa ihmiset koettavat selviytyä sodan ja yleislakon kurimuksessa. Tamperetta tuntevalle nämä värikkäät Tampereen kuvaukset tutuista kaduista, rakennuksista ja kaupunginosista tuovat lisää syvyyttä lukukokemukseen.

Kanto maalaa taitavasti kuvan sisällissodasta absurdina ja traagisena. Hän ei asettaudu kenenkään puolelle, vaikka teoksen näkökulma onkin punaisten. Ymmärrystä saavat kaikki sodan kauheat kohtalot, sillä voittajia tai sankareita ei ole, on vain hävitystä, kuolemaa ja syvää inhimillisyyttä - niin hyvässä kuin pahassa. Lahtareiden tavoin Veriruusut osoittaa, kuinka sodan epäinhimillisissä ja sekasortoisissa oloissa ihmiset ajautuvat käsittämättömiin tekoihin.

Kuolemista hän ei ollut aiemmin ajatellut. Vallankumous oli ollut voitokasta riemukulkua, ei ruumisarkkuja ja surua. Se oli ollut rintaa pakahduttavaa elämänhuumausta, ei lohdutonta kuolemaa. Mutta kenties vallankumouksen voitto ja ilo tulivatkin vasta kuoleman ja itkun jälkeen.

Ja lopussa se tulee, itku. Lempi, Sigrid ja muut tytöt ovat tulleet jo rakkaiksi. Häviäjän osa on kova.

6 comments

  1. Minä ihastuin Kannon Lahtareihin rankasta aiheestaan huolimatta. Veruruusut edelleen lukematta, tauko sisällissota-aiheissa nyt paikallaan. Hieno bloggaus - kiitos.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Riitta! Minäkin todella tykästyin Lahtareihin ja sen vuoksi tämäkin kirja tuli luettua. Aihepiiri on sen verran rankka, että ihan jatkuvasti tällaisia kirjoja ei tosiaan pysty lukemaan.

      Delete
  2. Annelin kirjat on kyllä hyviä! Oon tavannut Annelin muutaman kerran, kun oon ollut hänen poikansa kanssa samalla luokalla.. mahtavia persoonia! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vautsi, nuo ovat varmasti olleet mielenkiintoisia kohtaamisia! Olisi kyllä todella kiinnostavaa päästä tapaamaan kirjailija :)

      Delete
  3. Kiitos muistikuvieni verestämisestä. Olen lukenut Veriruusut joitakin vuoisia sitten ja tykkäsin siitä - rankasta aiheesta huolimatta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista, Kirsti! Aihepiiri on tosiaan raskas, mutta upea teos.

      Delete

newer older Home