Tamperetta pakoon ajan Hankoon
Tänään auton nokka kääntyi kohti Hankoa.
Autossa tuoksuu punainen kynsilakka ja matkan varrelta napattu take away -kahvi, matkalaukussa on kasa valko-sini -raidallisia vaatteita, navigaattori lojuu muodon vuoksi sylissä, vaikka tämän reitin jo tiedämme ja takapenkillä on monta lupaavalta vaikuttavaa kirjaa. Tästä ei voi tulla kuin hyvä!

Kävimme Hangossa ensimmäisen kerran vuonna 2011 ja siitä lähtien olen kaivannut sinne takaisin, reissu reissun jälkeen enemmän. Suomesta on vaikea löytää ihanampaa kesäkaupunkia kuin tuo maamme eteläisimmässä kärjessä nököttävä idyllinen pikkukaupunki.
Hangosta löytyy kaikki tärkeä:
joka puolella aaltoileva avomeri, suuri vierasvenesatama valkoisine purjeveneineen ja iltatoreineen, uneliaan pikkukaupungin raukean elämänrytmin ja vilkkaan kesäturismin yhdistelmä, rappioromantiikan tuntua tuova pieni ränsistyneisyys, kilometritolkulla rantaa ja kalliota, idyllisiä huviloita, hiekkapohjaista mäntymetsää ja punaisissa rantamakasiineissa joukko hyviä ravintoloita.
Kaikista eniten Hangossa minua kuitenkin viehättää se, että siellä aika pysähtyy ja viikonpäivät lakkaavat olemasta. Hangossa niistä tulee merkityksettömiä ja yhtäkkiä ei olekaan mitään väliä, onko keskiviikko vai perjantai, kuhan aurinko paistaa (ja Hangossa yleensä paistaa), kirjassa riittää vielä sivuja ja kassissa herneitä naposteltavaksi. Kaikki kiire katoaa Tammisaaren jälkeen, kun ensimmäiset tuulivoimalat alkavat siintää mäntymetsän takaa.
Ja se on Hangossa parasta, siellä kesäkin tuntuu loputtomalta.
Ja se on Hangossa parasta, siellä kesäkin tuntuu loputtomalta.
Palaillaan taas, kunhan olen selvinnyt yliannostuksesta raikasta meri-ilmaa, mahdollisista auringonpistoksista, ravistellut hiekat pois varpaista ja hahmottanut taas, mitä viikonpäivää oikein eletään.
Hanko on niiiin ihana! <3 Mukavaa reissua! :)
VastaaPoistaIhanaa lomaa Hankoon! <3
VastaaPoistaHanko on Suomen kesän ihanimpia paikkoja!
VastaaPoistaVaikkakin sydämeni on varastanut jo lapsena se naapurikaupunki, Tammisaari! <3
Sinne Raaseporin vanhojen talojen ja katujen syleilyyn vielä eläkepäivinäni muutan kesiä viettämään....
Ja hei! Siitähän on lyhyt matka Hankoon! =)
Nauti kesästä!
Kertakaikkisen ihana, kesäinen ja lomanmakuinen postaus, ihanaa lomaa sinulle!!
VastaaPoistaIhanaa Hankoa <3
VastaaPoistaIhanat kesäkuvat ja hieno menovinkki lähimatkailuun. Kiitos Piia.
VastaaPoistaPari kertaa olen käynyt tuossa kauniissa rannikkokaupungissa ja olen tykännyt.
Hyvää kesäistä viikonloppua sinulle.
Hanko on upea paikka
VastaaPoistaHanko on kyllä ihana paikka! <3 Mäkin kävin siellä viime kesänä ensimmäistä kertaa ja oli kyllä upea paikka :) Ihania kuvia oot ottanut jälleen <3
VastaaPoistaAurinkoisia hetkiä :)
VastaaPoistaBeautiful pictures!!
VastaaPoistahttps://julesonthemoon.blogspot.com
Vautsi mitä kuvia! Hankoon mäkin haluaisin päästä joskus :)
VastaaPoista