SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Täällä taas!

Edellisen postaukseni päivämäärä on tammikuulta.

Mihin katosi puoli vuotta?

Juurihan tarvoimme lumen ja loskan läpi kevääseen, ja tässä sitä ollaan, keskikesän kynnyksellä. Harmaus on vaihtunut valoon, lehdettömät rangat vehreyteen ja jossakin siinä välissä otsan juonteet ovat salakavalasti syventyneet ja käsivarsiin on ilmestynyt muutama luomi lisää.


Ja mitä on tapahtunut blogille tänä aikana? Eipä oikein mitään, kameraakin olen käyttänyt tämän vuoden aikana ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän.

Taukoni alkoi tiedostamatta, puhtaasti alkuvuoden kiireiden vuoksi. Jossain vaiheessa se muuttui tietoiseksi, tuntui helpommalta olla kokonaan poissa somesta ja jättää harrastus hetkeksi jäähylle. Ja sitten jossakin kohtaa kynnys jatkamiselle kasvoi lopulta liian korkeaksi.

Tuntui, että olisi pitänyt olla jotakin tärkeää sanottavaa, näin pitkän ajan jälkeen. Eikä minulla ollut - eikä muuten ole nytkään. Tämä ei ole ollut, eikä tule olemaankaan, painava paikka. Tämä on yhden naisen (vai saisiko vielä sanoa tytön?) tavoitteeton kirjoitus- ja valokuvausprojekti, ei sen kummempaa. Jossain rytäkässä unohdin senkin.

täällätaas2

Mutta nyt olen taas täällä, ainakin välillä.

6 kommenttia

  1. Hyvä muistaa, että harrastuksesta ei saa tulla suorittamista! Kiva, että pidät itsestäsi huolta ja taukoa välillä, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Kiva että tulit takaisin! :)

    VastaaPoista
  3. Hei, tervetuloa takaisin! Minä ainakin olen pysynyt lukijana, uusia postauksia odotellen. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla sinusta pitkän taukosi jälkeen, mutta jos bloggaamiseen ei löydy inspiraatiota tai se alkaa tuntua "pakkopullalta, onkin hyvä pitää taukoa. Mukavaa kesää sinulle!!

    VastaaPoista
  5. Mukava saada sinut takaisin!

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin :)
    Hyvää juhannusta ja kesän jatkoa!

    VastaaPoista

© La La Lilja • Theme by Maira G.