SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Noin puolen vuoden kuulumiset


Viimeistä puolta vuotta elämässäni kuvaisi varmaan parhaiten sana kaoottinen.

Sellaista tämä nimittäin on ollut, kaaosta, positiivista kaaosta kylläkin, mutta kaaosta silti yhtä kaikki. En tiedä, mikä kuningasajatus oli ajoittaa koiranpennun ottaminen, remontti ja muutto juuri samalle ajanjaksolle. Molempia, pentua ja muuttoa, oli mietitty jo jonkin aikaa, ja kun asiat lähtevät etenemään, niillä on tapana tapahtua kerralla. Jälkeenpäin ajateltuna en tajua, missä välissä ehdin vielä hoitaa päivätyönikin kunnialla.

kuulumiset2

Kymmenen vuotta keskustan ytimessä sai kaipaamaan väljemmille vesille, hieman lähemmäs metsäisiä lenkkipolkuja, vapaina aaltoilevia järvenrantoja ja rauhallisia, uneliaita lähiökortteleita. Uuteen osoitteeseen muuttaminen ei käynyt pelkästään kantamalla tavarat sisään, vaan se vaati yhden miehen ja naisen kaikki remonttitaidot sekä kaiken sen ajan ja energian, mitä vain voi kuvitella tee se itse -remonttiin menevän.

Olisi helppoa sanoa, että koko mennyt kesä ja alkusyksy oli remonttia, niputtaa kaikki yhteen loputtomiksi tunneiksi tapetteja irroittaen, kaapistoja kilpailuttaen ja seiniä hioen, maalipöniköiksi ja nauloiksi, kaatopaikkakuormiksi  (joita kertyi yhteensä 11) ja kuormalavalliseksi laattapaketteja.

Näihin kuukausiin on onneksi mahtunut hieman muutakin, pieniä remontilta varastettuja hetkiä - helteisiä sunnuntaipäiviä Vehoniemessä, elokuun lämpimiä iltoja Arboretumissa, pitkiä kävelylenkkejä ruskan värjäämissä metsissä, viidettä hääpäivää (!) ja maailman ihmettelyä vauhdilla kasvavan pennun kanssa.

kuulumiset3

Mutta tässä sitä vihdoin ollaan, joitakin listoja ja välitilan laatoitusta vaille valmiina, pentu on tässä sivussa pikku hiljaa oppimassa kunnon koiran tavoille ja keskellä yötä ajetut muuttokuormatkin alkavat olla jo hauska muisto. Päivän neljännen muuttokuormallisen kantamisessa viidenteen kerrokseen tai hissiin asettelussa (kuin tetristä olisi pelannut) ei tosin itse tilanteessa ollut mitään hauskaa.

Toivottavasti löydän taas aikaa ja energiaa niille kivoille asioille, jotka ovat olleet kuukausikaupalla syrjässä - joogalle, valokuvaukselle, romaaneille ja ehkäpä tälle pitkään horroksessa olleelle blogillekin.

kuulumiset4

3 kommenttia

  1. Olisi kiva saada pieni sisustusesittely sitten kun olette kunnolla kotiutuneet? :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta! Onpa teillä ollut hommia!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on tosiaan pitänyt kiirettä. Hyvin kauniita kuvia sinusta. Mukavaa keväänodotusta sinulle!

    VastaaPoista

© La La Lilja • Theme by Maira G.