SLIDER

WELCOME!

Tavallista elämää, tyylipohdintoja, kirpputorilöytöjä, hyviä kirjoja, kotimaan matkailua & Tampere-vinkkejä!

Kuvien ja sanojen takana on tamperelainen Piia, ja assistenttina häärää Sulo-cockerspanieli.

Elonmerkkejä



Neljän kuukauden mittainen marraskuu on päättymässä, ja yhä pidemmille venyvissä ilta-auringon säteissä on vahva lupaus keväästä. Pahin alkaa olla takana, niin ikuiselta marraskuulta tuntuneen talven kuin omien elämänmuutosten suhteen.

Kotona viimeisetkin listat ovat paikoillaan ja pienestä piraijasta on kasvanut kelpo koirakansalainen, mitä nyt remmikävelyssä on vielä harjoittelemista. Olo on helpottunut. Ehkä nyt, viimeinkin, löydän taas aikaa muuhunkin kuin perusarjen pyörittämiseen.

Mutta mitään en lupaa. 

Toivottavasti teille kuuluu hyvää.

Näin kirjoitin maaliskuussa, postauksessa, joka ei ikinä ehtinyt siirtyä luonnoksista julkaistuihin. Tuli korona ja loputon uutislähetysten virta. Tuli etätyöt ja ilta, jona kiskoimme viidenteen kerrokseen pöytää, jotta voisin siirtyä työkamppeineni keittiön pöydän äärestä toisen huoneen rauhaan. Tuli poikkeustila, enkä nähnyt viikkoihin muita ihmisiä kuin mieheni ja etupihalla päivystävät eläkeläiset.

Lopulta tuli myös kesä ja varovainen lupaus siitä, että asiat voisivat palautua hieman lähemmäs normaalia. Ehkä, jos malttaisimme vielä hetken.

Ja tässä minä taas olen, kun illat hiljalleen alkavat kietoutua pimeyteen yhä aikaisemmin. Tällä kertaa muistan klikata 'Julkaise'.

elonmerkkeja2

8 kommenttia

  1. On niin mukavaa huomata, että olet yhä täällä! Olen kaivannut blogiasi. Toivottavasti julkaiset seuraavankin postauksen.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin bloggailemaan jälleen!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla sinusta! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, ihan juuri kävin täällä kurkkimassa. Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  5. Hei, kiva kuulla sinusta! Koirakansalaisesta olisi kivä nähdä kuvia. Mukavaa syksyä! :)

    VastaaPoista

© La La Lilja • Theme by Maira G.